Ilari Johansson osti Helena-vaimonsa kanssa kesämökin Heinolan Lusista vuonna 2010.

– Olimme puhuneet mökin hankinnasta ja semi-innokkaasti etsimmekin sellaista. Samoihin aikoihin äitini vieraili ystävättärensä mökillä ja tämä pohti, olisiko joku kiinnostunut ostamaan paikan, sillä jatkajaa kesäasunnolle ei ollut. Äitini sanoi tietävänsä sopivan ostajan, Ilari muistelee.

Tapaaminen sovittiin mökille, ja kauppa oli kerrasta selvä. Ilari ja Helena ihastuivat miljööseen ja paikkaan.

Kun Helena kertoi äidilleen asiasta, tämä totesi olevansa samoilta seuduin kotoisin. Helenakin oli vieraillut maisemissa pikkutyttönä, vaikka oli sen jo unohtanut.

Sijainti oli loistava. Puolentoista tunnin ajomatka kotoa Helsingistä tuntui varsin siedettävältä, ja Ilari suunnitteli käyttävänsä mökkiä keikkojensa tukikohtana kesäisin. Onhan Heinola keskemmällä Suomea kuin Helsinki.

Entinen omistaja oli käyttänyt 1970-luvulla rakennettua, noin 40 neliön lautamökkiä melko vähän jo vuosia. Niinpä puolen hehtaarin tontti oli ehtinyt jo lievästi metsittyä.

Itse asiassa Johanssonien mökki on saaressa, jonka he ostivat kokonaan. Saarta ja mannerta yhdistää pengertie. Kaksi pikkusiltaa varmistaa virtauksen tien alla.

Kun Ilari ja Helena ostivat saarensa, he olivat lapseton pari. Pian kuitenkin syntyi esikoinen Julius ja pari vuotta myöhemmin Vivian. Mökki alkoi käydä ahtaaksi.

Ilarin tietämättä rouva ilmoitti saarimökin Huvila & Huussi -ohjelman kahdeksannelle tuotantokaudelle. Eräänä päivänä kesällä 2014 paikalle saapui tehokas remonttiryhmä, joka ajoi Johanssonit evakkoon viideksi viikoksi.

Johanssonit kertoivat työporukalle tärkeimmät toiveensa. Lopputulos oli kuitenkin yllätys, sillä heille ei paljastettu remontin isojakaan linjoja etukäteen.

– Yksi päätoiveistani oli, että tarkenisimme täällä vähän pitempään syksyllä.

Muutoksesta tuli mieluinen ja mittava, sillä mökki peruskorjattiin talviasuttavaksi. Lisätilaa tuli parikymmentä neliötä.

Harvat villat seinissä ja alapohjassa korvattiin paksuilla uretaanilevyillä. Samalla aineella eristettiin tehokkaasti myös korotettu yläpohja. Rakennuksen vaippa viimeisteltiin kolmilasisilla lämpöikkunoilla sekä uusilla tulo- ja poistoilmaventtiileillä.

Koska mökissä oli aikaisemmin varsin köykäinen eristys, sen lämmittäminen sähköllä tuli kalliiksi.

– Emme lopulta raaskineet jättää mökkiä talvella edes peruslämmölle. Annoimme mennä kylmäksi, Johansson kertoo.

Sopivaa ja energiatehokasta lämmönlähdettä valittaessa tehtiin erikoisin ratkaisu. Kun valkea loimuaa kunnolla, Johansson avaa klapipinoksi naamioidun oven takan vieressä. Piilosta paljastuu varaaja, putkia ja mittareita. Kyse ei ole tavallisesta takasta, vaan varaavasta tulisijasta, joka kuumentaa myös vettä.

Lämpö nousee tasaisesti, mutta kestää aikansa ennen kuin 1 500 kiloa tiiliä ja tulisijan sisällä oleva 40 litran takkavaraaja kuumenevat ja alkavat siirtää lämmintä vettä varsinaiseen varaajaan ja sen kautta mökin lämpöpattereihin.

– Kun kaksi täyttä pesällistä polttaa, isoon varaajaan kertyy vähän yli 40 astetta, jolla mökki pysyy lämpimänä parikin päivää, Johansson kehaisee.

Lattialämmitykseen tai patteriverkostoon kytketty vesitakka on yleistynyt matalaenergiaperiaatteella rakennetuissa omakotitaloissa, mutta vapaa-ajan asunnoissa se on vielä varsin harvinainen ilmestys.

Tänä vuonna järjestelmästä tehtiin myös pakkasenkestävä: vajaa kolmannes järjestelmässä kiertävästä vedestä laskettiin pois ja tilalle pumpattiin glykolia. Näin putket eivät jäädy missään oloissa, joten ei haittaa vaikka mökki menisi pakkaselle esimerkiksi sähkökatkon vuoksi.

Mökki on Ilarin mielestä täydellinen. Korkeintaan erillisen saunan voisi vielä rakentaa ja tehdä nykyisistä saunatiloista asuinhuoneita.

– Ja sisävessa olisi vielä oltava. Ei mitään vesiklosettia, vaan sellainen uudenlainen pönttö, joka polttaa jätökset hajuttomaksi tuhkaksi.

Hän on kuitenkin päättänyt, ettei tee mökistä työmaata.

– Jos lähtee sille linjalle, että aina on tehtävä, loppua ei tule. Mieluummin rajoitan sen niin, että teen paikan hiukan mukavammaksi, Ilari pohtii.

Hän on kotonaan vapaaehtoisissa, pienissä nikkaroinneissa, joissa pääsee arjesta irti. Yhtä lailla parasta mökkeilyssä on hänen mielestään luonto, valo, hiljaisuus ja istuminen terassilla löylyjen jälkeen järveä katsellen.

Saaresta avautuu upea näkymä Ala-Räävelin järvelle. Rannan kupeessa on jopa 50 metrin syvänne, ja parikymmentä kilometriä pitkä järvi on muutenkin syvä. Vesi on kirkasta ja puhdasta. Vielä isommille vesille pääsisi veneellä, jos vain tahtoisi.

Ilari on jäänyt koukkuun myös kalastukseen. Tosin mies väittää pikemmin kalojen narraavan häntä kuin toisin päin.

– Odotan hymyssä suin, milloin pääsen kertomaan oikean kalajutun. Kyllä se vonkale sieltä vielä tulee, hän uskoo.