Merihenkinen sisustus tuo kesän
Sisustus
Merihenkinen sisustus tuo kesän
Merihenkiseen sisustukseen kuuluu vuodesta toiseen pintansa pitävät sininen ja valkoinen. Väripari vie ajatukset merelle ja saaristomaisemiin.
2.6.2016
 |
Unelmien Talo&Koti
Omakotitaloon tullaan sisään sinivalkoiseksi remontoidun verannan kautta. Merihenkistä sisustusta on höystetty ripauksella maalaisromantiikkaa. Järjestys säilyy, kun lapaset ja pipot riisutaan omiin koreihinsa.
Jo yksikin merellinen tavara antaa raikkaan silauksen sisustukseen. Kesämökin haitarinaulakossa ei roiku suinkaan kauppakassi, vaan siinä säilytetään asusteita. Mökillä tarvittavat vyöt ja huivit mahtuvat siihen mainiosti.
Tunnelma kesäkodin terassilla on kuin laivan kannella. Sinivalkoraitainen matto johdattaa aurinkotuoleille, ja samanlaiset matot rajaavat ruokailupaikkaa.
Kesämökillä aterioidaan merellisissä tunnelmissa. Sinivalkoinen pellavaliina valuu lattialle saakka. Se ja tähtityynyt ovat By Pia's -mallistosta, ja kukkapeite ja -tyynyt ovat Jeanne d'Arc Livingin.
Saarimökin tupakeittiön katto- ja seinät maalattiin valkoisiksi, mutta osa kattokehikosta jätettiin puunväriseksi. Näin huoneen korkeus korostuu. Sijaintikoordinaatit on turvallisuussyistä syytä pitää näkyvillä.
Vapaa-ajankodin oleskelutilan ikkunasta avautuu merinäkymä, ja myös tutut tähti- ja raitakuosit vievät ajatukset vesille. Ne näyttävät ajattomilta vuodesta toiseen.
Parivuoteen sinivalkoinen petaus koostuu tähti- ja raitakuoseista. Puolikorkea kaappi on rakennettu vanhoista laudoista, ja sekin jatkaa merellistä tyyliä.
Veljesten huone mökillä on sisustettu melkein kuin laivan hytti. Kerrossängyt ovat pienessä tilassa niin kätevät, että ne on säilytetty vierasvuoteina, vaikka pojat ovat jo aikuisia.

Lue lisää:

Kommentoi »