Materiaaliopas: teräs
Sisustus
Materiaaliopas: teräs
Teräs näkyy lähes kaikkialla kodeissamme ja elinympäristössämme. Monipuolinen ja luja käyttömateriaali kestää hienosti kulutusta ja säilyttää kiiltonsa.

Pysähdy ja katso ympärillesi. Missä näet terästä? Hanoissa, ovenkahvoissa, keittiövälineissä, pesualtaissa, valaisimissa. Kun tarkennat lähemmäksi, huomaat avaimet ja paperiliittimet. Teräs on läsnä aina ja kaikkialla, lähes itsestäänselvyytenä. Sisustajat suosivat nyt lämpimiä metallisävyjä, kuten pronssia ja kuparia, mutta tätä perusmateriaalia eivät trendit syrjäytä.

Terästä tehtiin Kiinassa jo 200-luvulla, mutta toden teolla se yleistyi 1850-luvulta, kun sitä opittiin tuottamaan aiempaa edullisemmin. Tuhansista teräslajeista suurin osa on kehitetty viimeisten 20 vuoden aikana. Suomessa ei voi puhua teräksestä mainitsematta rautaruukkiteollisuuttamme Fiskars etunenässä ja Hackmania, joka alkoi tehdä aterimia Sorsakoskella jo vuonna 1891. 1920-luvulla alan mullisti ruostumaton teräs, jota Suomessa alkoi valmistaa Outokumpu.

Mikä teräs?

Tärkein käyttömetalli teräs on hiilipitoisuudeltaan vähäistä rautaa. Eri seosaineilla ja valmistustavoilla voi vaikuttaa sen ominaisuuksiin, kuten kovuuteen ja kestävyyteen. Seostamalla teräkseen ferrokromia saadaan ruostumatonta terästä eli rosteria. Molybdeeniseostus parantaa ruostumattoman teräksen korroosionkestävyyttä entisestään, ja tällöin sitä kutsutaan haponkestäväksi teräkseksi. Materiaalit eivät kaipaa pintakäsittelyä, toisin kuin melko herkästi ruostuva perusteräs.

Yleisimmät käsittelytavat ovat maalaus ja kuumasinkitys – siksi maantiekaiteiden pinta on sinkkimäinen. Kromaus antaa teräkselle kiiltävän pinnoitteen. Rakennusten julkisivuissa käytetään säänkestävää terästä eli pinnalta patinoituvaa cor-tenia ja haponkestävää ruostumatonta terästä, johon on saatavilla myös erilaisia koristepintoja.

Teräs ei ole sellaisenaan kovin paloturvallinen, tosin kuumuudenkestossa on suuria eroja eri seosten välillä. Yli 600 asteen kuumuudessa teräs alkaa nopeasti menettää tärkeimmän ominaisuutensa, lujuuden. Se yleensä sulaa tulipalossa. Järeäkin palosuojaamaton teräsrakenne voi kovassa kuumuudessa menettää kantokykynsä jo 10–20 minuutissa.

Teräksen käyttö sisustuksessa

Rakentamisessa teräs soveltuu miltei kaikkeen, betoniraudoituksista kattopelteihin. Keittiöissä se on levinnyt tasoista ja kodinkoneista välitilaan ja kaapinoviin. Teräs on teollisuustyylin kulmakivi. Sisä- ja ulkokalusteissa sekä valaisimissa sitä näkyy varsinkin siroina linjoina, joskin teräksellä on kylmä istua.

Teräkselle on luonteenomaista viileä ilme. Korosta karuutta yhdistämällä siihen betonia tai pehmennä vaikka vanerilla. Maalattuna teräs kesyttyy ja naamioituu miltei tunnistamattomaksi.

Kaikki mikä kiiltää, ei ole terästä. Myös muovia voi kromata.

Teräksen ominaisuudet

Plussat ja miinukset

+ monipuolinen, tasalaatuinen, luja ja melko kevyt materiaali

+ kestää kulutusta ja kosteuden vaihtelua

+ helppo työstää ja liittää

+ rosteripinnat ovat helppohoitoisia

+ Suomessa lähes kaikki käytöstä poistettu teräs saadaan hyödynnettyä uudelleen lukemattomia kertoja

+/– oikean materiaalin valinnalla ruostuminen voidaan välttää

– naarmuuntuu

– tahrat näkyvät rosterissa herkästi.

Teräksen hinta

Ruostumaton teräs on noin 2,5 kertaa ja haponkestävä neljä kertaa kalliimpaa kuin kuumasinkitty teräs. Perushanan saa satasella ja tason metrihinta alkaa parista sadasta, altaan satasesta.

Lue lisää:

1 kommentti