
Asuminen samassa pihapiirissä sukulaisten kanssa voi olla rikkaus ja rasite. Lapsillenne on hienoa, että heillä on monta välittävää aikuista lähellä. Isovanhempien myötä lapset myös oppivat omaa historiaansa: millaista ennen on ollut ja minkälainen heidän vanhempansa on ollut lapsena ja nuorena.
Olisi tärkeää keskustella kasvatuksen suurista linjauksista appivanhempien kanssa. Samat säännöt molemmissa talouksissa tekevät lasten ja aikuisten elämästä helpompaa. Erilaiset tavat sen sijaan vain rikastuttavat lasten elämää. Lapsille on turvallista, että kotipiirissä on usein joku aikuinen paikalla. Esimerkiksi alakouluikäisen lapsen aikakäsitys on kovin erilainen aikuisen, ja muutaman tunninkin yksinolo tuntuu pitkältä. On hyvä muistaa ja muistuttaa siitä, että sinä ja puolisosi olette lasten vanhempia ja päätösvalta lasten kasvatuksessa on teillä. Näkisin, että puolisollasi on iso rooli siinä, miten rinnakkaiselo lähtee sujumaan. Hänen tehtävänsä on pitää oman perheensä, eli sinun ja lasten puolta. Puolisosi tietää, miten voi neuvotella omien vanhempiensa kanssa rauhallisesti ja rakentavasti.
Toisilleen läheisten ihmisten toivoisi auttavan ja tukevan toinen toistaan voimavarojensa ja mahdollisuuksiensa mukaan, omasta tahdostaan. Rinnakkain eläminen voi olla myönteistä ja kannustavaa, kun asioista neuvotellaan avoimesti ja toisten ajatuksia kunnioitetaan. Kun yhteistyö ja avunanto on molemminpuolista, ei kenenkään tarvitse kantaa syyllisyyttä tai kiitollisuudenvelkaa.
Kotivinkin perheasiantuntija Salla Hyvärinen