Anniina ja Antti Maukosen 1920-luvulla rakennettu asemakoti Kuohun kylässä seisoo vankasti perinteisessä maalaismaisemassa. Pihan aidatun oleskelualueen sulkee metkasti narahtava portti, joka pitää perheen karvakuonot turvallisesti pihamaalla.

Ulkotulipaikan vieressä seisoo auringossa kylpevä pihapaviljonki, jonka rakentaminen sai alkunsa Anniinan rakkaudesta viljelyyn. Nyt yhdistetyn kesä- ja viherhuoneen lämmöstä nauttivat yrtit, oliivi- ja mandariinipuut sekä Anniinan Marokon matkalta matkalaukussaan tuoma apinanleipäpuu eli salaperäinen baobab-puu. Sen sanotaan tuovan onnea omistajalleen. 

Pariskunta halusi rakentaa kesähuoneensa kierrätysmateriaaleista. Antilla oli rakentamisen alkaessa kädessään Anniinan Pinterestistä löytämä kuva ja vieressään iso kasa vanhoja kuormalavoja. Niiden kylkeen Maukoset kävivät hakemassa läheisestä kylästä myynnissä olleita vanhoja ikkunoita ja käytettyjä kattopeltejä.

Pariskunta päätti sijoittaa paviljongin tontilla olevan kasvimaan kupeeseen. Anniina poimii sen antimia pihatalon aamukahvipöytään.

Piharakennus nousi kahden viikon uurastuksen tuloksena harkkoperustusten päälle. Antti myöntää, että kovin työ huoneen pystyttämisessä oli kuormalavojen purkaminen puutavaraksi. Pienten kuormalavojen materiaalista hän teki paviljonkiin rustiikkisen rouhean lattian ja isommista lavoista huoneen kattorakenteet. Suuret ikkunat määräsivät rakennuksen lopullisen koon.

Kierrätysmateriaaleja käyttämällä lasitalon rakentamiskustannukset jäivät muutamiin kymmeniin euroihin.

Piharakennuksen harjakaltevuus yhdistää sen rytmikkäästi asemarakennukseen. Kattopellit suojaavat sisätiloja ylhäältä porottavalta auringolta, mutta suurista lasipinnoista sisälle tulviva valo saa Anniinan istutukset kasvamaan.

Paviljonki on sisustettu marokkolaiseen tyyliin tekstiilejä ja istutusruukkuja myöten. Antti ja Anniina nauravat ajatukselle, että kirjavaan saviruukkuun istutettu baobab-puu kasvaisi täällä vielä täysi-ikäisenäkin, sillä silloin se olisi ainakin tuhat vuotta vanha ja läpimittakin useita kymmeniä metrejä.

Jotain perisuomalaistakin paviljongista löytyy. Siellä oli sopiva tila asemarakennuksessa olleelle vanhalle hetekalle, jolla Maukosten koirajoukko torkkuu päiväunia.

Ticon unet katkaisee vain ohikiitävä juna, joka on peloteltava suurella metelillä pois. Antti toteaakin junan pakenevan aina paikalta, ja uljas vahtikoira on varma siitä, että se on hänen ansiotaan.