Tuula pulahtaa kahvitauoilla järveen ja kirjoittaa sähköposteja laiturilla – näin etätyöt onnistuvat myös mökillä
Ihmiset
Tuula pulahtaa kahvitauoilla järveen ja kirjoittaa sähköposteja laiturilla – näin etätyöt onnistuvat myös mökillä
Etätyöt mökillä hyödyttävät kaikkia. Työntekijä ahertaa keskellä kauneinta Suomea, ja firma saa tyytyväisen palkollisen.
9.4.2018
 |
Meidän Mökki

Kesäaamu mökillä. Kello herättää projektipäällikkö Tuula Aho-Pynttärin ennen kahdeksaa Keiteleen rannalla Viitasaarella. Lapset jatkavat uniaan. Tuula nousee ylös, nostaa penkin pirtin pöydälle ja asettelee sen päälle läppärin. Seisomatyöpiste on valmis.

Aamuisin työt alkavat usein, kun lapset ovat vielä unillaan.

Lapset heräävät jossain vaiheessa. Tuula viestittää työkavereilleen, että hän pitää pienen tauon. Hän syö lasten kanssa aamupalaa ja jatkaa sitten töitään. Arki koneen ääressä on monessa mielessä samanlaista paikasta riippumatta. Täällä sitä voi tosin tauottaa pulahdus järveen.

– Eihän uiminen loppujen lopuksi ole kummempaa, kuin että toimistolla hörppäisin kahvin tai pitäisin jonkin muun katkon työstä, Tuula toteaa.

Hän arvelee, että vastaavanlaisia työpäiviä kertyy vuodessa parin kolmen viikon verran.

– Toiveissa olisi tietysti lisätä mökkietäilyä tulevaisuudessa, hän sanoo.

Päivällä työskentely katkeaa toisinaan pienen uimareissun ajaksi.

Joka kymmenennessä mökissä eli 60 000 mökkitaloudessa tehdään etätöitä, keskimäärin 12 päivää vuodessa. Mökkibarometri 2016:n mukaan eniten etänä ollaan Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan loma-asunnoilla.

Teknologian kehitys on lisännyt etätöitä tekevien määrää lähes nollasta 20 prosenttiin vuosina 1990–2013. Valtaosa työskentelee kotona, mutta yhä useammat ovat ryhtyneet harkitsemaan satunnaista etäilyä myös mökillä.

Firmat ovat alkaneet nähdä kotikonttoreiden hyödyt. Hyvä esimerkki on kiinalainen matkatoimisto Ctrip, jonka palkollisten tuottavuus nousi koeluonteisessa etätyössä 13 prosenttia. Toisaalta kokeilun jälkeen puolet palasi takaisin konttoriin, sillä yhteisöllisyyden kaipuu ja eristyneisyyden pelko painoivat enemmän.

Tuula asuu perheineen Kangasalla, ja hänen työpaikkansa sijaitsee Tampereen keskustassa. Matka kestää teoriassa suuntaansa 20 minuuttia, mutta ruuhkan sydämessä vierähtää aikaa tuplasti. Tuulan ja monen muun mielestä tämä on turhaa ajanhukkaa. Liikenneministeriön henkilöliikennetutkimuksen mukaan ainakin osaa kannustaa etätöihin pitkä työmatka.

Tuula tottui hoitovapaalla työskentelemään kotona, joten etäily oli luonteva jatkumo. Se onnistuu, jos läsnäoloa toimistolla ei tarvita.

Kotona tai mökillä Tuula kommunikoi kuuden työkaverinsa kanssa pääasiassa sisäisellä chatilla. Asiakkaalle hän soittaa ja meilaa.

Eve, Eevi ja Luka saavat ajan jo kulumaan mökillä ilman äidin ohjausta.

Tuula alkoi työskennellä mökillä yhä enemmän pari kesää sitten. Yksi syy oli, että kolmisen vuotta sitten 4G-yhteys alkoi toimia myös luonnonhelmassa.

– Äidilläni on melko lähellä mökkiämme Viitasaaren keskustassa nopea nettiyhteys. Tarvittaessa käyn siellä hoitamassa jonkin asian, mutta 4G riittää periaatteessa melkein kaikkeen, mitä teen, Tuula kertoo.

Toinen syy oli, että lapset olivat kasvaneet ja muuttuneet omatoimisiksi. Lisäksi Tuulan äiti on usein mukana mökillä, mikä osaltaan helpottaa lastenhoidossa. Etätyön ansiosta Tuula näkee äitiään muulloinkin kuin lomilla.

Vanhimmat lapset ovat 12- ja 8-vuotiaita ja nuorin eskari-ikäinen. Aurinkoisina päivinä lapsilla riittää puuhaa pihalla. Sateisina hetkinä he kytkeytyvät laitteisiin ja nauttivat siitäkin.

Tuulan voi luokitella asiantuntijaksi – ja samalla tyypilliseksi etätyöläiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin mukaan vuonna 2014 etätyötä oli tehnyt viimeisen 12 kuukauden aikana 34 prosenttia ylemmistä toimihenkilöistä ja 25 prosenttia kaikista palkansaajista. Sen sijaan alemmat toimihenkilöt ja tavalliset palkansaajat ahertavat harvoin kotona.

Illalla sauna lämpenee, ja on aika summata päivän tapahtuvat auringonlaskun äärellä.

Etätyö mökillä palvelee Tuulan mielestä kaikkia. Hän voi käyttää työmatkoissa säästetyn ajan ja lounashetket yhdessäoloon lasten kanssa keskellä kauneinta Suomea. Työ tuntuu yksinkertaisesti vähemmän työltä mökillä kuin toimistossa.

Firma puolestaan saa tyytyväisen ja ahkeran palkollisen, joka on nukkunut hyviä unia luonnon helmassa ja arvostaa työnantajan joustavuutta.

– Moraalini on sellainen, että teen tehokkaasti töitä ihan missä vain, Tuula vahvistaa.

Huonoa etäilyssä on hänen mielestään se, että työoloihin joutuu sopeutumaan. Tuula pyrkii työskentelemään mahdollisimman paljon ulkona, mikä onnistuikin toissakesänä.

– Siirsin pöytää auringon mukaan, lähinnä puolivarjoisaa paikkaa hakien. Välillä moottorisahan ääni haittasi, joten senkin mukaan siirryin. Luksusta ja ihanaahan se oli. Viime kesä nyt sitten oli taas umpisurkea työntekoon ulkona.

Viime kesänä Tuula odotti mökillä aurinkoista päivää kuin kuuta nousevaa, jotta pystyisi tekemään kollegat kateellisiksi laiturikonttorilla. Se onnistui vasta viimeisenä etätyöpäivänä.

– Tosin aurinko häikäisi ja sähköjä piti viritellä. Taisipa ihokin kärähtää, Tuula kertoo naureskellen.

Viime kesä oli niin sateinen, että Tuula sai vasta viimeisenä etätyöpäivänään konttorin laiturin nokkaan.

Tuula huomaa lähdön hetkellä miettivänsä, että mökillä voisi asua vaikka pysyvästi.

– Toisaalta kun Tampereella pörrää hetken, myös kaupunki tuntuu kivalta.

Tulevaisuuden projektina on perintönä saadun hinaaja-matkustajalaivan kunnostus. Yli satavuotiaassa paatissa riittää puuhaa, mutta ehkä kymmenen vuoden päästä Tuulalla ja hänen puolisollaan on mökin lisäksi toinen pakopaikka noin 14-metrisessä laivassa. Siellä on saunat ja vessat – ja tulevaisuudessa ehkä myös etätyökonttori Keiteleellä ja Päijänteellä.

Etätyön hyödyt ja haitat:

Hyödyt

+ Rahaa ja aikaa säästyy, koska matkustaminen vähenee

+ Työajan joustavuus omien ja perheen tarpeiden mukaan

+ Lisääntynyt työrauha

+ Tyytyväisyys työhön kasvaa

+ Mahdollistaa jossain tapauksessa vaikka muuton maalle

Haitat

- Työ ja vapaa-aika sekoittuvat

- Sopimattomat työtilat

- Vaatii perheeltä sopeutumista

- Tiimityö voi kärsiä

Kommentoi »