Viherpiha

Rakas mummonkukka! Virolaisen kartanon mailla hehkuu häkellyttävä syysleimujen kokoelma – "Onneksi uudet sukupolvet ovat taas löytäneet ihanan kasvin"

Rakas mummonkukka! Virolaisen kartanon mailla hehkuu häkellyttävä syysleimujen kokoelma – "Onneksi uudet sukupolvet ovat taas löytäneet ihanan kasvin"
Virolaisen Mädapean kartanon mailla kukkii yksi Euroopan suurimmista syysleimukokoelmista. Se kertoo syysleimujen historiasta, johon kuuluu nousuja ja laskuja. Nyt mummokukka on taas trendikäs.
Julkaistu: 28.7.2021

Loppukesän aamuna kasteiseen nurmikkoon jää askelista jäljet. Kyyhkyt huhuilevat verkkaisesti jossakin Mädapean kartanon puutarhan ikivanhojen tammien oksistossa, lämpenevässä ilmassa leijuu tuttu makea tuoksu. Se tuo mieleen pimenevät illat, kesäloman lopun ja koulujen alun.

Pian edessämme loistavatkin rivistöt syysleimuja eli flokseja. Tai oikeastaan niitä on kokonainen pelto. Rakveren lähellä sijaitsevan virolaiskartanon kokoelmissa on noin 1400 syysleimujen lajiketta. Suuri osa niistä on juuri nyt kukintahuipussaan.

Uskomattoman laaja syysleimukokoelma on Mädapean kartanon omistajien Marika Vartlan ja hänen miehensä Reemi Vartlan aherruksen tulos. Historiaa ja puutarhanhoitoa harrastava yrittäjäpari osti Mädapean aikoinaan juuri siitä syystä, että siihen kuului puutarha, jossa olisi tilaa ja hyvää maata kasvikokoelmille.

Mädapean leimukokoelman lajikkeet on istutettu säntillisesti aakkosjärjestykseen.
Leimut ovat vanhoja kartanokasveja.

Tuntuu uskomattomalta, että he aloittivat puutarhan rakentamisen vasta seitsemän vuotta sitten. Kokoelman pesämunana on virolaisen kasvikeräilijälegendan Sulev Savisaaren lahjoittamat kymmenet lajikkeet, mutta loppuja satoja leimuja Vartlat ovat keränneet käsin niin Keski-Euroopasta kuin Venäjältäkin.

– Kerrankin ajoimme Saksaan ja takaisin vain leimujen vuoksi. Matkaa kertyi tuhansia kilometrejä, mutta ne olivat sen arvoisia, Marika heläyttää. Hän hoitaa kartanon puutarhaa pääosin yksin.

Syysleimut ovat levinneet Viroon aikoinaan juuri kartanoiden puutarhojen kautta, sillä vauraat aateliset pääsivät ensimmäisinä käsiksi kasviuutuuksiin. Syysleimut olivat 1800- ja 1900-lukujen taitteessa suuressa suosiossa koko Euroopassa, joten todennäköisesti niitä on alun perin kasvanut myös Mädapean mailla, jossa on ollut kartano aina 1400-luvulta lähtien. Nykyinen kartanon uusklassistinen päärakennus valmistui vuonna 1850.

Syysleimut kukkivat myös kartanon edustalla. Takimmaisena kaksivärinen ’Lilac Twist’, keskellä ’Butonik’, jonka nuput eivät koskaan kokonaan aukea. Etualalla venäläisen Markovskin jalostama ’Floksana’. Se on nimetty venäläisen syysleimujalostajan Oksana Kudrjavtsevan kunniaksi.
Vartlat ovat keränneet kartanon puutarhaan mittavat määrät myös pioneja, syreenejä ja hortensioita.
Syysleimut ovat Marikan kokemusten mukaan myös erinomaisia leikkokukkia. Hänellä on kädessään ’Romantika’-lajike.
Mummojen ansiosta syysleimut ovat säilyneet Virossa.
Aatelisneidon mukaan nimetty ’Fürstin Nina Gagarina’ on vuodelta 1905.
Hollantilainen ’Twister’ on trendikäs kaksivärinen lajike vuodelta 2010.

Syysleimut ovat peräisin Pohjois-Amerikasta, mutta Euroopassa ne nousivat ensimmäisen kerran suosioon. 1800–1900-lukujen taitteessa kasvijalostajat kehittelivät syysleimuista toinen toistaan hienompia lajikkeita. Suurimpina nimiä olivat englantilainen B. H. B. Symons-Jeune ja saksalainen Karl Foerster. Foerster ihastui leimuihin niin, että hänen sanojensa mukaan puutarha ilman syysleimuja ei ollut pelkästään virhe vaan synti koko kesää kohtaan.

Kummankin herran jalostamia lajikkeita on yhä hyvin saatavissa, mutta suuri osa vanhoista syysleimuista on kadonnut, kun niiden suosio alkoi hiipua 1900-luvun puolivälin jälkeen.

Mädapean kokoelmien vanhin on ’Eclaireur’, ranskalaislajike vuodelta 1889. Sen retuliininpunaisten kukkien keskellä on soma valkoinen keskusta. Kokoelmiin kuuluu luonnollisesti myös Foersterin vaimolleen omistama lohenpunaiseen taittava vaaleanpunainen ’Eva Foerster’ sekä Symons-Jeunen nimikkolajike, jonka hailakan vaaleanpunaisissa kukissa on vadelmanpunainen silmä.

’Kruiz’ muuttuu iltavalossa aivan siniseksi. Se on vahvavartinen venäläislajike.
Leimut ovat Virossa nostalgiakukkia, jotka liittyvät monella saumattomasti lapsuuden kesämuistoihin ja isoäidin puutarhaan.
Kartanon puutarhassa järjestetään opastettuja kierroksia. Siellä on myös myynnissä syysleimujen sekä muiden perennojen taimia.

Kun puutarhaharrastajien trendihaukat menettivät mielenkiintonsa syysleimuihin, kuten tavallista, ne saivat tylsän ja vanhanaikaisen perennan leiman – niistä tuli niin sanottuja mummokukkia. Helppohoitoisia ja kiitollisia kukkijoita arvostavien mummojen ansiosta syysleimut kuitenkin säilyivät sukupolvilta toisille. Niinpä niiden iloisen värikkäitä kukkia näkee tähän aikaan kesästä yhä käytännöllisesti katsoen kaikissa puutarhoissa Viron maaseudulla.

Marika Vartla kertookin, että leimut ovat Virossa varsinaisia nostalgiakukkia, jotka liittyvät monella saumattomasti lapsuuden kesämuistoihin ja isoäidin puutarhaan. Hänkin muistaa yhä elävästi oman isoäitinsä puutarhan, joka oli niin hieno, että sitä käytiin kuvaamassa Moskovassa julkaistuun puutarhalehteen. Elokuussa siellä kukkivat aina syysleimut.

– Onneksi uudet sukupolvet ovat viime vuosina taas löytäneet tämän ihanan kasvin. Ja miksi leimusta ei pidettäisi? Ne kasvavat nopeasti, kukkivat hyvin, ja yleensä jo ensimmäisenä vuonna niitä on helppo lisätä juurakonpalasta tai siemenestä. Vaikka kasvi on peräisin Amerikasta, se viihtyy erinomaisesti Viron viileässä ilmastossa.

Leimujen kukkien sävyt ovat kauneimmillaan aamulla ja illalla, jolloin myös niiden tuoksut ovat vahvimmillaan.

Syysleimujen ikävänä piirteenä moni pitää alttiutta härmään, sienitautiin, joka näkyy kasvien lehdillä kuin valkoisena tomuna. Oikein pahaksi äityneenä härmä voi tuhota koko kasvuston. Marika huomauttaa, että sen ilmestymiseen voi vaikuttaa paljon sekä lajikevalinnalla että oikealla kasvupaikalla. Tärkeintä on istuttaa syysleimut niin, että ilma pääsee kiertämään kasvustoissa. Kartanolla kasvit on istutettu riveihin säntillisesti aakkosjärjestykseen.

Maassa on paksu ja hyvä multakerros, mutta Marikan mielestä se saisi pysyä vielä paremmin kosteana, jotta se olisi syysleimuille täydellistä. Hän neuvoo peittämään syysleimujen juuret esimerkiksi nurmikkosilpulla, joka estää maata lämpenemästä liikaa. Syysleimu ei pidä siitä, että sen melko pinnassa kasvavat juuret kuumenevat.

Paras kasvupaikka on Marikan kokemusten mukaan puolivarjossa, sillä täydessä auringonpaisteessa leimujen väri ei loista oikealla tavalla. Varsinkin sinertävien leimulajikkeiden kukat ovat hänestä parhaimmillaan illan ja aamun viistossa valossa. Sinisistä sinisimmäksi mainostetun lajikkeen ostajakin voi hänen mukaansa pettyä pahasti, jos hän tarkastelee kukkia keskipäivällä.

Vartlat ovat kiertäneet syysleimujen perässä pitkin Eurooppaa ja Venäjää. He ovat hakeneet kokoelmiinsa lajikkeita myös Suomesta, esimerkiksi ’Tumma silmä’, ’Osmo Heikinheimo’ ja kiiltoleimu ’Mäntsälä’ ovat meiltä.

Virolaisia syysleimulajikkeita oli pitkään vain yksi, vuonna 1960 jalostettu ’Helmi Puur’. Suuri- ja aniliininpunakukkainen lajike on nimetty rakastetun ballerinan mukaan. Viime vuosina lajikelista on saanut täydennystä myös Marikan omista jalosteista, esimerkiksi maan satavuotista taivalta juhlistavasta ’Estonia 100’ -lajikkeesta, jonka erikoisissa kukissa on sekä hopeaa että violetinpunaista.

Syysleimujen jalostustyö on taas kiihtynyt. Uutuuslajikkeiden kukkien väreistä löytyy tuttujen punaisten, valkoisten ja violettien lisäksi myös tummaa sinistä, vihreää, jopa pitkään tavoiteltua keltaistakin. Monissa kukissa esiintyy enemmän tai vähemmän kahta väriä, näyttävimmin selkeän kaksivärisinä kuin polka-karkeissa. Lehtien värit vaihtelevat vihreästä valko- ja keltakirjaviin sekä punertaviin.

Syysleimujen tuoksu kuuluu loppukesään.

Nykyään mielenkiintoisinta leimujen jalostustyötä tehdään Marikan mielestä Venäjällä, toiseksi mielenkiintoisinta Saksassa. Venäläislajikkeet ovat hänen mielestään kaikkein hienostuneimpia. Esimerkiksi ’Butonikin’ kukka ei avaudu koskaan kokonaan, vaan nuppu jää sieväksi palleroksi.

Etenkin pietarilaisen kasvinjalostajan Juri Markovskin lajikkeet ovat Marikan suosikkeja. Monet niistä kukkivat muita syysleimuja aikaisemmin. Niillä on tukevat varret, jotka ovat alhaalta asti täynnä lehtiä, ja sadevesi valuu kukilta nopeasti pois, joten ylimääräinen kosteus ei ehdi ränsistyttää kukintaa.

Syysleimumuoti suosii nykyään suuria kukkaterttuja, joissa on paljon pieniä kukkia. Parhaimpia uusia lajikkeita ei tarvitse edes nyppiä, sillä ne karistavat itse kuihtuneet kukkansa.

Mädapean kartanon syysleimupäivät pidetään 7.–8. elo kuuta. Lisätietoa floksiaed.ee. Marika Vartla käy myös myymässä kasveja Mustilan taimipäivillä.

1 kommentti