Puff, savua tupruaa sisään mehiläispesän lentoaukosta. Valkoiseen kokovartalosuoja-asuun ja harsohattuun pukeutunut Markku Pöyhönen liikkuu savustimen kanssa harkitun rauhallisesti pesän ympärillä ja pölläyttelee lisää savua pesään.

– Savu simuloi ruohikkopaloa. Mehiläiset väistävät sitä pesän sisäosiin ja käyttäytyvät tavallista rauhallisemmin. Tämän harhautuksen turvin pääsemme helpommin tutkimaan pesää, Markku selittää.

Hän siirtää pesän kannen syrjään ja nostaa pihtien avulla pesän ylimmästä osasta yhden puukehyksisen kennon näkyviin. Tuprautus savua, sitten Markku pyyhkäisee hellästi harjalla kennoston päällä kömpiviä mehiläisiä pois. Muista mehiläisistä voi tulla aggressiivisia, jos jotkut pesän asukkaista vahingoittuvat hoitotoimien aikana.

– Työskentelen talvisin Korkeasaaressa eläintenhoitajana. Tässäkin hommassa yhdistyvät mukavalla tavalla flora ja fauna. Jostakin syystä kaikki vaarallinen kiinnostaa minua. Olen ollut esimerkiksi Australiassa opettelemassa myrkkykäärmeiden hoitoa, joten kai tämä mehiläistarhaus on jonkinlaista jatkumoa sillekin.

Markku innostui mehiläistarhauksesta parikymppisenä ystävänsä kautta. Hän osallistui tuolloin Suomen Mehiläishoitajain liiton järjestämälle kurssille ja perusti ensimmäiset pesänsä.

Yhden pesän perustamiskustannukset maksavat vajaat tuhat euroa. Nykyään Markulla on yhteensä noin sata mehiläispesää ympäri Helsinkiä sekä kotitalon puutarhassa Tuusulassa. Kolme pesistä on sijoitettu tänne Vallilan siirtolapuutarhaan.

Päällekkäin ladotuista osista kootut pesät tönöttävät rauhallisella paikalla suurten koivujen alla, syrjässä kulkureiteiltä. Paras paikka mehiläispesälle on lämmin ja suojaisa. Pohjoisen suunta ei mehiläispesälle sovi, sillä sieltä virtaa kylmää.

Kennon alaosassa näkyy koteloituneina vaaleanvihreitä toukkia, joista kuoriutuu viikon sisällä uusia mehiläisiä. Kaiken kaikkiaan pesässä on kesäaikaan jopa yli 60 000 mehiläistä.

Markku kertoo, että suurimmasta osasta toukista tulee naaraspuolisia työläisiä, joiden tehtävänä on pyörittää mehiläispesän toimintaa ja lentää keräämässä mettä lähiympäristöstä. Jotkut työläisistä toimivat tiedustelijoina, jotka tutkivat aamulennollaan ympäristön mesitilannetta. Pesälle palattuaan ne neuvovat muita työläisiä tanssillaan, mistä löytyvät parhaat apajat.

Mehiläiset voivat lentää meden perässä jopa muutamien kilometrien päähän.

Hunajaa medestä tulee vasta mehiläisten erittämien entsyymien avulla. Mehiläiset vahtivat hunajan laatua tarkasti. Ne maistelevat koko ajan, onko hunaja jo valmista ja huolehtivat siitä, että siinä ei ole liikaa kosteutta. Valmiin hunajan mehiläiset säilövät vahasta valmistamiinsa kennoihin, jotka ne sulkevat tiiviillä vahakansilla.

Pieni osa toukista kasvaa urospuolisiksi kuhnureiksi. Markku kuvailee, kuinka ne köllöttelevät pesässä työläisten täysihoidossa, kunnes lähtevät parittelulennolle. Pariteltuaan kuhnurit kuolevat. Kaikilla pesän mehiläisillä on sama emo, kuningatar, jonka ainoa tehtävä on uusien mehiläisten tuottaminen.

– Kesällä mehiläistenhoidon tärkeimpiä töitä on estää se, ettei mistään toukasta pääse kehittymään uutta kuningatarta. Kilpaileva kuningatar aiheuttaa parveilua, jonka seurauksena pesä voi jakautua kahteen. Tämä on mehiläisille ihan luonnollista käytöstä, mutta verottaa hunajantuotantoa.

Parveiluaikaan alkukesästä Markku pistäytyy pesillä viikon välein. Muuten mehiläisiä häiritään hoitotoimilla mahdollisimman vähän.

Heinäkuusta lähtien alkaa hunajan keruu. Sitä kertyy kesän aikana pesään 20–100 kiloa. Kennoja peittävä vaha kuoritaan pois, sitten kennot laitetaan hunajalinkoon. Se irrottaa hunajan kennoista keskipakoisvoimalla. Siivilöity hunaja säilötään purkkeihin. Pöyhösen perheessä hunajapurkkeja kuluu talven mittaan useita.

– Käytämme hunajaa vähän kaikessa. Poikieni lempijuomaa on sillä makeutettu sima. Minä lisään hunajaa kahviinkin.

Mehiläiset käyttävät keräämäänsä hunajaa talviajan vararavinnokseen. Koska sadonkorjuun jälkeen niille jää vain vähän hunajaa, Markku lisää loppukesällä pesään sokeriliuosta. Siitä valmistamansa ja varastoimansa hunajamaisen tahnan turvin mehiläiset pärjäävät talven yli.

– Mehiläiset voivat joutua olemaan pesässä yli neljä kuukautta. Ne kokoontuvat tiiviiksi palloksi kuningattaren ympärille ja huolehtivat, että keskellä on koko ajan noin 20 astetta lämmintä. Se vaatii valtavasti energiaa.

Mehiläiset lopettavat syksyllä lentonsa, kun ulkolämpötilat eivät nouse päivälläkään yli viiden asteen. Silloin Markku peittää pesän lentoaukon ja suojaa pesän tuulelta ja lumelta. Seuraavan kerran pesä avataan vasta keväällä.

Mehiläiset keräävät kukista ravinnokseen sekä siitepölyä että hunajan pääraaka-ainetta mettä. Keruutyön ohessa ne myös pölyttävät kukkia, kun niiden turkkiin tarrautunut siitepöly kulkeutuu kukasta kukkaan. Mehiläiset parantavat tutkitusti pesän ympäristön kasvillisuuden pölytystä noin 10–50 prosenttia. Myös sadon laatu ja määrä paranee – hedelmiä tulee mehiläisten ansiosta tavallista enemmän ja niistä kasvaa tavallista kookkaampia ja maukkaampia. Mehiläispölytys lisää myös satokasvien tasaista tuleentumista.

Lisätietoa mehiläistarhauksen aloittamisesta: Suomen mehiläishoitajain liiton verkkosivuilta https://www.mehilaishoitajat.fi. Pääkaupunkiseudulla peruskursseja järjestää Stadin tarhaajat ja hunajafrendit.