Valkeakoskelainen Marika Järvinen aloitti puutarhahommat hiekkakentältä, kun hänen ja Mauri-puolison yhdessä rakentama tiilitalo valmistui 1990-luvun alussa. Parissakymmenessä vuodessa pihasta on kehkeytynyt vehmas ja leikkisä puutarha.
Marikan ja Maurin omakotitalo on rakennettu Valkeakoskelle vuonna 1992. Sen piha on yhteensä noin 900 neliötä. Koko piha ei avaudu kerralla, vaan istutusten takaa paljastuu aina uusia yllätyksiä ja rentoja levähdyspaikkoja. Pallomaiset puut ovat muotoon leikattuja tuijia. Kuvan oikeassa laidassa pilkistää 'Paliban'-pikkusyreeni, jonka liilat kukinnon aukeavat vasta kesä-heinäkuussa.
Marika on valanut askelkivet valmisbetonista Maurin vesivanerista tekemiin muotteihin. Vahvikkeena on kanaverkkoa. Kuviot on saatu aikaan sekä pienillä kivillä että leikkaamalla muotin pohjalle paloja vanhasta kumisesta kynnysmatosta. Pienimmät laatat on valettu pakasterasioihin. ”Muotit kannattaa öljytä ennen valua, niin valmiit työt irtoavat helpommin.”
Olet taitava viherpeukalo, Marika. Miten taitosi ovat karttuneet?
Aluksi olin täysin poropeukalo. Kun lapset olivat pieniä, minulla ei ollut aikaa eikä osaamista pihahommiin. Onneksi edesmennyt isäni oli innokas puutarhuri ja tarjosi apuaan ahkerasti. Isän mielestä ei voinut puhua pihasta, ellei siellä ollut ainakin yhtä kukkapenkkiä. Se tehtiin, ja siitä puutarha alkoi pikkuhiljaa kehkeytyä. Lopullinen muoto ja ilme hahmottuivat tekiessä. Koska minulla ei ollut pohjatietoja, olen joutunut oppimaan yrityksen ja erehdyksen kautta.
Marika maalasi ystävältään saamansa tynnyrit mustiksi. HOME-sana syntyi irtokirjaimista, jotka hän kiinnitti tynnyreihin rautalangalla. Tynnyreissä kukkivat petuniat. Etualalle jää hyötytarha.
Marika on sisustanut joka puolelle puutarhaa mielikuvitusta kutkuttavia nurkkauksia. Tummaksi maalatun heinäseiväsaidan hän keksi pystyttää, kun kallioinen kohta näytti vähän autiolta. Pitääköhän aita metsänpeikot loitolla, vai tarjoaako se vain sopivat puitteet uuninluukkutaiteelle?
Pihan perimmäisessä nurkassa kasvihuoneen takana on pieni hyötytarha, jossa kasvaa muun muassa lehtikaalia, mangoldia ja mausteyrttejä, kuten tilliä, salviaa ja sitruunatimjamia. Marika ei malttanut olla istuttamatta vähän kukkiakin. Samettikukilla on tehtävä: ne pitävät ötökät loitolla.
Miten pihan ilme on muuttunut vuosien myötä?
Aluksi oli paljon nurmikkoa, sillä poikamme olivat innokkaita jalkapalloilijoita. Näin meni vuosia. Penkki sinne ja toinen tänne, kunnes noin 15 vuotta sitten hurahdin täydellisesti. Piha on minun projektini, mutta kyllä Mauri auttaa raskaissa töissä. Jokainen kasvi on ehtinyt vaihtaa paikkaa ainakin kerran tai pari. Pääpiirteissään piha on nyt valmis, mutta pientä muutosta toki tapahtuu, kun paikkailen myyrien ja jänisten tuhoja. Olen kesät vapaa, sillä pidän työkseni musiikkileikkikoulua lapsille, ja se on kesäisin kiinni.
Vaikka Marika himoitsi kasvihuonetta kauan, hänellä ei ollut mielessään niinkään viljely vaan fiilistely. Pari viettää siellä aikaa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Muhkea pelargoniamppeli kasvihuoneen päädyssä on äitienpäivälahja omilta lapsilta.
”Hyvä päivä alkaa ja päättyy kahvikupposella kasvihuoneessa.”
Kasvihuone oli aikaisemmin sisustettu mustavalkoiseksi, mutta nykyään Marikan väripaletti on laajempi. Viiniköynnös ’Zilga’ valmistautuu nyt neljänteen kesäänsä. Satoa on tullut joka kesä edellistä runsaammin siitä huolimatta, että Mauri sanoo saksivansa sitä vähän miten sattuu.
Jotta Marika saa puutarhaan kaipaamaansa vaihtelua, hän istuttaa osan kasveista astioihin. Ruukuiksi käyvät myös vanhat emalikattilat ja -ämpärit, joiden pohjiin on tehty reiät. Miljoonakelloissa on lukemattomia punasävyjä.
Olet myös innokas romunkerääjä. Kerro harrastuksestasi!
Olen aina tykännyt vanhoista esineistä, ja pihan myötä innostuin entisestään. Kirpputorit olivat täynnä aarteita, joita hamstrasin meille, ja ystävät heruttivat lisää ihanuuksia ullakoiltaan, kun huomasivat intoni. Jos kyllästyn sisällä johonkin tavaraan, tuon sen jatkojalostukseen ulos. Nyt romua alkaa olla jo riittävästi.
Villiviini pitää terassin helteelläkin mukavan viileänä.
Terassilla istuskellaan villiviinin katveessa. Marika sai idean suojaiseen pergolaan perheen lomaillessa Kreikassa. Siellä heidän oli tapana istuskella iltaa viinipuun alla. Mikä ettei samaa tunnelmaa voisi luoda kotipihallekin!
Terassin villiviinikatos pitää pienen tihkun, mutta rankkasateen jälkeen vettä tippuu lehvästöstä terassilla istuskelijoiden niskaan vielä pitkään. Lyhdyt sulostuttavat hämäriä iltoja.
Palju on käytössä etenkin syksyisin. Se on maisemoitu niin hyvin, ettei sitä juuri huomaa puutarhasta katsottuna. Innokkain paljuttelija on kymmenvuotias lapsenlapsi Emma, joka varustautuu kylpyhetkiin sukelluslaseilla.
Pergola kehystää näkymää ja luo ikään kuin portin pihaan kadulta päin tultaessa. Pergolasta roikkuu lintuhäkkejä, joihin on istutettu keltakukkaista maksaruohoa. Maksaruoho versoaa myös maassa mukulakivien lomassa. Kivetty polku johtaa terassille.
Puutarhan sydän on kasvihuone. Millainen tarina sillä on?
Mauri rakensi kasvihuoneen seitsemisen vuotta sitten pikkuruutuisista ikkunoista, joita olimme varastoineet muutaman vuoden. Aloin maalailla hänelle unelmaani kasvihuoneesta, ja hän innostui nikkaroimaan. Kasvihuone on lempipaikkani. Siellä ei juuri viljellä, mutta viiniköynnös viihtyy hyvin. Yksi aarteistani ovat seinille kehystetyt Maurin tädin postikortit 1940-luvulta. Joukossa on kenttäpostia sulhaselta, joka ei koskaan palannut sodasta.
Toissa kesänä Marika ja Mauri rakensivat tulipaikan pihan perälle metsänreunaan. Maurin bravuuri on loimulohi. Istuimina on pöllejä, jotka Marika on käsitellyt puunsuoja-aineella ja mustalla maalilla. Lehtikuviokoristeet syntyivät sapluunan avulla. Tulipesää ympäröi vanha kaivonrengas, joka maalattiin mustaksi betonimaalilla. Nuotiopaikkaa reunustavat komeat siirtolohkareet ovat peräisin jääkaudelta.
Millaisia hoitotoimia puutarha vaatii?
Enää se tarvitsee vain ylläpitoa. Keväisin levitän istutuksille hevosenlantaa. Onnen turskahdus, kun tuttu hämeenkyröläinen hevosmies ilmestyy toukokuussa ovelle lantalastinsa kanssa. Istutusalueet pidän aisoissa reunakivien avulla. Pihakivet ovat kierrätystavaraa, jota sai aikoinaan hakea kaatopaikalta oikein luvalla. Kivet pysyvät puhtaina, kun sahaan niistä nurmikon irti oksasahalla kerran kesässä. Se onkin aikamoinen jumppatuokio.
Milloin puutarha on parhaimmillaan?
Ehdottomasti keskikesällä, jolloin useimmat lajit ovat kukassa. Täällä viihtyvät myös perhoset ja pölyttäjät. Itse nautin joka hetkestä puutarhan keväisestä heräämisestä syksyiseen lakastumiseen.
”Kun puutarha on asettunut aloilleen, se tarvitsee oikeastaan vain ylläpitoa.”
Poimintoja Marikan puutarhan kasveista
Vaaleanpunakukkainen, piikitön puistoruusu ’Ilo’ on Marikan sanoin sekopäinen kukkija. Sen piti jäädä noin metrin korkuiseksi, mutta sehän ei siitä piittaa. Mauri joutuu karsimaan sitä oksasahalla.
Kaksivuotinen sormustinkukka Digitalis purpurea on Marikasta ihana mutta itsepäinen. Se kasvaa missä lystää ja loikkii jopa penkistä toiseen. ”Koska sillä näyttää selvästi olevan tyylitajua, annan sen olla.”
Tähtijasmike Philadelphus lewisii lumoaa huumaavalla tuoksullaan. Valkoiset kukat ovat herkät ja kauniit.
Vuosien myötä joistakin kasveista on tullut erityisen rakkaita ja mieleisiä.
Puutarhassa on monenlaisia angervoja. Yksi suosikeista on ruusuangervo Spiraea japonica. Sen purppuranpunaiset kukat alkavat avautua kesä-heinäkuun vaihteessa.
Miljoonakelloa kutsutaan myös japaninkelloksi ja pikkupetuniaksi. Se on Marikan lempikesäkukka. Hän istuttaa sitä ruukkuihin ja amppeleihin. Se ei säikähdä kovaakaan paahdetta. ”Valitsen joka kesä hiukan erilaisia värejä, sillä miljoonakellon värikirjo on todella laaja.”
Marika on perinyt Maurin tädiltä daalian juurakoita eli joriinin juuria, kuten niitä on tapana kutsua Kanta-Hämeessä. Suosikki on tumman viininpunainen lajike. Marika talvettaa juurakot lämmönjakohuoneessa ja istuttaa ne penkkiin maan sulettua.
Kirjavalehtiset kuunliljat (Hosta) ovat Marikan suosikkeja laajasta Hostien suvusta.
Viitapihlaja-angervolla (Sorbaria sorbifolia) on pallomainen kasvutapa ja pihlajan mieleen tuovat lehdet.
