Harrastan sekä kalastusta että suomalaisen designin keräilyä, ja molemmat harrastukset ovat minulle hyvin tärkeitä. Olin jo pidempään miettinyt kala-aiheisen tatuoinnin ottamista. Kun näin Oiva Toikan vuonna 1964 suunnitteleman kala-aiheisen lasityön, keksin yhdistää tatuointiin molemmat harrastukseni.

Aloitin keräilyn noin neljä vuotta sitten. Avovaimoni mielestä kaikki alkoi hänen pitkäaikaisen Muumi-keräilynsä ansiosta. Osatekijänä oli varmasti myös se, että äitini on töissä Riihimäen lasimuseolla. Suomalainen lasi on siis ollut perheeni arjessa mukana aina tavalla tai toisella.

Sitä en osaa sanoa, miten keräilystä tuli niin tärkeä osa arkeani. Ennen siihen hurahtamista en tiennyt suomalaisesta muotoilusta juuri mitään. Varmaankin etsivä luonteeni vaikuttaa: sekä kalastuksessa että keräilyssä viehättää se, että koskaan ei tiedä, mitä tällä kertaa saa saaliiksi.

Keräily alkoi Nuutajärven tuotannosta, joka miellytti yksinkertaisuudellaan ja mielettömillä väreillään. Aluksi ostin etenkin Saara Hopean suunnittelemia esineitä.

Etsin yhä erityisesti Nuutajärven käyttölasia 50–60-luvuilta, mutta suomalainen muotoilu 30–60-luvulta kiinnostaa laajasti. Yksinkertaiset muodot, puhtaat linjat sekä käytännöllisyys viehättävät.

Kokoelmissani on esimerkiksi Kaj Franckin käyttölasia sekä Aino ja Alvar Aallon lasia ja huonekaluja. Lisäksi tulee ostettua muiden saman ajan mestareiden tuotantoa, kun sopivaan hintaan löydän.

Kokoelmassani on esimerkiksi juomalaseja, karahveja, kannuja, kulhoja ja purkkeja sekä jonkin verran taidelasia ja huonekaluja. Myös Nuutajärven alkuperäiset pahviset myyntipakkaukset ja laseille tarkoitetut rottinkikorit ovat suuri intohimoni.

Laskin esineeni nyt ensimmäistä kertaa. Jos jokainen lasi lasketaan erikseen, esineitä on hieman yli 500. Kokoelmani päivittyy pikkuhiljaa, aina kun sopivia esineitä tulee kirpputoreilla vastaan.

Välillä on myytävä jotain poiskin. Muutaman kerran vuodessa otan kirpputoripöydän ja tyhjennän varastot. Hieman paremmat esineet myyn sitten Facebook-kirpputoreilla. Melkeinpä aina myynnistä saadut rahat menevät uusiin hankintoihin.

Budjettini on sen verran rajallinen, että paras taktiikka on ollut kiertää aktiivisesti kirpputoreja hyviä löytöjä etsien. Käyn kirppiksillä useamman kerran viikossa.

Useimmiten suuntaan Espooseen, missä tuntuu olevan parhaat apajat. Kierrän pöytäkirppiksiä, kierrätyskeskuksia ja hyväntekeväisyysjärjestöjen paikkoja. Aina, kun olen reissussa jossain päin Suomea, yritän käydä paikallisilla kirppiksillä.

Pääsääntöisesti ostokset ovat maksaneet jotakin eurosta viiteenkymppiin. Joskus toki, jos vastaan tulee oikein mieluisa löytö, voin maksaa siitä hieman enemmänkin.

Lähtökohtaisesti pitää tietää, mitä etsii. Olen lukenut suomalaisesta muotoilusta satoja tunteja netistä ja kirjoista. Aihe kiinnostaa minua niin paljon, ettei se ole tuntunut työläältä. Asiaan kuuluu myös museoissa ja alan tapahtumissa käyminen sekä muiden keräilijöiden kanssa keskusteleminen Facebook-ryhmissä. Olen tutustunut moniin samanhenkisiin ihmisiin ja saanut hyviä ystäviäkin.

Kirppiksillä käydessäni minulla on usein mielessäni tiettyjä esineitä, joita yritän löytää. Joskus menee pitkäänkin, ennen kuin löydän etsimäni tarpeeksi edullisesti. Kärsivällisyys siis palkitaan, ja löydöt antavat puhtia uusille kirppiskierroksille.

Valinta on vaikea! Jos pitää mainita yksi, se voisi olla Nanny Stillin uniikki, yli 50 senttiä korkea näyttelytyö vuodelta 1976. Löysin sen Vantaalta muistaaksen 35 eurolla ja se on myös yksi parhaista kirpputorilöydöistäni. Esine oli jätetty myynnissä olevan nahkasohvan päälle ikään kuin makaamaan. Kun tutkin sitä tarkemmin, naarmuisesta pohjasta erottui Stillin signeeraus. Ulkomuotonsa, historiansa ja löytöön liittyvän tarinansa takia esine jaksaa yhä hymyilyttää.

Esineitäni on ripoteltu ympäri kotiamme, ja osa on ihan aktiivisessa käytössä. Olemme sisustaneet kaikki huoneemme keräämilläni huonekaluilla ja valaisimilla.

Lasikokoelmani on pääsääntöisesti omassa harrastukselleni pyhitetyssä huoneessa. Siellä on esineiden säilytykseen muutama isompi vitriini, Alvar Aallon huonekaluja ja Hiort Af Ornäsin tuotantoa. Olen yrittänyt tehdä huoneesta 50-luvun tyylisen, mutta projekti on vielä kesken.

Olen tosiaan tällä alalla melko nuori keräilijä, mutta en onneksi ainoa. Itse asiassa tuntuu, että viime vuosina yhä useampi nuori on kiinnostunut sekä uudemmasta että vanhemmasta designista. Se on mahtava juttu! Omasta harrastuksestani olen saanut lähes poikkeuksetta positiivista palautetta. On ollut mukava huomata, että ihmiset iloitsevat muidenkin tekemistä löydöistä.