
”Vietin varhaislapsuuteni ulkomailla monikulttuurisessa ympäristössä. Pääsin intialaisiin häihin ja unkarilaisiin grillibileisiin ja opin syömään kaikenmaalaista ruokaa. Ruoilleni onkin tyypillistä etnisyys, mausteiden käyttö ja ennakkoluuloton kokeilu. En ole fine dine -kokki; teen värikästä ja runsasta ruokaa.
Kotona olen yleensä aina kokkausvuorossa, koska haluan olla. Miehelläni on omat bravuurinsa: makaronilaatikko ja linssikeitto. Teen arkisin sitä ruokaa, mitä meidän aikuisten tekee mieli. Usein keksin ruokia päästäni sen perusteella, mitä kaapista löytyy. Tovi sitten tällä metodilla syntyi suppilovahverotortilloja. Arkiruoat ovat meillä sattuman summia.
Lapsemme ovat nirsoja ja syövät kotona lähinnä pastaa, riisiä ja kurkkutikkuja. Mutta päiväkotiruokaa he rakastavat. En jaksa stressata asiasta. Minulle riittää, että he saavat vatsansa täyteen.
Papujen ja linssien lisäksi syömme paljon kasviksia. Teen usein pataruokia, mutta mielestäni harva kasvis muuttuu paremmaksi haudutettuna. Siksi kasvikset syödään meillä raakoina, höyrytettyinä, pikkelöityinä, nopeasti paistettuina tai paahdettuina. Lapsille raa’at kasvikset maistuvat paloiksi lautaselle leikattuina samalla, kun katsovat telkkaria. Pakastimessamme on kypsennettyä ja revittyä kanaa, kalkkunaa tai muuta lihaa pahan päivän varalle. Niistä syntyy keitto vartissa.
Olen kiinnostunut ruoan hinnasta ja pyrin tekemään järkiostoksia. Juoksen tarjousten perässä ja valitsen punalaputettuja tuotteita. Vaikka kokkaus ei juuri koskaan tunnu minusta työläältä, aina ei vain jaksa tai ehdi. Onneksi kukaan ei mene rikki siksi, ettei syö joka päivä lämmintä ruokaa. Joskus meillä syödään pelkkiä voileipiä.”
Meri-Tuulin maustevinkit
”Pelko pois! Oppiakseen maustamaan, pitää uskaltaa kokeilla. Ylilyöntejä ei kannata pelätä – uutta opetellessa niitä tulee aina.”
”Maistamalla selviää. Sopiva suolan määrä riippuu raaka-aineista. Maista, ja lisää suolaa aina puoli teelusikallista kerrallaan, kunnes maku on mielestäsi hyvä. Sama koskee sokeria.”
”Osta mausteet aina kokonaisina. Tarvittaessa voit jauhaa ne itse.”
”Älä osta mausteita 200 gramman jättipurkeissa, ellet pyöritä suurtalouskeittiötä. Sisältö säilyy niissä pidempään kuin maku.”
”Heitä pois vanhat mausteet. Mausteet säilyvät kaapissa vuoden verran. Jos mausteessa ei ole enää väriä, siinä ei ole myöskään makua.”
Nappaa talteen Meri-Tuulin arkibravuurien reseptit
Miso-nuudelikeitto
Miso-nuudelikeitto on Meri-Tuulin perheen lempiruokia. Nuudelikeiton pohja valmistetaan kuudesta aineksesta, ja viimeistellään kasviksilla juuri ennen tarjoilua – ruoka on valmiina pöytään vain 15 minuutissa.
Mehevät burgerit
Mehevät sloppy joe -burgerit saavat rousketta juureksista, jota on raastettu jauhelihan sekaan. Burgereissa voi käyttää esimerkiksi broilerin-, kalkkunan- tai naudanjauhelihaa, ja vegaanisen version voi valmistaa soijarouheesta ja jättämällä worcesterkastikkeen pois.
Savupotka-papupata
Savupotka-papupata on yllättävän edullinen ruoka, sillä pienikin määrä lihaa tai luuta maustaa pataruoat. Meri-Tuulin pata vaatii vain hetken aktiivista kokkausta, mutta syvän maun hautuminen ottaa useamman tunnin.