Koukeroiset, metallilangasta taivutellut kirjaimet piirtävät sanan navetta. Kyltti johdattaa tulijat pienemmälle mökkitielle, jonka päässä odottaa punaiseksi maalattu, pitkänmallinen rakennus. Se todellakin on vanha hirsinavetta, joka harvenee toista päätyään kohden ladoksi.

Vastassa on Pia Sundholm, joka arvelee olevansa kyläläisten silmissä ”se hullu taiteilija”, joka halusi parikymmentä vuotta sitten kunnostaa navetan vapaa-ajankodiksi. Kukaan ei siihen rohkaissut, ja Piankin silmissä paikka oli kauheassa kunnossa. Sisällä oli pimeää, sillä yhtään ikkunaa ei ollut.

– Tämä oli aivan järkyttävä, koska kukaan ei ollut kolmeenkymmeneen vuoteen pitänyt paikasta huolta. Karsinat olivat tallessa, mutta ulkoseinä meinasi kaatua. Linnut lensivät hirsien välistä sisään. Kaikki olivat sitä mieltä, että rakennus on äkkiä räjäytettävä ilmaan, Pia kertoo.

Pialla oli kuitenkin visio: hän oli aina halunnut itselleen navetan. Pertunmaalla hän oli käynyt jo viisivuotiaasta ja siten ehtinyt kiintyä paikkakuntaan. Veljellä oli seudulla mökki, ja siitä oli tullut Pialle rakas paikka. Hän halusi paikkakunnalle myös oman tukikohdan.

Kun tutulla seudulla sijainnutta tonttia sitten myytiin lehti-ilmoituksessa talousrakennuksen kanssa, Pia arvasi, että talousrakennus tarkoitti navettaa. Niin onneksi olikin, ja kaupat syntyivät.

Navettaa alettiin remontoida asumiskuntoon. Seiniin puhkaistiin ikkuna-aukot. Kierrätetyt ikkunat löytyivät keravalaisesta 1950-luvun talosta.

Seinät levytettiin ilmaiseksi saaduilla vanerilevyillä. Budjettiremontissa Pian luovuus astui peliin: hän keksi maalata vanerit valkoisiksi ja listoittaa saumat tummanruskeilla rimoilla. Navetan sisäpuoli alkoi muistuttaa sveitsiläistä hiihtomajaa.

Pia Sundholmin luovuudesta kertoo myös hänen työhistoriansa. Viime vuodet Pia on toiminut täyspäiväisenä kuvataiteilijana, mutta aiemmilta ammateiltaan hän on somistaja, vaatesuunnittelija ja markkinointiassistentti.

Navetta oli kuulunut aikoinaan läheiseen torppaan. Paikan historiasta kertoi 92-vuotiaaksi elänyt Irja, joka oli tyttönä ollut talossa navettapiikana. Kerran hän oli pudonnut lantalaankin, jonka päälle on nyt rakennettu terassi.

Viereisestä torpasta Pia on saanut monia vanhoja tavaroita, ja myös navetasta on löytynyt kaikenlaista pelastettavaa. Varmaankin noin satavuotias lypsyjakkara muistuttaa rakennuksen entisestä elämästä.

Renginkaapin Pia kokosi takaisin kasaan ”miljoonasta” palasesta. Pirtinpöydän rustiikkiseksi kulunut pöytälevy pääsi seinälle, ja sen irrotetuista jaloista Pia teki penkin pukuhuoneeseen.

Nykyisin navetalla mökkeilee myös Pian mies Juha Tirkkonen, joka on totutellut kuivanmaan mökkiin. Tätä ennen Juha on mökkeillyt koko ikänsä isovanhempiensa mökillä Saimaan rannoilla. Kalastamista Juha kaipaa, mutta käy välillä virvelöimässä ja hurauttaa aamuisin uimarannalle koirien kanssa. Rannalle on kahdeksan kilometrin matka.

Myös Juha on ahkeroinut navetalla: hän on rakentanut sinne kompostoivan sisävessan ja vetänyt vedet keittiöön. Pia haaveilee myös lankkulattian asentamisesta, mutta suuritöiseen hommaan ei ole vielä ryhdytty.

Pia ja Juha viettävät mökillä aikaa sekä viikonloppuisin että lomilla. Talvella suuri tila tekee navetan lämmittämisestä hankalaa, mutta haaveena on vielä joskus viettää joulukin navetalla. Usein pariskunta on mökillä kahdestaan tai oikeastaan ”poikien” eli labradorinnoutajiensa Urhon ja Armaksen kanssa. Urho on nimetty Kekkosen ja Armas Pian isän mukaan.

Välillä kylään tulee aikuisia lapsia, joita Pialla on kolme ja Juhalla kaksi, sekä Juhan lapsenlapsia. Kun Pia puuhailee nuorimpien kanssa, hän kutsuu itseään wannabe-mummoksi.

Mökkiläisittäin melkein naapurissa eli kuuden kilometrin päässä mökkeilee myös Pian ”bestis”, jonka kanssa on monenlaista yhteistä tekemistä.

Pian koti sijaitsee Tuusulassa. Navettamökillä hänelle kaikkein tärkeintä on paikan henki: se on hänelle rauhoittumispaikka. Sateella, kun peltikatto ropisee, sohvalla on hyvä lueskella ja kirjoittaa. Ruokavieraiden ja perheen kanssa taas on kaivattua hulinaa. Isoihin tiloihin mahtuu paljon porukkaa, ja viereisen ladon kanssa neliöitä lienee kaikkiaan kolmisen sataa.

Myös pihan isolla nurmialueella on hyvä pelata ja leikkiä. Terassilla istuessa voi tuijotella kesäistä koivikkoa, joka on erityisesti Pialle tärkeä.

Tontille mahtuu myös viinimarjapensaita, kookkaita saniaisia sekä japanilaisen puutarhan tapainen, jonka pienessä altaassa koirat pääsevät uimaan.

Pia alkaa tuntea Pertunmaalta jo hyvin väkeä, eikä meinaa päästä torilla käydessään poiskaan, kun jää juttelemaan muiden kävijöiden, torimyyjien ja käsityöläisten kanssa. Pertunmaa onkin suosittu kesä- ja mökkikunta.

– Täällä olen bönde-Pia. Tykkään maalaistouhuista, hän hymyilee.