"Oletko jo katsonut Wednesdayn?"
Viesti ystävältä pärähti kännykkäni näytölle. En ollut, painoin asian mieleeni ja hukkasin henkisen muistilapun heti.
Sitten kulkutauti sai minusta otteen. Makasin sängynpohjalla tylsistymiskuoleman partaalla, kunnes muistin ystäväni viestin. Keräsin luuni ja siirryin makaamaan sohvalle, avasin Netflixin ja klikkasin ohjelmaa, jonka kuvassa lettipäinen goottityttö katsoi minua nenänvartta pitkin.
Suoratoistopalvelun suosituimpiin ohjelmiin pompannut Wednesday kertoo monille tutun Addamsin perheen tyttärestä, joka siirtyy itselleen sopivampaan sisäoppilaitokseen. Teinitytön elämää värittävät eri okkultteja edustavat koulukaverit, kimurantit sosiaaliset suhteet ja koulun ympäristössä tapahtuva rikosten sarja. Ohjelma tarjosi kevyttä viihdettä sairastupaani, mutta huomioni veivät sarjassa toistuvat neulevaatteet: ihanaa, käsintehdyn ja krouvin näköisiä villapaitoja ja neuleliivejä tämän kokoluokan tuotannossa!
Nuorta ja miksei varttuneempaakin yleisöä villinnyttä sarjaa on hehkutettu ympäri internetiä. Poikkeuksena ei ollut erityisesti nuorten sosiaaliseksi mediaksi profiloitunut Tiktok. Havaintoni neulottujen vaatteiden runsaudesta ja sarjan suursuosiosta saikin minut pohtimaan käsitöiden asemaa tulevien sukupolvien näkökulmasta.
Sarjan pukusuunnittelija Colleen Atwood kertoi Refinery29:n haastattelussa, miten hän pyrki lisäämään yksityiskohtia Wednesdayn mustavalkoiseen vaatevarastoon erilaisilla tekstuureilla ja pinnoilla. Muhkeiden neulevaatteiden lisäksi oiva esimerkki tästä on Wednesdayn paita, jossa kaulus ja hihansuut ovat virkattuja. Päähenkilön huoneen ikkunan hämähäkinseittiä toisintavat virkatut yksityiskohdat näyttävät nokkelasti sen, että käsityötekniikat eivät ole vain yhden tyylisuunnan väline.
Käsityötekniikoihin sisältyy luonnollisesti ajatus massatuotetun sijaan itse tehdystä. Vastuullisuus kuuluu yhä enemmän ihmisten, eikä vähiten nuorten arvomaailmaan, ja se sisältää myös pyrkimyksen tasa-arvoisuuteen. Wednesdayssa tämä sosiaalinen vastuullisuus kietoutuukin kiinnostavasti osaksi neulevaatteita nimikkohahmon huonetoverin Enidin kautta.
Vaikka Enid on pirteydessään ja värikkyydessään Wednesdayn täysi vastakohta, he vähitellen ystävystyvät, minkä kunniaksi Enid tekee heille samanlaiset neulehuput. Näiden neulehuppujen merkitys ylettyy kuitenkin ystävyyttäkin pidemmälle, sillä niiden kautta rakennettaan silta kahden erilaisen hahmon välille. Enidin kaltaiset hyväntuuliset hahmot kuvataan mediassa usein yksiulotteisina tai hupsuina. Eronteko vakavan Wednesdayn ja kepeän Enidin välille olisi ollut helppo tehdä myös vaatevaraston kautta, ja hahmojen välisiä eroja olisi voitu alleviivata jokaisella mahdollisella keinolla. Perinteisen tyttömäistä Enidiä ei kuitenkaan asemoitu Wednesdayn alapuolelle tai vähennetty sarjan koomiseksi kevennykseksi, vaan neulehuppujen myötä katsojat voivat tulkita, että erilaisuuksistaan huolimatta heillä on myös yhdistävä tekijä – he kummatkin pukeutuvat samalla tekniikalla, samalla perinteellä, samalla vaivannäöllä valmistettuihin vaatteisiin.
On ilahduttavaa huomata, miten kahden erilaisen tytön keskinäistä tasa-arvoisuutta viestitään juuri neulevaatteilla. Kauan vallitsi aika, jolloin kaikki tyttömäinen merkitsi huonompaa tai heikompaa – myös tyttöjen keskuudessa – ja nyt perinteisesti feminiinistä käsityötä käytetään viestikapulana tyttöjen välisestä tasa-arvosta.
Kun jokin ikiaikainen voi muuttua ja elää ajan mukana, se säilyy jatkossakin. Esimerkiksi neulomiseen on aina voitu liittää merkityksiä perinteestä, tietotaidosta, välittämisestä ja käytännöllisyydestä. Hieman yllättäen Wednesday onnistui muistuttamaan siitä, että perinteisiin käsityömenetelmiin voi liittää myös edistyksellisyyden, tasa-arvon ja tietenkin myös yksilöllisen tyylin merkitykset. Kun tämä viesti toistetaan jättisuosion saavuttaneessa nuortensarjassa, se valaa ainakin minuun luottamusta siitä, että neulominen ja muut käsityötekniikat eivät unohdu tuleviltakaan sukupolvilta, sukupuolesta riippumatta, vielä pitkään aikaan.
