Asuimme neljätoista vuotta Los Angelesissa, missä on pitkä ekologisen, terveellisen ruoan perinne. Sieltä mukaan tarttui runsas kasvisten käyttö. Nykyään asumme upeasta ruokakulttuuristaan tunnetussa Ranskassa. Kotikylämme ravintolasta saa herkullista, paikallisista sienistä valmistettua tryffelirisottoa. Myös monet merenelävät, kuten osterit ja simpukat, maistuvat minulle. Suomessa käymme kesäisin, ja silloin on saatava loimulohta chili-jaloviinakastikkeella.

Vuosituhannen alussa teimme Markku Pölösen kanssa Emmauksen tiellä -elokuvaa. Se kuvattiin Hollolassa dogma-tyyliin parissa päivässä ja vähällä harjoittelulla. Karonkka pidettiin telttakatoksen alla, koska oli luvattu ukonilmaa. Ruoan sijaan mieleen ovat jääneet lautaset, jotka oli tehty ohueksi leikatusta pöllistä, puuhaarukat – sekä katoksen viereen iskenyt salama juhlien ollessa korkeimmillaan. Se ei kuitenkaan saanut ruokaa väärään kurkkuun.

Duunin myötä olen joutunut rassaamaan kehoani edestakaisin: keräämään lihasta ja laihduttamaan älyttömästi. Sen myötä olen ymmärtänyt, mikä on terveellistä ruokaa. Kokatessani käytän vain vähän rasvaa ja sokeria, maltillisesti suolaa – enkä koskaan reseptejä.

Olemme eheyttäneet kotitilaamme yhdeksän vuotta. Nyt nostamme maasta jo aika kivasti juureksia ja tuotamme oliiviöljyä omiin tarpeisiimme. Tontilla kasvaa kirsikka- ja hedelmäpuita, joista riittää satoa hilloksi kellariin. Haaveemme olisi olla täysin omavaraisia.

Kaksikymmentä vuotta sitten tilasin amerikkalaisesta tv-shopista sarjan veitsiä, joita ei tarvitse koskaan teroittaa. Uskomatonta kyllä, myyntiväite on pitänyt paikkansa. Olen viipaloinut sarjan veitsillä paitsi tomaatteja myös koemielessä tölkkejä ja rautalankaa. Hyvin toimivat kaikkiin.