Martan vinkit päivittäiseen siivoamiseen
Sisustus
Martan vinkit päivittäiseen siivoamiseen
Perjantai-illan kaaos vie helposti mehut viikonlopun vietolta. Miten voisi välttyä vapaapäivien suururakalta?
20.5.2010
 |
Kotivinkki

Vanha sanonta: kaikki paikalleen, paikka kaikelle on ylläpitosiivouksen a ja o. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä kyse on oikeastaan elämäntavasta, jolloin järkyttävää kaaosta ei pääse syntymään.

Lapsiperheissä siivoamista on usein verrattu pihatien luutimiseen ennen lumisateen päättymistä. Ihanne olisi, jos tavaroille olisi selkeät ja helpot paikat. Melko pienikin lapsi oppii silloin aikuisen opastuksella laittamaan tavaroita paikoilleen leikin jälkeen. Liian neuroottinenkaan ei sotkujen suhteen pidä olla. Esimerkiksi Marttojen verkkosivuilla kehotetaan olemaan joustava ja hyväksymään ajoittainen pölyisyys ja epäjärjestys.

Keski-Suomen Marttojen toiminnanjohtaja Ritva Nykänen antaa vinkit päivittäiseen siivoukseen:

5 vaivaista minuuttia päivässä

Viiden minuutin aikana ehtii huolehtia yleisjärjestyksestä ja siistiä tavaroita paikoilleen. Raivaa sanomalehdet pöydiltä ja siisti keittiötä. Joka kodissa on myös paikka, johon villakoirat kokoontuvat ja sen voisi pikaisesti hurauttaa imurilla. Viiden minuutin työn jälkeen ilmeinen kaaos on poissa ja kotona mukavampi olla.

20 kohtuullista minuuttia päivässä

Vajaassa puolessa tunnissa voi puuttua viiden minuutin töiden lisäksi eteisen kenkä- ja vaatekaaokseen, poistaa häiritsevät tahrat ja imuroida suurpiirteisesti.

Palkkaisinko siivoojan?

Ammattisiivooja veloittaa työstään keskimäärin 25 euroa tunnilta. Sillä hinnalla hän tekee viikko- ja ylläpitosiivouksia, mutta myös kertasiivouksia, erikoissiivouksia, suursiivouksia, muuttosiivouksia ja ikkunanpesua. Toisinaan siivousapu helpottaa arjen paineita niin, että suuremmatkin ongelmat tuntuvat ratkeavan.

Kartoita siivousapua hankkiessa palveluja ja pyydä tarjous useammasta paikasta. Kuluttajaviraston selvitys kertoo, että toisinaan hintaperusteet vaihtelevat. Joskus esimerkiksi siivousaineet ja -välineet sekä matkakulut veloitetaan erikseen. Jotkut yrittäjät määrittelevät siivoukselle hinnan kodin pinta-alan tai huoneluvun mukaan. Joissain yrityksissä alkuviikon siivoustyö on edullisempaa kuin loppuviikon ja viikonlopun. Useimmiten hinta perustuu kuitenkin työtunteihin. Siivoustyön kustannukset voi vähentää verotuksessa kotitalousvähennyksen kautta. Arvonlisäverollisesta työkorvauksesta saa vähentää 60 prosenttia. Henkilökohtaisen kotitalousvähennyksen suuruus on enintään 1 150 euroa vuodessa. Sen voivat saada molemmat aviopuolisot sekä talouden täysi-ikäiset lapset. Kotitalousvähennys tehdään suoraan veroista eikä verotettavista tuloista, joten hyöty on merkittävä.

Kommentoi »