Kotivinkki

Minun vuoroni yrittää

Minun vuoroni yrittää

Lapsena Annaleena Hämäläiselle oli arkinen asia, että sohvat valmistettiin käsityönä omalla tehtaalla. Nyt hän rakentaa perheensä yrityksestä Hakolasta trendikästä sisustusbrändiä.
Teksti Henna-Kaisa Ranta
Kuvat Timo Villanen
Mainos

Viisi vuotta sitten Annaleena Hämäläinen, 31, ja hänen isänsä kävivät vakavan keskustelun. Isä oliväsynyt ja mietti, pitäisikö huonekalutehtaan ovi sulkea viimeistä kertaa.

Vaikka isä teki töitä hullun lailla, juuri mitään ei jäänyt käteen. Huonekalualan näkymät olivat jo vuosia olleet masentavat. Kilpailijayritykset ympäriltä kaatuivat, ja myös Hakolan tehdas oli joutunut moneen otteeseen vähentämään työntekijöitä.

Kaukana oli 1980-luvun nousukausi, kun Jurvan tehtaalla oli 80 työntekijää ja nahkasohva toisensa perään lastattiin Ruotsiin lähtevään kuormuriin.

Ei Suomessa kannata tehdä huonekaluja, kaikki toistelivat. Oli halpatuotanto, lastulevy, Ikean itsekoottavat ja kuluttajien vaihtelunhalu. Kuka enää edes halusi sohvan, joka kestää vuosikymmeniä? Mitä väliä oli ikivanhalla käsityöperinteellä tai sillä, että sanonnan mukaan puu se on jurvalaasille muavaaluvahaa.

Viime syksynä Annaleena lanseerasi isänsä tuella Hakolan uudelleen. Vuodessa yritys on lähes kolminkertaistanut liikevaihtonsa.

– Nyt näyttää siltä, että selviämme vaikeista ajoista. Pystymme pitämään kiinni laadusta ja tuotannon Suomessa.

Nousun takana on se, että Annaleena tajusi, missä hän on erityisen hyvä. Aiemmin hän ei ollut hahmottanut, miten voisi auttaa paapan vuonna 1963 perustamaa perheyritystä pärjäämään.

Sitten Annaleena löysi Aalto-yliopistosta opintokokonaisuuden, jossa keskityttiin konseptointiin ja markkinointiin, aiempia muotoiluopintoja laajempiin kokonaisuuksiin.

– Kun kerroin opiskelukavereille yrityksestämme, he olivat yllättyneitä, että paappani on tehnyt ensimmäiset sohvamme navetassaan ja että sohvat tehdään oikeasti yhä käsin. Ymmärsin, että asioissa, jotka tuntuivat minusta arkipäiväisiltä ja normaaleilta, voisi olla jotain hehkutettavaa.

Annaleena päätti hehkuttaa. Mutta ensin piti tehdä valjusta brändistä houkutteleva ottamalla nuoria muotoilijoita suunnittelemaan uusia tuotteita. Tuoda sohvien ja tuolien rinnalle pienempiä tuotteita, kuten hyllyjä. Panna yrityksen visuaalinen ilme täysin uusiksi ja nojata tuotteiden markkinoinnissa uusiin mahdollisuuksiin: sosiaaliseen mediaan ja ennen kaikkea sisustusbloggareihin, joita laatutietoiset, muotoilusta kiinnostuneet kuluttajat seuraavat.

Isoin päätös oli perustaa oma verkkokauppa ja myydä sitä kautta suurin osa tuotteista itse. Huonekalualalla ratkaisu oli vähintään epätavallinen. Ei kukaan hullu osta sohvaa verkkokaupasta, suututatte jälleenmyyjät turhaan, sanoi moni.

Annaleena uskoi kuitenkin visioonsa. Ja hänen isänsä, toimitusjohtaja Jari Hakola, tyttäreensä.

– Minulla ei ollut näyttää hänelle esimerkkiä, että joku muukin on tehnyt näin ja onnistunut. Isä kuitenkin luotti minuun täysillä.

Annaleenaa oli aiemmin ahdistanut ajatus, että hänen pitäisi muuttaa pääkaupunkiseudulta takaisin Etelä-Pohjanmaalle perheyritystä luotsaamaan. Nyt hän ymmärsi, ettei muutto ollut pakollinen.

– Olen parhaimmillani ihan muissa asioissa kuin hoitamassa tuotantoa tehtaalla. On paljon tärkeämpää, että olen pääkaupunkiseudulla, missä asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat. Ja että keskityn siihen, missä olen hyvä.

Isä ja Annaleena johtavat perheyritystä yhdessä. Annaleena hoitaa konseptoinnin ja markkinoinnin, suunnittelee suuren osan huonekaluista sekä vastaa verkkokaupasta. Isä pyörittää kymmenen henkeä työllistävää tehdasta Jurvassa. Molemmat osallistuvat myyntiin.

Tällä hetkellä Hakolan verkkokaupasta ostetaan lähes sohva päivässä. Siksi ainoan suuren jälleenmyyjän, Anttilan Kodin1:sen, konkurssiin meno ei kaatanut Hakolaa.

– Moni arvaili, että menemme perässä, mutta itse asiassa verkkokauppamme kasvaa koko ajan.

Valittu tapa markkinoida tuotteita on toiminut. Sohvan ostoa harkitseva löytää verkosta heti useita positiivisia kokemuksia Hakolan tuotteista – miksi siis enää koeistua sohvaa.

– Yhteistyö bloggareiden kanssa ei toimi niin, että minä sanelen, mitä heidän pitää sanoa. He kokeilevat tuotetta ja kirjoittavat, mitä ovat siitä aidosti mieltä.

Annaleena uskaltaa tehdä niin, koska luottaa huonekalujen laatuun.

Saarinpöydän pinnassa puun kuviot lainehtivat keskeltä pehmeästi kohti reunoja. Pintaa tekee mieli silittää. Annaleena lähtee usein isänsä kanssa Fiskarsiin valitsemaan pöytiin juuri oikeita lankkuja. Pöytä tehdään kahdesta kokonaisesta parin metrin lankusta, joten puun on oltava riittävän suuri. Oksankohtia lankuissa ei saa olla. Puuseppä-Petri työstää jokaista pöytää tehtaalla kolme päivää.

Sellainen pöytä on myös Annaleenan kotona Espoossa. 1960-luvun rivitalokodissa hän testaa, miten Hakolan huonekalut toimivat arjessa.

– Minulta on kysytty, miten voin antaa kolmevuotiaan Elmerin syödä tässä, mutta puun pinta elää niin, että lusikalla isketyt kolot ja lasien jättämät renkaat häviävät ajan kuluessa.

Nykyään Hakolan tuotteissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota helppohoitoisuuteen. Sohvan päällisten pitää ehdottomasti olla irrotettavissa ja pestävissä neljässäkympissä.

– Ennen kuin sain oman lapsen, ajattelin, että miten ihmiset antavat lasten mennä syömään sohvalle. Nyt ymmärrän, kuinka nopeasti he livahtavat sinne pöydästä spagettikäsineen.

Kun Annaleena ja hänen aviomiehensä Tuomas ostivat asunnon viime syksynä, he vitsailivat ajatuksella Hakolan kotishowroomista. Vaivihkaa vitsistä tuli totta: Ei ole tavatonta, että ostoa harkitseva asiakas käy heidän kodissaan koeistumassa sohvan ennen päätöstä. Tervetulleita ovat tietenkin myös sisustusbloggarit ja -toimittajat. Usein Annaleena lupaa huonekaluja kuvauksiin. Nytkin sohva on lainassa.

– Välillä Tuomas ärsyyntyy, kun hän tulee töistä ja kysyy, että missä meidän huonekalut taas ovat.

Joskus iltaisinkin Annaleenan tekee mieli hipsiä työhuoneeseen ja istua suuren ruudun ääreen.

– Työ on intohimoni ja elämäntyylini. Ei tämä varmasti kaikille sopisi. Olen tavallaan koko ajan töissä, mutta tykkään tästä todella paljon.

Kun yrityksen uudistus oli viime vuonna päällä, työ imaisi Annaleenan välillä niin, ettei muistanut edes, mikä kuukausi on.

– Silloin perhe-elämää oli vaikea asettaa kuvioon. En ollut läsnä niin paljon kuin olisi ollut suotavaa.

Myös Tuomas toimii johtotehtävissä, joten hän ymmärtää, että joskus pitää tehdä töitä iltaisinkin.

Nyt kiire ei ole enää niin kova, ja illat on suurimmaksi osaksi pyhitetty perheen yhteiselle ajalle, esimerkiksi ulkoilulle.

– Kun lapsi on pitkän päivän päiväkodissa, haluan viettää illat hänen kanssaan. Minusta on lapsen myötä tullut myös tehokkaampi. Teen päätöksiä nopeammin enkä jää enää jahkailemaan.

Annaleenan lapsuudessa isän työ oli aina kotona läsnä. Perhe kiersi mukana messuilla, ja isällä oli työhuone kotona. Annaleena muistaa ajan, kun isä teki paljon kauppaa saksalaisten kanssa. Kun isän silmä vältti, Annaleena ja hänen siskonsa vastasivat yhteistyökumppaneiden puheluihin siansaksaksi.

– Jos Elmeri tekisi nyt niin, se olisi todella rasittavaa, Annaleena nauraa.

Vaaleanpunaiset ja -vihreät vaahtomuovipalat ovat kuin jättimäisiä rakennuspalikoita. Ekaluokkalainen Annaleena hiipii kavereidensa kanssa koulun jälkeen tehtaan vanuvarastoon leikkimään. Näistähän voisi rakentaa mitä tahansa!

– Työntekijöitä harmitti, kun sotkimme eri vanut keskenään. He hääsivät meidät kiukkuisina pois, Annaleena muistelee.

Osa samoista ihmisistä on yhä töissä tehtaalla. Jurvassa ei ole tapana kehuskella. Kun Annaleena ehdotti, että työntekijät kertoisivat Hakolan nettisivuilla työstään kuvan kera, vaatimattomat ihmiset olivat sitä mieltä, ettei tästä nyt ryhdytä mitään numeroa tekemään.

Huolta Annaleenalle aiheuttaa se, että moni taitava työntekijä alkaa olla pian eläkeiässä. Yksi heistä on mallimestari Hannu, joka on avainasemassa, kun mietitään, miten uudet tuotteet toteutetaan. Mallimestarin ammatti on sellainen, johon kasvetaan.

– En tiedä, mistä löydämme osaajia. Pohjanmaalla huonekalujen tekemisen on niin pitkään ajateltu olevan ala, jolle ei kannata kouluttautua.

Uuden nousun myötä tehtaalle on palkattu kaksi uutta työntekijää. Lisäksi Hakola on palkannut yhden muotoilijan, sillä Annaleena saa ensi keväänä toisen lapsen.

– Aikaisemmin oli vain minä ja isä, eikä ketään, joka olisi voinut ottaa minun hommiani. Välillä ihmiset luulevat, että olemme paljon suurempi yritys kuin olemmekaan.

Annaleena ja isä ovat hyvissä ajoin ryhtyneet miettimään firman sukupolvenvaihdosta. 

– Isä täyttää kohta kuusikymmentä. Kun hän jää eläkkeelle, toivon, että meillä on varaa palkata joku hänen tilalleen. Toimitusjohtaja voi tulla ihan eri alaltakin.

Yrityksen tulevaisuuden suhteen Annaleenan suunnitelmat ovat selvät. Hän haluaa, että Hakolasta tulee menestynyt kansainvälinen designbrändi, vaikka Suomesta maailmalle ponnistaminen ei helppoa olekaan.

– Tanskassa ja Ruotsissa valtio tukee todella anteliaasti designyrityksiä ja myös sijoittajat uskovat designiin. Sieltä nouseekin brändejä, kuten Hay ja Muuto.

Suomessakin kohistaan innovaatioista ja startupeista, mutta mielleyhtymä johtaa usein johonkin digitaaliseen, ehkä pelifirmoihin tai mobiilisovelluksiin.

– Suomessa ei rahoiteta designia eikä muotia, vaikka täällä on todella paljon lahjakkaita suunnittelijoita.

Annaleena ei ole varma, tunnistaako paappa häntä. Silti hän kertoo 85-vuotiaalle yrityksen kuulumiset. Paappa ei enää pysty vastaamaan, kertomaan omaa näkökulmaansa. Alzheimer on edennyt pitkälle.

Tehtaassa paappa käy yhä. Kulkee kävelykeppien avulla pihan yli navetasta laajennettuun rakennukseen. Siihen samaan, josta 1960-luvulla myytiin lehmät uusien unelmien tieltä. Navetassa hän nikkaroi ensimmäiset sohvat, joihin vaimo kaavoitti ja ompeli kankaat.

Tuoksu on yhä turvallinen: sekoitus sahanpurua ja liimaa. Annaleena näyttää paapalle juuri painosta tullutta katalogia, jonka kuvat hän on suunnitellut ja jonka sivut hän on taittanut. Kannessa on Annaleenan suunnittelema sohva, jossa on sirot puujalat.

Pian hänen pitää palata Helsinkiin pystyttämään osastoa sisustusmessuille. Annaleena tietää, että kauppa käy parhaiten syksyllä, kun arki ja sää ajavat suomalaiset sisälle. Jossain joku taas klikkaa sohvan kuvaa.

Minun arkeni

Nautin eniten… perheen kanssa vietetystä ajasta. Tänä syksynä erityisen ihania ovat olleet retket Nuuksion metsiin.
Arjessa vaikeinta… on yrittäjän aikataulujen yhdistäminen perhe-elämään ja kotitöihin.
Meillä syödään… aika tavallista kotiruokaa, aina koko perhe yhdessä. Syömme mahdollisimman jalostamatonta ruokaa ja luomua aina kun mahdollista. Marjoja kuluu paljon smoothieissa, joilla olemme aloittaneet aamun jo vuosikausia.
Kotitöistä inhoan… pyykin ripustamista. Se on meillä jatkuva kiistelyn aihe.
Ruokabravuurini… on kreikkalaistyyppinen kesäkurpitsalasagne. Rakastan kreikkalaisia ruokia ja niissä käytettyjä mausteita, kuten kanelia.
Kotini kaunein asia… on olohuoneen isoista ikkunoista avautuva metsäinen maisema ja ikivanhat männyt.
Urheilen... melko säännöllisesti, se on henkireikäni. Nykyään juoksulenkit hoituvat lapsen istuessa vaunuissa tai pyöräillessä mukana. Talvella hiihtäessä lapsi on ahkiossa tai rinkassa.
Satsaan… hyvään laatuun ja aitoihin materiaaleihin. Ostan mieluummin harvoin ja hyvää kuin halvan sesonkituotteen, johon kyllästyy vuodessa. Viimeksi satsasin Balmuirin pellavalakanoihin.
Inspiraationlähteitäni… ovat matkat, messut, kirjat, ympäröivä kaupunki ja sen ihmiset. Usein juoksulenkillä meren äärellä saan ajatuksen kulkemaan.
Luen… tällä hetkellä aika paljon elämänkertoja, saan niistä inspiraatiota omaan työhöni. Viimeksi luin Alvar Aallon elämänkerran, nyt kesken on Steve Jobsin.

Suosittelemme myös näitä:

Julkaistu: 25.11.2016
Katso myös nämä