
Kysyimme lukijoiltamme Meilläkotona.fi:ssä, miten sukumökkeilyn saa toimimaan kivuttomasti ja mitä pitäisi ottaa huomioon, jotta kaikilla on kivaa. Oleellista ovat yhteiset pelisäännöt – ja selkeät mökkivuorot. Sukumökki on hyvä asia, sanoo yli puolet kyselyyn vastanneista.
”Kaikilla on samat oikeudet. Toisten kunnioitus on tärkeää. Avoimuudella pääsee pitkälle. Asioista täytyy pystyä keskustelemaan”, yksi vastaajista kertoo.
”Jokaisen täytyy hieman joustaa, esimerkiksi heinäkuussa kun kaikki lomailevat, niin saunavuoro saattaa olla puoli tuntia lyhyempi.”
Maalaisjärjen käyttö ja tilannetaju voi joskus kuitenkin olla sääntökirjaa fiksumpaa. Kärsivällisyyttä pitää olla, eikä aina kannata sanoa mitä tekisi mieli sanoa.
Arki: ei liikaa työprojekteja
Arjen sujumista auttaa, jos kullekin perhekunnalle on oma reviiri, ja yksinololle ja yhdessäololle omat tilansa. Näin kukin saa rauhoittua jos siltä tuntuu, ja liittyä muiden seuraan kun haluaa.
”Jokaisella on oma paikka, me olemme aitassa, vanhempi väki ja vieraat päämökissä. Ulkona syödään, vietetään yhteistä aikaa, saunaa lämmitetään toiveiden mukaan pitkin päivää. Ruokaa ja juomaa tuo jokainen ja kuka pois lähtee, siivoaa jälkensä ja vie roskat mukanaan vaikka muita jääkin vielä mökille.”
”Välillä tehdään yhdessä, välillä erikseen. Luontevat työnjaot. Ei liikaa työprojekteja. Jokainen tekee välillä omia juttujaan.”
”Vanha isäntä hoitaa rakentamisen ja tekniikan. Jos tämän ymmärtää, kaikki sujuu.”
Pelisäännöt: pitäisikö tehdä kirjallinen sopimus?
Mitä selkeämmin mökkivuoroista ja yhteisistä asioista sovitaan, sitä helpompaa sukumökkeily on. Kun kukin siivoaa omat jälkensä ja osallistuu mökin töihin, ei kenelläkään ole nokan koputtamista. Jos omistussuhteet ovat selvät, on hallinnointi ja päätöksenteko helpompaa. Jotkut sanovat sopivansa tärkeät asiat kirjallisella sopimuksella.
”On hyvä että meillä mökin omistaa vain yksi pariskunta (vanhemmat) ja lapsilla perheineen on käyttöoikeus. Jos tulee närää niin vanhemmat sanovat viimeisen sanan.”
”Appivanhemmilla on vetovastuu. He hallinnoivat ja päättävät sekä myös huolehtivat mökkiä koskevista päätöksistä. Esimerkiksi oman perheen kesken pidettävistä juhlista sovitaan heidän kauttaan. Samoin he päättävät ja hoitavat isommat remontit.”
Kustannukset: 20 euroa kuussa mökkitilille
Kustannukset jaetaan useimmin tasaisesti kaikkien käyttäjien kesken. Remontteihin ja ylläpitokuluihin varaudutaan monella mökillä erillisellä mökkitilillä, jonne jokainen talous laittaa tietyn summan rahaa joka kuukausi. Valtaosa on myös tyytyväinen siihen, miten vastuu mökin ylläpidosta on jaettu.
”Meillä on olemassa mökkirahasto, johon jokainen laittaa esimerkiksi 20 euroa kuussa ja sillä pystytään kattamaan mökin juoksevia kuluja ja korjauksia.”
”Yhteinen mökkitili, mihin säästetään talvella tietty summa kuukaudessa ja kesällä kunnostetaan ja maksetaan mökin kulut, muuten jokainen hoitaa omat menonsa ja ruokia tehdään vuoropäivinä.”
5 fiksua tapaa sopia mökin yhteisistä asioista:
- Perustakaa mökkiläisten oma Facebook-ryhmä. Se ei maksa mitään, ja jokainen voi osallistua yhteydenpitoon ja keskusteluun juuri sen verran kuin haluaa.
- Perustakaa WhatsApp- tai Messenger-ryhmä. Viestinvälitys on nopeaa ja sama tieto välittyy kaikille yhtä aikaa.
- Varauskalenteri on myös hyvä keino hahmottaa koko vuoden mökkivuoroja. Kalenteri voi olla perinteinen paperinen, jonka äärelle istutaan yhdessä ja sovitaan vuorot koko kesäksi. Ajantasainen ja muutoksia helposti sallivan kalenterin voi tehdä sähköisesti esimerkiksi google.comissa.
- Sopikaa viikkovuorot, joita kierrätätte vuosittain niin, että juhannus ja paras loma-aika eivät aina osu samalle porukalle.
- Perinteinen puhelinkeskustelu ja mökkivuorosta sopiminen on hyvä syy vaihdella kuulumisia muutenkin.
Kysely tehtiin Meilläkotona.fi-sivustolla huhti–toukokuun vaihteessa 2017. Vastaajia oli 73. Jutussa käytetyt lainaukset on poimittu vastaajien kommenteista.