
Maustekastike on ruoanvalmistuksessa hyvä renki, mutta huono isäntä. Sopivasti annosteltuna kastike antaa ruokaan makua, mutta keittiötä isännöidessään se saa jokaisen keitoksen maistumaan samalta. Lisäksi kastike ottaa haltuunsa kaapit ja hyllyt, jääkaapin oven ja kenties vielä sen työpöydän ainoan tyhjän paikan, kun puolityhjiä purnukoita alkaa kertyä. Mieti jo ostaessasi, mihin kaikkiin ruokiin voit maustekastiketta hyödyntää. Pyri käyttämään kastike loppuun kohtuullisessa ajassa, jottei se unohtuisi kaapin perälle viemään hyllytilaa ja suotta vanhentumaan.
Säilytä oikein Avaamattomassa pakkauksessa maustekastike säilyy pakkauksen ohjeen mukaisesti huoneenlämmössä tai jääkaapissa hyvinkin kuukausia, jopa vuosia. Avatut pullot ja purkit on sen sijaan hyvä säilyttää aina viileässä. Maustekastikkeen säilytysajan voit tarkistaa pullon etiketistä tai korkista, ja silloin tällöin on hyvä tehdä kaapin kartoitus ja tarkistaa päivämäärät.
Omia sekoituksia Jo yhdellä maustekastikelusikallisella saat ruokaan lisämakua ja parin kastikkeen yhdistelmästä maku muodostuu monipuoliseksi. Maustekastikkeet ovat myös helppoja pöytämausteita.Kastike saattaa jopa pelastaa ruokaseurueen, jossa ruokailijoiden makutottumukset vaihtelevat.
Tutut maut Tavallisimmat pöytämausteet, ketsuppi ja sinappi, sopivat hyvin myös ruoanvalmistukseen. Sinapilla saostat ohueksi jääneen kastikkeen tai padan ja ketsupista saat maukkaan kastikkeen pizzapohjalle sekoittamalla joukkoon tomaattipyreetä. Tomaattipyree tekee kastikkeesta hapokkaampaa ja tukevampaa, eikä pohjasta tule vetistä. Valmiita maustekastikkeita kannattaa käyttää monipuolisesti erilaisissa marinadeissa, kastikkeiden terävöittäjinä ja salaatinkastikkeiden osina. Ohut sipaisu maustekastiketta uunipaistin tai broilerin pintaan antaa makua ja luonnetta. Kastikkeiden sisältämä sokeri, hunaja tai siirappi ruskistuu paistettaessa ja muodostaa ruokaan rapean pinnan. Soijakastike, makea soijakastike, HP-kastikkeet, Worchestershire-kastike sekä tabasko ovat hyviä monitoimimausteita. Ne soveltuvat niin pöytämausteiksi kuin maustamiseen jo ruoan valmistuksen yhteydessä.
Tulinen tabasko Punaista tabasko-chilikastiketta on tehty jo vuodesta 1868 ja sitä valmistetaan edelleen alkuperäisellä reseptillä kastikkeen synnyinseudulla Louisianan Avery Islandilla. Valmistettaessa murskattu chilimassa maustetaan suolalla. Maustamisen jälkeen massa muhii tammitynnyreissä kolme vuotta, ja ennen pullottamista kastike viimeistellään vielä viinietikalla. Perinteinen punainen tabasko sai rinnalleen miedomman, vihreän tabaskon 126 vuotta syntymänsä jälkeen vuonna 1994. Uusin Suomessa myynnissä oleva tabasko-tuoteperheen jäsen on Tabasco Garlic, joka vahvuudeltaan sijoittuu punaisen ja vihreän väliin.
Grillaus- ja marinadikastikkeet Kauppojen hyllyt notkuvat erilaisia grillaus- ja marinadikastikkeita. Ne, kuten myös monet salaattikastikkeet, sopivat hyvin lihojen ja vihannesten maustamiseen. Tämän lisäksi niillä voi antaa makua esimerkiksi leipien päälle levitettäviin tahnoihin ja kermaviili- tai jogurttipohjaisiin kastikkeisiin. Marinadit on usein makeutettu sokerilla, hunajalla tai siirapilla. Lue tuoteselosteet ennen paistamisen tai grillauksen aloittamista, sillä sokeria sisältävät kastikkeet ruskistuvat ja myös palavat helposti. Ennen paistamista marinadi kannattaakin pyyhkäistä lihan pinnasta talouspaperiin.
Hyvässä liemessä Liemikuutiot ja nestemäiset fondit ovat vakiinnuttaneet paikkansa ruoanvalmistuksessa. Ollaanpa valmisteista mitä mieltä tahansa, niiden käyttö on kiistatta vaivatonta ja helppoa. Liemikuutioissa ja fondeissa makuaineet ovat tiivistetyssä muodossa, ja joskus vain pieni loraus tai kuution puolikas riittää antamaan täyteläistä makua. Fondit ja liemikuutiot valmistetaan lihasta, kalasta, kasviksista, mausteista ja vedestä kokoon keittäen. Voit jalostaa liemivalmisteista oman versiosi keittämällä vettä tai vesi-viiniseosta ja liemikuutioita tai fondia juureksien ja mausteiden kanssa kokoon. Valmiin liemen voit viimeistellä esimerkiksi madeiralla, sherryllä tai vermutilla ja käyttää kastikkeisiin, keittoihin tai patoihin makua antamaan. Potkua etikasta Etikoilla saadaan ruokiin mukavasti kirpeyttä ja potkua. Erilaisista viineistä tehtyjä tai eri tavoin maustettuja etikoita löytyy kauppojen valikoimista runsaasti ja oman suosikkisi löydät vain kokeilemalla. Voit myös maustaa etikkaa itse lisäämällä viinietikkapulloon vaikkapa rosmariininoksan tai suikaleen sitruunankuorta. Maustetut etikat ovat parhaimmillaan salaattikastikkeissa ja pöytämausteina. Lue tuoteselosteet huolellisesti ja huomaa, että monet erikoisetikat saattavat sisältää runsaasti sokeria. Etikassa tai etikasta valmistetussa liemessä voidaan myös raakakypsentää kalaa, kasviksia ja lihasuikaleita. Etikan hapot kypsyttävät ruokaa ja tekevät näin esimerkiksi juuressuikaleet maukkaiksi ja aavistuksen pehmeämmiksi.
Makua siirapista Monet makusiirapit tulivat tutuiksi kahvilakulttuurin virkistymisen myötä. Kaupan punaviini- ja inkiväärisiirapin maut sopivat hyvin sekä lämpimään ruoanvalmistukseen, jälkiruokiin että kastikkeisiin.