Meidän Mökki

Rohmusta Hakuun ja Marja-Maijaan – ensin epäilyksiä herättänyt kapistus teki marjanpoiminnasta astetta helpompaa


Mättäät ovat pian sinisinä mustikoista, ja loppukesästä kypsyvät puolukat. Vanhat marjanpoimurit hoitavat tehtävänsä yhtä hyvin elleivät jopa paremmin kuin uudet.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Olisi kiva saada marjoja pakastimeen niin runsaasti, että niitä riittäisi koko talveksi kiisseleihin, piirakoihin ja syötäväksi sellaisenaan. Mutta miten poimimisen saisi hoidettua nopeasti ja vaivattomasti, ilman että selkää kolottaa ja sormet ovat värjäytyneet siniseksi?

Siinä tavoite, jota varten on kehitelty monenmoisia apuvälineitä. Aluksi poimurit tehtiin itse, ja 1900-luvun alusta kaupoista on saanut sarjatyönä valmistettuja poimureita, kuten Rohmuja, Hakuja ja Marja-Maijoja.

Ei tiedetä tarkoin, milloin ja kuka keksi ensimmäiset poimurit. Ehkä kaukaiset esi-isämme tai -äitimme olivat asialla. Vanhimmat suomalaisten museoiden kokoelmiin kuuluvat poimurit ovat puisia ”riipimäkouria”. Niiden ulkonäkö muistuttaa paremmin pientä haravaa tai varrellista kampaa kuin nykyisiä poimureita. Materiaalina käytettiin puuta.

Vanhimmissa poimurimalleissa ei ole lainkaan ”koppaa”, jonne marjat olisi voinut sujauttaa. Joissain varhaisissa malleissa oli marjapussi, johon riipimäkouralla kerätyt marjat laitettiin.

Uusia ratkaisuja marjanpoimureihin innostuttiin kehittelemään 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Aikansa pellepelottomat hakivat ideoilleen ahkerasti patentteja niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassa. Myös Yhdysvalloissa tehtiin monia poimurikeksintöjä.

Puurunkoisia Haku-marjanpoimureita valmisti Jyväskylässä Halonen ja Kumpp Oy. Tehtaan päätuotteena olivat urkuharmonit.

Uudet, kekseliäät poimurit erosivat riipimäkourasta siinä, että niissä oli tilava koppa, jonne marjat kerättiin. Hienostuneemmissa malleissa kopan sisällä oli heiluva läppä, joka esti marjoja putoamasta pois.

Poimurit, kuten vuonna 1909 Ruotsissa patentoitu ja Suomessa myynnissä ollut Snabb, muistuttivat jo perusratkaisuiltaan läheisesti nykyisin käytössä olevia malleja.

1900-luvun kuluessa koppamalliset marjapoimurit yleistyivät Suomessa. Niitä alettiin valmistaa sarjatuotannossa puusta ja metallista, mutta poimureita väsättiin edelleen kotikonstein. Halonen ja Kumpp Oy:n valmistama Haku ja Aarne Puupposen vuonna 1950 patentoima Rohmu kertovat hyvin, mitä uusilta työvälineiltä odotettiin.

Mutta niin kuin kaikki uusi tekniikka, myös ”marjanpoimintakoneet” herättivät aluksi epäilyksiä. Lehdissä kirjoiteltiin, että niiden käyttö saattaisi heikentää marjasatoa, koska ne riipivät varpuja liian rajusti.

Uudenlaisen sähäkän ilmeen poimurit saivat 1960-luvulla, kun niitä alettiin valmistaa metallista ja pintaan vedettiin muodin mukaan kirkkaan sävyistä maalia. Suosittuja poimurimalleja olivat paloautonpunaiset ja taivaansiniset Marja-Maijat. Viialan Viila Oy:n valmistama poimuri tulikin monelle 1960- ja 1970-luvulla eläneelle tutuksi, sillä marjastaminen kuului suurten ikäluokkien ja heidän perheidensä pakollisiin mökkipuuhiin.

Marjastusintoa lisäsi pakastimien yleistyminen. Suuria arkkupakastimia hankittiin erityisesti maaseudulla, mutta äänekkäästi hurisevia arkkuja ahdettiin myös pieniin lähiökeittiöihin.

Tämän päivän marjanpoimurit valmistetaan muovista ja muodotkin ovat ergonomisemmat. Marjanpoiminta hoituu astetta helpommin, mutta yksi pulma on ja pysyy. Mistä löytäisi unelmien marjamättäät?

Marja-Maija-marjanpoimurin valmistaja, Viialan Viila Oy, oli keskittynyt villantuotantoon. Yritys toimi Viialassa vuosina 1901–1998.
Julkaistu: 15.7.2019