Ihmiset
Kotivinkki

Muutto kahden viikon välein – Annan ja Villen tivoliperhe asuu puolet vuodesta 70-neliöisessä asuntovaunussa

Muutto kahden viikon välein – Annan ja Villen tivoliperhe asuu puolet vuodesta 70-neliöisessä asuntovaunussa

Millaista on pakata koti kahden viikon välein kasaan ja muuttaa uudelle paikkakunnalle? Anna ja Ville Sariolan arkea helpottaa muutama vuosi sitten Saksasta hankittu asuntovaunu, josta löytyy kaikki mukavuudet.
Teksti Anu Välilä
Kuvat Suvi Elo
Mainos

Oranssinkeltainen, 26 metrin korkeuteen kohoava maailmanpyörä näkyy jo kaukaa. Sen avulla on helppo suunnistaa tivoliin, joka sateisen harmaana arkiaamuna uinuu vielä autiona. Tivoli on saapunut Kirkkonummelle. Portit avautuvat vasta neljältä iltapäivällä, joten henkilökunta herää hiljalleen uuteen työpäivään huvialueen laitamille parkkeeratuissa asunnoissaan.

Kultainennoutaja Sulo työntää kuononsa vuoron perään jokaisen syliin ja odottaa rapsutusta. Se on vähän mustasukkainen vuoden ikäiselle Oivalle, joka hymyilee äitinsä Anna Sariolan, 31, sylissä.

– Sulo ei ole vielä tottunut siihen, ettei se saa enää jakamatonta huomiota, Anna nauraa.

Rapsuttajia kyllä riittää. Sulo on tivolikoira, joka kulkee huhtikuusta syyskuun loppuun ympäri Suomea Sariolan perheen mukana. Joskus se istuu karusellissa, toisinaan lipunmyynnissä tai pelipaikoissa.

Tänä aamuna Sulo on kuitenkin niin rauhaton, että Oivan isä Ville Sariola, 31, laskee sen hetkeksi asuntovaunun terassille. Perhe ehtii viettää vielä hetken yhdessä. Sitten vanhempien on lähdettävä muutaman askeleen päähän työpaikalleen: Anna toimistoon ja Ville tivolikentälle. Lastenhoitaja huolehtii Oivasta, kunnes he illalla palaavat kotiin.

Tivoli Sariolalla on jo 130 vuoden perinteet. Nyt perheyrityksessä varttuu jo kuudennen polven tivolilainen.

Uran kestävä koti

Sariolan perheen kesäkoti on muutama vuosi sitten Saksasta hankittu 70-neliöinen asuntovaunu, jota on sisältä vaikea edes uskoa matkailuvaunuksi. Sen keskellä on yhdistetty olohuone ja keittiö, toisessa päässä pieni makuuhuone ja toisessa sekä kylpy- että lastenhuone.

Iso ja käytännöllinen vaunu helpottaa arkea. Siinä on kaikki mukavuudet: integroitu pesukone, amme ja sadesuihku. Anna ihastui etenkin Villeroy & Bochin kivilavuaariin ja wc-istuimeen. Sen kanssa tosin jouduttiin taiteilemaan, kun vaunun jätevesijärjestelmä ei sopinutkaan suomalaiseen.

– Tämä on ollut pitkän ajan haave: vaunu, jossa voimme olla koko tivoliuramme ja kasvattaa perheen, Ville sanoo.

Sariolan perheen kesäkotia on pitänyt muokata lapsiystävällisemmäksi, kun Oiva oppi kävelemään. Oma vaunu on paikka, jossa voi rauhoittua.

Sariolat viettävät tien päällä puolet vuodesta. Kesäkoti on rakennettu puoliperätrailerin runkoon. Kun on aika vaihtaa maisemaa, vaunu kasataan työntämällä viisi erkkeriä sisään. Aluksi se oli hankalaa, sillä vaunu pitää ensin suoristaa.

70-neliöinen kesäkoti on rakennettu puoliperätrailerin runkoon. Vaunu laitetaan kasaan työntämällä erkkerit sisään.

– Ensimmäiset kaksi muuttoa kirosin. Haastetta hommaan tuovat epätasaiset ja vinot kentät, Ville sanoo.

Nyt puuha sujuu jo puolessa tunnissa. Kiertueella vaunu kasataan noin kolmesti kuussa. Purkuiltoina Anna siivoaa astiat, koriste-esineet ja lelut kaappeihin, rullaa matot ja varmistaa, ettei mitään lentele vaunussa matkalla.

– Tivoliarki saattaa vaikuttaa eksoottiselta, mutta vietämme oikeasti ihan tavallista elämää. Erona on vain se, että kotimme kulkee pyörien päällä. Tuskaisinta on muuttopäiviin liittyvä kiire, Anna sanoo.

Talviuni päättyy kevätaurinkoon

Annan ja Villen naapureina asuvat Villen isä, tivolinjoh­ta­ja Tapio Sariola, 64, sekä äiti, talouspäällikkö Leena Sariola, 60. Vanhemmat asuvat Villen lapsuuden kesä­kodissa, 1970-luvun vaunussa. Naapurissa asuu Annan sisko, joka työskentelee tivolin viestintäpäällikkönä. Myös Villen sisko perheineen kiertää tivolin matkassa kesän.

Tivolilaisia kolmessa sukupolvessa: Tapio Sariola (vas.) toimii tivolinjohtajana ja hänen vaimonsa Leena (oik.) talouspäällikkönä. Anna ja Ville työskentelevät Villen vanhempien rinnalla.

Yhteensä mukana kulkee noin 50 ihmistä ja 20 rekkaa. Työntekijöistä osa asuu trailereihin rakennetuissa yksiöissä, osalla on oma matkailuvaunu. Tivolissa on myös keittiövaunu, pesutupa ja kolme saunaa.

– Viisi vuotta alkaa olla se raja, että alkaa haluta enemmän yksityisyyttä ja oman asunnon, Ville sanoo.

Useimmille tivoli on sesonkityö. Talvella työntekijät saattavat opiskella, käydä muualla töissä tai lomailla. Laitteiden huolto ja vuokraus työllistävät osan ihmisistä: laitteita vuokrataan tilaisuuksiin, kuten kauppakeskuksiin, opiskelijatapahtumiin ja yksityisjuhliin.

– Aiemmin työt lopetettiin ennen joulua ja tammikuu oli hiljainen. Nykyään töitä riittää ympäri vuoden. Talvella myös suunnitellaan seuraavaa kiertuetta, Ville kertoo.

Syksyllä Villen ja Annan perhe muuttaa omakotitaloon Keravalle.

– Kiertueen lopussa kaikki ovat valmiita asettumaan talviunille. Mekin odotamme talvikotiin pääsyä, rutiineja ja rauhallisempaa arkea. Mutta kun kevätaurinko lämmittää, alamme odottaa tien päälle lähtöä, Anna sanoo.

Villen askelmerkki pätee jo

Kello lähenee neljää, ja tivolimarssi pärähtää soimaan. Hevoskarusellin valot syttyvät. Yksi tivolin suosituimmista laitteista, jo 30-vuotias Waltzer, pyörittää asiakkaita vimmatusti ympäri. Ilmassa leijailee hattaran ja popcornin suolaisen makea tuoksu.

Pelit, laitteet ja esitykset ovat tivolin suola.

Tivoli Sariola juhlii tänä vuonna 130-vuotista taivaltaan. Paljon on muuttunut sen jälkeen, kun suvun kantaisä J.A.W. Grönroos perusti ensimmäisen tivolinsa Keravan ratapihan taakse vuonna 1888.

Ensimmäisessä tivolissa oli ampumarata, nuolen- ja renkaanheittokuja, onnenpyörä sekä teltta, jossa esiintyivät voimamiehet ja voimistelijat.

Myöhemmin työtä jatkoi poika, Johan Adolf  Fredrik Grönroos eli Jaffu. Hän oli vankka suomalaisuusaatteen kannattaja, joka muutti sukunimensä Sariolaksi. Vuonna 1937 perheellä oli jo neljä suurta tivolia.

–Aiemmin tivoliin kuuluivat myös sirkus ja eläimet, kuten Hummeli-virtahepo, kenguru, leijonia, karhuja, hyeenoita, käärmeitä ja muita matelijoita. 1960-luvulla maatalousministeriö kielsi ne, Tapio Sariola kertoo.

Tapio on tivolinjohtaja neljännessä polvessa. Uusin sukupolvenvaihdos alkoi runsas vuosi sitten, kun Ville aloitti toimitusjohtajana. Jo poikana Ville katsoi vierestä, kun isä ja ukki mittasivat laitteiden paikkoja jaloillaan.

–Nykyään pystyn luottamaan omaan askelmerkkiini. Kerran laskimme isän kanssa askeleet ratkaisevasti väärin. Merirosvolaiva jouduttiin purkamaan ja kasaamaan toinen laite tilalle, Ville muistelee.

Kauppakorkean verran kapinaa

Aina isän työn jatkaminen ei ollut Villelle itsestään­selvyys. Hän on kiitollinen vanhemmilleen siitä, että on saanut tehdä itse valintansa.

Ville on kulkenut tivolin matkassa lähes koko elämänsä. Ala-asteen alkuvuosina hän lopetti koulun kuukautta etukäteen, ja kokonaan hän ollut poissa vain kahtena kesänä: toisen armeijassa, toisen vaihto-oppilaana Australiassa.

Kun muut lapset odottivat pääsevänsä kesällä tivoliin, Villelle lomaa olivat kalastus- ja mökkireissut.

– Tämä on ollut minulle normaali tapa elää ja tivoli toinen koti. Lapsena kaverini halusivat vain pyöriä laitteissa, mutta minä halusin mennä pelaamaan futista lähikentälle.

Leena ja Tapio kannustivat lapsiaan miettimään eri uravaihtoehtoja. Ville valmistui kauppakorkeakoulusta ja sisko luokanopettajaksi. Lukiossa Ville lauloi bändeissä ja haaveili musiikkiurasta.

– Kapinoin aikoinaan tivolia vastaan, mutta opintojen edetessä vahvistui ajatus siitä, että haluan tehdä tätä työtä.

Kuplassa koko elämä on tivoli

Anna ja Ville tutustuivat toisiinsa 15-vuotiaina tukioppilasleirillä Keravalla. Leirillä Ville kertoi Annalle perheensä erityislaatuisesta yrityksestä.

– Olin käynyt pienenä tivolissa, mutta oli outo ajatus, että joku elää jatkuvasti tivolin keskellä, Anna sanoo.

Muutaman mutkan ja lyhyen seurustelun jälkeen he päätyivät yhteen vuonna 2007. Häitä vietettiin kolme vuotta sitten, kesän ainoana vapaana viikonloppuna. Tivolia ei unohdettu edes tärkeänä päivänä. Parin pöytä koristeltiin karuselleilla, ja Hevoskaruselli pyöri pihalla.

Anna seurasi Villeä tivoliin. Päätös ei ollut helppo. Pitkät reissut ja etääntyminen perheestä mietityttivät.

– Minulle oli silti selvää, että jos Ville haluaa jatkaa tivolia, en halua sitä estää. Yhteinen arki on sujuvinta, jos olemme kumpikin mukana. Nyt kun matkassa kulkee oma perhe, koti-ikävääkään ei enää tule.

Anna toimii johdon assistenttina. Tarkoitus on, että tulevaisuudessa Leenan työt siirtyvät hänelle.

– Tivoli on omanlaisensa maailma. Siellä on kuin kuplassa, jossa elää ja hengittää tivo­lia. Minua se kiehtoi heti.

Anna nauttii vaihtuvista maisemista ja tekemisen meiningistä. Jatkuviin muutoksiin oli silti vaikea tottua. Jo sää tekee sen, että asioita on mahdoton ennakoida.

–Olen melko järjestelmällinen tyyppi, ja siksi vei aikansa, että opin kestämään tivolin impulsiivisuutta.

Tivolissa ei voi tuijottaa liikaa omaan titteliinsä.

– En voi sanoa, että jokin homma ei kuulu toimenkuvaani. Tarvittaessa vien kahvilassa ruokaa pöytiin, puhdistan vesiletkut ja olen rätti kädessä siivoamassa paikkoja.

Nauravat kulkurit sanovat suoraan

Iltakuudelta laitteet pysähtyvät. On akrobatiaesityksen vuoro. Korkeuksiin nousee Tšekistä kotoisin oleva Kaiserin perhe. Ladja ja Dana Kaiser tulivat aikoinaan tivoliin ilma-akrobaateiksi, ja nyt heidän poikansa Viktor Kaiser, 42, toimii logistiikkapäällikkönä ja esiintyy esikoisensa kanssa. Nuorin poika on Annan ja Villen kummilapsi.

Tivolissa on toisen ja kolmannen polven työntekijöitä. Autorataa pyörittää Buster Saarinen, 51, joka on ollut tivolissa yli 20 vuotta. Hänen isänsä oli Villen ukilla töissä.

– Tivolilaisista puhutaan usein nauravina kulkureina, ja Buster on siitä hyvä esimerkki. Hän kulkee tivolikentällä aina pilke silmäkulmassa, Ville sanoo.

Tivoliväki viihtyy yhdessä vapaallakin. He järjestävät grilli- ja saunailtoja, käyvät ravintolassa ja elokuvissa ja urheilevat. Yhteyttä pidetään ympäri vuoden. Väistämättä tulee silti tilanteita, jolloin yhdessäolo tuntuu liian tiiviiltä.

– Olemme Tapsan kanssa räjähtäjiä ja käsittelemme vaikeatkin asiat aina heti. Kun Tapsa viheltelee nuotin vierestä, tiedän, että tähän asiaan palataan, Leena sanoo.

Kun töiden jälkeen ei jaksa olla sosiaalinen, se on sanottava muille suoraan ja oltava hetki omissa oloissaan.

Sarioloiden on vaikea erottaa työtä ja vapaa-aikaa toisistaan. Siksi keskustelu saattaa esimerkiksi illallispöydässä siirtyä huomaamatta tivoliin.

– Aina se ei ole huono asia, mutta yleensä joku huomauttaa, että juteltaisiinko jostain muusta, Anna sanoo.

Puoli miljoonaa euroa tulevaisuuteen

Illan päätteeksi soi tuttu tivolimarssi sulkemisen merkiksi. Kun viimeisetkin vieraat ovat lähteneet, henkilökunta kokoontuu infopisteelle käymään läpi päivää.

– Kokoonnumme infolle myös laulamaan, kun jollakin henkilökunnan jäsenellä on syntymäpäivät, Anna kertoo.

Kun tivoli sulkeutuu, jokainen lähtee viettämään vapaata. Annalle ja Villelle se tarkoittaa useimmiten iltarutiineja: ruokailua, Oivan iltapesua ja koiran ulkoilutusta.

Anna Sariola on saanut houkuteltua siskonsa Tinna Kontisen tivolielämään. Tinna työskentelee viestintäpäällikkönä.

130-vuotiaalla tivolilla menee nyt hyvin. Juhlavuoden kunniaksi on hankittu Hollannista uusi nuorisolaite, The Tribe. Joka suuntaan kiihtyvällä vauhdilla kieppuva laite oli yli puolen miljoonan investointi. Se merkitsee uskoa tulevaisuuteen.

Perhe muistaa toisenlaisetkin ajat. Lama-aika 1980-luvun lopusta 1990-luvun alkuun romahdutti talouden.

– Välillä rahapula oli läsnä koko ajan ja usko meinasi loppua. 1992 oli todellinen henkiinjäämistaistelun vuosi. Silloin minulla kyllä kävi mielessä, että ehkä elantonsa voisi ansaita helpommallakin, Leena sanoo.

Kun Leena aloitti tivolissa 1977, kiertuepaikkakuntia oli 30, nyt niitä on 13. Paikat ovat vähentyneet mutta ajat pidentyneet. Viime vuonna tivoli vietti 52 päivää Tuurissa.

Villen ja Annan Oiva-pojasta on kovaa vauhtia varttumassa kuudennen polven tivolilainen. Joko hänestä kasvatetaan seuraavaa tivolinjohtajaa?

– Kysymys tuntuu vähän absurdilta. Olemme itsekin vasta alkutaipaleella. Tärkeintä on, että lapsi saa itse miettiä, mitä haluaa tehdä. Mutta ei Ville voi olla vähän haaveilematta ajatuksesta, että jonakin päivänä hän jättää yrityksen omalle lapselleen, Anna sanoo.

Julkaistu: 19.4.2018