”Raaskiiko näitä syödä, monet kysyvät kekseistäni. Lapset raaskivat, mutta aikuiset laittavat piparit säilöön. Aloin koristella pipareita kymmenen vuotta sitten. Ensimmäiset keksini olivat enkeleitä. Innostuin koristelusta, koska siinä saan käyttää luovuuttani. Halusin myös oppia uusia tekniikoita ja niksejä.

Minulla on aina piparitaikinaa pakkasessa, jotta pääsen leipomaan, kun inspiraatio iskee. Saatan herätä aamulla aikaisemmin, jotta ehdin koristella ennen kuin lähden töihin. Kun on aikaa, koristellessa menee helposti kahdeksan tuntia – tai mitä selkä kestää. Työasento ei ole ergonominen.

Tänä vuonna olen tehnyt 50 kiloa taikinaa, mutta se ei taida ihan riittää. Keksejä on syntynyt noin 600. Parhaimpana jouluna olen tehnyt 2 000 piparia. Se on maksimi, johon pystyn. Annan niitä lahjaksi ja olen käynyt myymässä joulumarkkinoilla.

Ennen leivoin kakkujakin, mutta tykkään siitä, että pipareihin voi käyttää enemmän aikaa. Kakut voi tehdä korkeintaan edellisenä päivänä, mutta keksit eivät mene miksikään parissakaan kuukaudessa.

Itse en ole kovin montaa piparia syönyt. Taikina on tehty äidin reseptillä, joten tiedän, että se on hyvää. Keksit maistuvat pumpernikkeleille.

Koristelu palkitsee, koska ihmiset tulevat näistä hyvälle tuulelle. Harva pystyy menemään hymyilemättä ohitse. Tykkään ladata kuvia sosiaaliseen mediaan. Eräs nainen oli alkanut opetella koristelua kuvieni innoittamana, ja se oli hieno juttu.

Jos osaan piirtää kuvan paperille, osaan tehdä sen pursotinpussillakin. Joulupipareiden lisäksi olen tehnyt paljon muitakin hahmoja: yksisarvisia, pokemoneja, pääsiäiskeksejä, Simpsoneita.

Pursotan reunat nopeasti ja levitän pohjavärin kymmenessä sekunnissa. Yksityiskohtaiset koristelut kestävät pidempään. En ole ikinä ottanut aikaa, kuinka kauan keksin koristeleminen kestää. Pitäisi varmaan ottaa, sillä sitä kysytään paljon.

Koristelu vaatii vakaata kättä, kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä. Olen joskus sanonut äidille, että minulla on huonot hermot, mutta silloin äiti muistuttaa kekseistä. Joskus tuskastun, jos koristelu epäonnistuu, mutta yksikään keksi ei vielä ole lentänyt seinään.

Sanoin kerran työkaverilleni, että varmaan lopettaisin tämän vain, jos minulta menisi käsi poikki. Mutta kaveri arveli, että sitten opettelisin pursottamaan toisella kädellä.”