Näyttelijä Peter Franzén tuottaa oman oliiviöljynsä – ”Haaveemme olisi olla täysin omavaraisia”
Ihmiset
Näyttelijä Peter Franzén tuottaa oman oliiviöljynsä – ”Haaveemme olisi olla täysin omavaraisia”
Ranskassa asuva näyttelijä viljelee kotitilallaan juureksia ja hedelmiä – ja kokkaa aina ilman reseptejä! Peter Franzén kertoo nyt viisi ajatusta ruoasta.
Julkaistu 21.4.2023
Maku

1. Maassa maan makuja

Asuimme neljätoista vuotta Los Angelesissa, missä on pitkä ekologisen, terveellisen ruoan perinne. Sieltä mukaan tarttui runsas kasvisten käyttö. Nykyään asumme upeasta ruokakulttuuristaan tunnetussa Ranskassa. Kotikylämme ravintolasta saa herkullista, paikallisista sienistä valmistettua tryffelirisottoa. Myös monet merenelävät, kuten osterit ja simpukat, maistuvat minulle. Suomessa käymme kesäisin, ja silloin on saatava loimulohta chili-jaloviinakastikkeella.

"Ranskalaisessa keittiössä viehättävät sen vähäeleisyys ja ravitsevuus."

2. Sähköinen juhlatunnelma

Vuosituhannen alussa teimme Markku Pölösen kanssa Emmauksen tiellä -elokuvaa. Se kuvattiin Hollolassa dogma-tyyliin parissa päivässä ja vähällä harjoittelulla. Karonkka pidettiin telttakatoksen alla, koska oli luvattu ukonilmaa. Ruoan sijaan mieleen ovat jääneet lautaset, jotka oli tehty ohueksi leikatusta pöllistä, puuhaarukat – sekä katoksen viereen iskenyt salama juhlien ollessa korkeimmillaan. Se ei kuitenkaan saanut ruokaa väärään kurkkuun.

3. Rasvaton ja reseptitön

Duunin myötä olen joutunut rassaamaan kehoani edestakaisin: keräämään lihasta ja laihduttamaan älyttömästi. Sen myötä olen ymmärtänyt, mikä on terveellistä ruokaa. Kokatessani käytän vain vähän rasvaa ja sokeria, maltillisesti suolaa – enkä koskaan reseptejä.

"Olen kaikkiruokainen, enkä näe ruoassa ongelmia muussa kuin sen eettisyydessä. Siksi syön kasvispainotteisesti punaista lihaa välttäen."

4. Oman tilan eväät

Olemme eheyttäneet kotitilaamme yhdeksän vuotta. Nyt nostamme maasta jo aika kivasti juureksia ja tuotamme oliiviöljyä omiin tarpeisiimme. Tontilla kasvaa kirsikka- ja hedelmäpuita, joista riittää satoa hilloksi kellariin. Haaveemme olisi olla täysin omavaraisia.

5. Terävä tv-shop-ostos

Kaksikymmentä vuotta sitten tilasin amerikkalaisesta tv-shopista sarjan veitsiä, joita ei tarvitse koskaan teroittaa. Uskomatonta kyllä, myyntiväite on pitänyt paikkansa. Olen viipaloinut sarjan veitsillä paitsi tomaatteja myös koemielessä tölkkejä ja rautalankaa. Hyvin toimivat kaikkiin.

Peter Franzén

51-vuotias näyttelijä ja kirjailija nähdään Veikko Huovisen romaaniin pohjautuvan Hamsterit-elokuvan pääroolissa. Asuu Ranskassa näyttelijäpuolisonsa Irina Björklundin ja poikansa kanssa.

Kommentoi »