Näyttelijä Maija-Liisa Peuhu etenee elämässään tunne edellä – ”Tärkeintä on kuunnella sydäntään”

Vuosia sitten Viron laivalla soitettiin Saarenmaan valssia, ja Georg Ots lauloi ihanasti. Sanoin heti miehelleni, että tuonne pitää päästä, Saarenmaalle. Sinne sitten menimme, ja samalla tiellä olemme yhä. Hankimme kesäasunnon Kuressaaresta.

Ostin itselleni punaisen, kauniin sähköpyörän. Se oli minusta niin ihana, että olisin halunnut nukkuakin sen kanssa. Paijasin pyörää ja aloin ymmärtää miehiä, jotka ihastuvat uusiin autoihinsa ja käyvät sivelemässä niitä. Ajelin pyörälläni paljon, kävin kaupoissa ja poljin pitkin rantoja Helsingissä.

Työpäivä on paras päivä, ja nyt jo viisitoista vuotta työ on ollut Salatut elämät -sarjan tekemistä. Menen töihin monesti jo seitsemäksi ja pääsen pois sitten kun pääsen, joskus vasta kahdeksan aikaan illalla. Mutta emme ole töissä koko ajan yhtä mittaa, välillä pidämme pausseja. Silloin voin lukea repliikkejä kotona ja tehdä ruokaa. Tv-sarjan tekeminen on hyvin aikataulutettua. Jokainen tulee sovittuun aikaan silloin, kun häntä tarvitaan, ja hoitaa hommansa. Kohtausten kuvaaminen on ihan sekunnintarkkaa työtä.

Olen oppinut, että jos jokin ei onnistu työssä tai muuten elämässä, niin ei haittaa. Perusluonteeni on luottavainen. Luotan siihen, että loppupeleissä kaikki sujuu, eikä se ole aina niin minusta kiinni, sujuuko.

Elämässä paras valinta on kuunnella itseään ja sydäntään. Tunne edellä mennään! Jos minulle ehdotetaan esimerkiksi jotakin työtehtävää, minun ei tarvitse paljon miettiä. Joko lähden mukaan tai sitten en.

Luonto ja rauhallisuus ovat täällä parasta sekä se, että ihmisiin voi luottaa. Olen syntynyt Kuusankoskella, ja kun menen sinne, henkäisen. Kun siellä tulevat ekat ihmiset vastaan, tuntuu, että täytyy oikein niiata – se tuntuu paluulta lapsuuteen.