Rappukäytävässä mikään ei ole viivasuoraa, eikä luova yrittäjä ja bloggaaja Tiina Arposen kotonakaan. Tiinan mielestä lapset ja vanhan talon tunnelma tekevät kodista kodin. Hän asuu 52-neliöisessä kaksiossa kolmen lapsensa kanssa Helsingin Vallilassa.
Sängyn ympärillä sataa pastellinvärisiä pisaroita. Ne Tiina on leikannut seinätarroista ja liimannut seinään asetelmaksi. Iso taulu on kehystetty printti Saana & Ollin Elonkierto-ryijyn kuosista. Tiina suunnitteli peace-merkin yhden terrori-iskun jälkeen. Kaktusjuliste on Riikka Koistisen tekemä. Yes-valaisin on ostettu Lagerhausista Ruotsista ja sohva on Hakolalta. Kaksioon mahtuu hyvin, kun olohuone toimii löhöilypaikkana, makuuhuoneena ja työhuoneena. Tiina on visuaalinen suunnittelija, käsityöläinen, bloggaaja ja luova yrittäjä. Tiina kokosi Ikean lipaston itse ja vaihtoi muutamat sen vetimistä mieleisikseen. Yhtenä vetimenä on puuhelmistä tehty helminauha.”Rakastan sitä, että tämä asunto on ylhäällä. Moni ei nuku mielellään verhot auki, mutta meillä ei edes ole verhoja. On ihanaa, kun aurinko paistaa sinne, missä nukun. Herään siihen aamuyöllä ja yritän pysyä hetken hereillä, nauttia valosta, joka tekee kuvioita seinälle. Tykkään myös, kun kahvin tuoksu leijuu sisään läheiseltä kahvipaahtimolta. Tai kun illan viimeinen ratikka kolistelee ohi varikolle.
Äidin ja tyttären yhteistyönä tekemä matonkudejakkara vaati aika monta jaksoa televisio-ohjelmia. Jakkaraan käytettiin kaksi rullaa valmista Lankamaailman Venla-matonkudetta. Noin vaaksan mittaisiksi leikatut kuteet sidottiin jakkaran ritilöihin ryijysolmuilla. Vaaleanliila levysoitin ei ole tekniikaltaan erityisen hyvä, mutta se on kaunis esineenä. Sillä kuunnellaan pääasiassa 1970–80-lukujen iskelmää. Tiinalla oli kaktuksia jo pikkutyttönä.Tämä on ihanin paikka, jossa olen koskaan asunut. Muutimme tänne viisi vuotta sitten Tampereelta. Olen asunut tätä ennen kahdeksassatoista paikassa, mutta täällä olen viihtynyt pisimpään. Tämä tuntuu kaikista eniten kodilta.
Asunto on meille juuri sopiva. Tässä on 52 neliötä, mutta pieni eteinen ja vessa eivät vie tilaa. Tai oikeasti tarvitsisimme yhden huoneen lisää: erityisesti 12-vuotias Miela-Ruusa kaipaa omaa huonetta. Meistä ei kuitenkaan kukaan halua muuttaa tästä poiskaan. Sitä paitsi olemme kuitenkin aina samassa huoneessa. Ja minä täällä pääosin siivoan, joten asunnon ei tarvitsisi olla yhtään isompi.
Keittiön pöydän alla olevan pyöreän maton on virkannut Tiinan äiti. Tiina on tehnyt kaikille nimikkolautaset. Keltaisen String-hyllyn Tiina osti itselleen synnytyslahjaksi toisen lapsen saamisen jälkeen, ja se on yhä yksi hänen lempiesineistään. Keittiössä kaapistot ovat alkuperäiset. Ruupertilla, 4, kuten muillakin perheenjäsenillä, on vahvat näkemyksensä pukeutumistyylistään.Raaskisin luopua miltei kaikista huonekaluista, mutta en viileän vaaleanpunaisesta sohvasta. Lempivärejäni ovat kaikki vaaleanpunaisen sävyt ja vaaleanvioletti sekä tummanvihreä ripauksena siellä täällä. Vaihtelen huonekaluja, ja varastossa on aina varakalusteita odottamassa. Uusia hankin myös Ikeasta, koska rakastan Ikean huonekalujen kokoamista. Ohjeet ovat niin järjestelmällisiä, ettei kasaamisessa voi mennä pieleen.
Olkkarin ison lipaston kokosin raskaana ollessani. Kaverit yrittivät tarjota apua, mutta en huolinut. Ennen tuunasin enemmän huonekaluja, ja kun lapsia oli vain yksi, mikään ei ollut ihanampaa kuin laittaa lastenhuonetta. Nyt kun lapsia on kolme, käytän ajan mieluummin lasten kanssa olemiseen.
Lastenhuoneen seinäkoristeen Tiina on tehnyt itse. Pilvenä on pompomtupsuja ja höyheniä ja siitä roikkuu erivärisiä kreppipaperinauhoja. Valkopinkit ruutulakanat ovat Hayn. Miela-Ruusan sänkyä koristavat Muita ihania -blogin tavaramerkiksi muodostuneet piparireunakuviot.Lapset tykkäävät omasta huoneestaan ja mahtuvat siihen kolmistaan yllättävän hyvin. Lapset odottavat, että yhdelle seinälle tulisi pitkä pöytä ja he saisivat siitä omat pöytäpaikat. Oma haaveeni on saada vaatekaappien tilalle täysmittainen kolmoiskerrossänky.
Kaiken kodissa ei tarvitse kuitenkaan olla käytännöllistä. En pystyisi hankkimaan rumaa ja järkevää työtuolia, vaan valitsen mieluummin kauniin puisen pinnatuolin. Kotia ei myöskään tarvitse ottaa vakavasti. Huonekaluhankintojen ei tarvitse olla sellaisia, että ne kelpaavat seuraavat kaksikymmentä vuotta. On kauhea ajatus, että hankkisin ruokapöydän ja se olisi sen jälkeen meillä aina. Enhän voi tietää, mistä tykkään edes vuoden päästä. Kestäviä huonekalujen pitää kuitenkin olla, jotta voin kierrättää niitä eteenpäin.”
1920-luvun haalean vaaleanpunaiset talot kiertävät sisäpihaa. Taloyhtiön ihmiset ja yhteinen piha tekevät paikasta Tiinan mielestä ainutlaatuisen.