Maalaiselämää modernisti – ja tietenkin karitsa kainalossa!
Sisustus
Maalaiselämää modernisti – ja tietenkin karitsa kainalossa!
Tanjan ja Jannen lammastilalla eletään maalaiselämää modernilla otteella. Yli satavuotias talo on remontoitu ihanaksi kodiksi. Pihapiiristä löytyy navetta, talli, aitta ja kellari.
17.3.2017
 |
Unelmien Talo&Koti
Raps raps. Maalla eletään oikeita kissanpäiviä. Piharakennusten nurkissa saa epäilemättä vaania hiirulaisiakin. 
Tervetuloa! Tanja on iloinen, kun remontti on valmis. Talon kunnostus oli mielekästä, sillä rakennus oli tärkeiltä osiltaan kunnossa ja vankkaa tekoa.
Tilalla asustaa kaikkiaan yli 20 eläintä. Jo ensimmäisenä kesänä maalla Tanja ja Janne hankkivat kaksi tiineenä ollutta uuhta, ja nyt eläinlajeja on jo kanoista lampaisiin.
Arvaa olenko päivän vai kahden ikäinen? Lampolassa riittää touhua maaliskuussa, kun karitsoinnin aika koittaa. Vaikka eläimet osaavatkin homman, on talon väen hyvä pitää silmällä, että kaikki sujuu turvallisesti.
Söpö Vilja-tyttö saa kasvaa eläinten kanssa. Kissat ja koirat ovat perusjuttu, ja navetan kaveritkin käyvät tutuiksi vähitellen. Reino-tossuja löytyy eteisestä tietysti kolmen kokoisina. 
Pirtti on niin suuri, että monen kaupunkilaisen koko koti mahtuisi siihen. Tila on jaettu osiin kalusteilla: suuren divaanisohvan takana on ruokailutila ja keskilattialla mahtuu keinuttelemaan takan lämmössä. Suuri pajunkissakimppu kertoo pääsiäisen olevan tulossa.
Ihana idea – viherkimppu mustikanvarvuista! Jos sinulla ei ole varpuja omalla pihallasi, kysy niitä kukkakaupasta. Tuoreet varvut työntävät hetkessä lehdet esille. 
Sohvan takana on vanha penkki sivupöytänä. Sen päällä lepäävät ajankohtaiset kirjat ja sesongin kukkaistutukset. Perheen kuvista tehty kollaasi on päätyseinän katseenvangitsija.
Tanja ja Janne kokkailevat mielellään etnisiä herkkuja, joihin voi käyttää oman tilan lammasta. Tänään syntyy kibbeh-pyöryköitä ja kikhernesalaattia.
Perheen arkiruokapöytä on keittiössä. Maalaistalon pihapiiriä kauniimpaa maisemaa saa hakea.
Talon sydänmuuri jatkuu keittiön puolella näin. Kunnostettu puuhella ja leivinuuni lämmittävät taloa lempeästi. Polttopuut ovat kauniisti saatavilla niille varatussa kolossa.
Viljan huone on ihana pikkutytön maailma. Täältä löytyy värejä, mekkoja, nukkeja ja tietysti keinulammas! Pönttöuunin vihreä sävy on taitavasti valittu. 
Yllätys vaatekaapissa. Tanja on rakentanut Viljalle pienen nukkekodin antiikkikaapin sisälle. Loistava idea!
Tanja työskentelee sisustussuunnittelijana firmassaan Sisustus Elequus. Hänen työpisteensä on inspiroiva yhdistelmä hirsitalon tunnelmaa ja uutta tekniikkaa.
Pääsiäisasetelma voi olla näinkin rauhallinen ja herkkä. Itse tehty risukori on kuin linnunpesä höyhenineen ja munineen.
Missä auringonläikkä, siellä kissa. Myös pehmeät lampaantaljat houkuttelevat loikoiluun.
Kaiken oppii, kun vain tekee, tuumaa Tanja. Elämä maalaistalon emäntänä ei ollut itsestäänselvyys, mutta nyt se tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Talo sijaitsee paikalla, jossa on ollut kantatila jo 1500-luvulla. Historia siis velvoittaa ja kannustaa asuttamaan paikkaa edelleen. Kyläyhteisö onkin vireä ja naapurit pitävät yhtä.
Vaikka Tanja ja Janne käyvät töissä kodin ulkopuolella, riittää eläinten ja maan parissa työtä iltaisin ja vapaa-ajalla. 

Lue lisää:

Kommentoi »