”Asun puolisoni ja kahden kissamme kanssa Harjavallassa vuonna 1948 rakennetussa omakotitalossa. Muutimme tänne seitsemän vuotta sitten Helsingistä. Olen kotoisin tältä seudulta. Aloin kaivata omaa pihaa, mutta hintataso Helsingissä oli mikä oli. Halusin asua joko kunnolla kaupungissa tai kunnolla maalla mutta niin, että pyörällä pääsee joka paikkaan. Ajattelin, että ei ole väliä, minne muutamme, minä kotiudun.

Teen töitä parturi-kampaajana. Päätin, etten perusta omaa yritystä, mutta sitten oli pakko kuitenkin saada omannäköinen paikka.

Olemme remontoineet taloamme lähes koko ajan. Sisustaminen on aina ollut intohimoni, mutta se oli hieman erilaista, kun asui pienessä kaksiossa Helsingissä. Täällä se on lähtenyt vähän lapasesta. Tyylini oli aiemmin retrompi, mutta nyt värimaailma on rauhoittunut, vaikkei moni sitä varmaan huomaakaan. Pidän 50-luvun pastellisesta tyylistä, jossa on pieninä annoksina vähän boheemimpaa.

Kiertelimme heti alussa paljon rompetoreilla ja kirpputoreilla. Tarjonta – tai ainakin hintataso – on täällä parempi kuin Helsingissä. Ostin vuosia sitten lasi­ovisen tiikkivitriinimme huutokaupasta 24 eurolla. Enää sitä ei ehkä saisi sillä hinnalla täälläkään, mutta ei ole onneksi enää tarvettakaan.

Perustin Instagram-tilini neljä vuotta sitten. Laitoin sinne aluksi kuvia löydöistäni, astioista ja purkeista. Kun koti alkoi valmistua, tililleni tuli enemmän sisustuskuvia. Keltainen kahvipannu -blogin perustin yleisön painostuksesta vähän myöhemmin. Ihmiset toivoivat, että voisivat lukea vähän enemmän meidän kodistamme. Ajattelin, että en osaa kirjoittaa enkä valokuvata, mutta sitten aloin vain tehdä. Järjestelmäkameran hankin samoihin aikoihin, kun avasin blogin.

Instagramin tekemiseen menee todella paljon aikaa. En oikeastaan edes halua ajatella kuinka paljon, joka tapauksessa useita tunteja viikossa. Tykkään vaihdella sisustusta ilman Instaakin, ja meillä maalisudit viuhuvat aika tiuhaan. En tee tätä vain muiden ihmisten takia, mutta kyllä siitä saa intoa, kun huomaa, että ihmiset tykkäävät tyylistäni. Yleisin palaute on, että kuvani ovat piristäneet jonkun päivää. Jos voin tehdä ihmiset iloisiksi, niin sehän on lottovoitto.

En pidä itseäni minään trendivaikuttajana mutta huomaan kuitenkin vaikuttavani seuraajiini. On hämmentävää saada viestejä, että ideasi oli niin hyvä, että se piti toteuttaa omaan kotiin. Tuntuu oudolta mutta myös ihanalta, että voi inspiroida muita.

Instasta on tullut myös ystäviä ja tuttavia, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita. Heille voi myös avautua silloin, kun ei yhtään jaksaisi. Välillä esimerkiksi Instagramin algoritmien kanssa on sellaista, ettei missään ole mitään järkeä. Jonkun postauksen voi nähdä satatuhatta ihmistä, toisen taas kymmenentuhatta. Se ottaa päähän, varsinkin jos joku yhteistyöpostaus näkyy vain muutamille.

Suosituimmat kuvani ovat sellaisia, joissa on kissa ja jotain värikästä. Tein kissalle pedin vanhaan televisioon, ja ne kuvat ovat levinneet ympäri maailmaa, ja niitä ovat jakaneet tosi isot Insta-tilit. Toki siinä on käynyt niinkin, että kuva on esimerkiksi Pinterestissä laitettu jonkun muun nimiin, mutta se riski on vain otettava, kun tätä tekee.

Pari vuotta sitten kodistamme oli juttu Scandinavian Retro -lehdessä. Tänä keväänä italialainen iso sisustuslehti Casa facile teki kodistamme kuuden aukeaman jutun minun kuvillani, se oli aikamoista. He olivat bonganneet minut Instasta. Jokin aika sitten amerikkalaisessa Domino-sisustuslehdessä oli juttu meidän keittiöstämme skandinaavisen värikkään tyylin edustajana. Hekin olivat löytäneet minut Instagramista.

Kissakuvien lisäksi eniten tykkäyksiä saavat kuvat, joissa on räsymattoja. Ne herättävät kodikkaat fiilikset. Samoin kuistimme, joka on täynnä pelargonioita.

Meillä on tosi paljon nostalgisia asioita, joista tulee ihmisille mummola ja lämpimiä muistoja mieleen. Kerään Arabian vanhoja kahvikuppeja, ja ne ovat tuttuja monelle. Kahvikuppien lisäksi kerään Pomona-­purkkeja. Finelin emalia minulla oli ihan tolkuton määrä, mutta nyt olen yrittänyt järkeistää tätä touhua. Kerään myös Kupittaan saven mustavalkoisia maljakoita. Keltaista Grapponiaa olen kerännyt koko sarjan, ja se on meillä käytössä. Olen pyrkinyt siihen, että kaikki, mitä kerään, tulisi käyttöön.

Puolison kanssa sisustaminen ja keräily on yhteinen harrastus. Hänkin tykkää miettiä ja laittaa kotia. Uutena emme osta juuri mitään, ehkä sohvaa lukuun ottamatta. Olemme huomanneet, kun olemme ihastuneet johonkin kaupassa ja tuoneet sen kotiin, ettei se sovikaan tänne yhtään. Uusi näyttää täällä liian uudelta. Vanha ja kulunut sopii meille paremmin.”

Kuvat Pauliina Pitkänen, henkilökuva Mikko Kaaresmaa.