Moni muistaa viime vuodelta loppukesän äkäiset ampiaiset. Onko sama odotettavissa tänäkin vuonna?
Ampiaisten määrää ei voi ennustaa etukäteen, sanoo Kaakkois-Suomen Allergiakeskuksen johtaja Kimmo Saarinen. Kaikki nimittäin riippuu ilmoista, joiden ennustaminen on mahdotonta. Lämmin kesä, jossa sadettakin on sopivasti, on suotuisa myös ampiaisille. Viime kesänä ampiaisia tuntui olevan liiankin kanssa, mikä johtui osaksi siitä, että niistä tuli työttömiä kuningattarien lähdettyä jo heinäkuussa.
Ampiaiset tulevat pihoille yhtä varmasti kuin kesä. Yhteentörmäyksiä ihmisten kanssa tulee varmasti, samoin pistoja. Sen vuoksi niiden pesää ei soisi syntyvän ainakaan terassin tai ulko-oven läheisyyteen. Osa virkkaa ja tuunailee valepesiä, osa kulkee vainoharhaisesti ympäriinsä torjunta-aineen kanssa. Asiantuntija kertoo tehokkaamman torjuntakeinon, joka on taatusti luomu ja maksaa vain vaivan.
– Kierrät pihapiirissä todennäköiset ja tavalliset pesäpaikat ja tiputat pesät aikaisessa vaiheessa. Tämä on ehdottomasti turvallisin ja varmin tapa, Kimmo Saarinen kertoo.
Turvalliseksi puuhan tekee se, että alkukesällä pesää rakentaa yksin vain kuningatar. Se ei jää murehtimaan tuhottua pesää vaan rakentaa uuden jonnekin muualle. Rakenteilla oleva pesä on kooltaan muutaman sentin mittainen ja muistuttaa vääränpäin käännettyä sientä. Menee tovi, ennen kuin ensimmäinen työläissukupolvi kehittyy. Siksi ehdit hyvin poistaa liiteristä ja terassilta pesät, jos sellaisia huomaat.
– Pesä kasvaa kesän mittaan yleensä 10–50-senttiseksi, ja 60-senttisten pesäjättien tuhoamiseen tarvitaan jo palokuntaa, Saarinen toteaa.
Pari kolme pesää pihapiirissä tarkoittaa sitä, että ilmassa saattaa risteillä satojakin työläisiä. Kovin lähelle toisiaan ne eivät mieluusti rakenna, sillä vahvimmat lajit tuhoavat heikot.
– Meillä on 10 erilaista lajia, ja vahvimman oikeus pätee ampiaismaailmassa. Vahvempi lajia alkaa pitää heikomman lajin pesää ruokavarastona, jos tällainen on omalla reviirillä. Tukalat paikat olisi myös liian lähelle eksyneellä lajitoverilla, Saarinen kertoo.
Tässä mielessä valepesiä tuunaavilla ihmisillä on fakta puolellaan. Puuhan mielekkyyttä heikentää se, että ampiainen näkee huonosti ja toimii lähinnä hajuaistillaan. Ampiainen on lisäksi aika fiksu eikä mene helposti lankaan.