Kaikki alkoi pihallamme olevasta suuresta 50 x 30 metrin kokoisesta lammesta, jonka kaivoimme tonttimme kosteaan ja savipohjaiseen pajuryteikköön yli 30 vuotta sitten. Halusin saada lammesta mukavamman näköisen, joten istutin sinne yhden lumpeen. Ensimmäinen lajike oli tummanpunainen ’Escarboucle’, joka kasvaa täällä edelleen. Sen jälkeen olen kokeillut lukuisia lajikkeita.

Lampi on syvimmillään 180 senttiä, ja sinne virtaa puro järvestä. Pohja on ravinteikasta ja vesi liejuista, mistä lumpeet tykkäävät – ne kasvavat kookkaiksi lannoittamatta. Olen istuttanut lumpeet pääasiassa suoraan saviseen pohjamaahan. Ne ja muut vesikasvit hapettavat vettä ja pärjäävät lähes hoidotta.

En kuitenkaan voi olla kiinnittämättä huomiota lummenälvikkäiden syömiin lehtiin, vaikka ne kuuluvat ekosysteemiin iilimatojen ja sudenkorentojen tavoin. Poistan silloin tällöin nälvikkäitä ja niiden toukkia lähellä rantaa kasvavien lumpeiden lehdiltä. Vaimoni Seija on uhonnut laittavansa köyden ympärilleni, jotta saisi vedettyä minut rannalle mutaisesta vedestä.

Allaslumpeet kasvavat noin 70 sentin syvyisessä vedessä, joka on ihanteellinen niiden kukinnalle. Kooltaan allas on noin 15 neliömetriä. Alla olevan kallion takia vesi jäätyy talvisin korkeintaan 20 sentin syvyydeltä, joten yksikään lumme ei ole kuollut altaassa sen 25 vuoden olemassaolon aikana. Siinä on pelkästään sadevettä ja pieni pumpulla toimiva puro, jonka virtaus hapettaa vettä. Vesi on kirkasta, sillä kasvillisuus ja pieneliöstö ovat luoneet altaaseen biologisen tasapainon vuosien saatossa. Tässä altaassa lumpeet kasvavat 30 x 20 sentin kokoisissa astioissa, savesta ja perliitistä sekoittamassani kasvualustassa. Lannoitan niitä vuosittain pitkävaikutteisilla lannoiterakeilla.

Lumpeet ovat voimakaskasvuisia ja pukkaavat juurakkoa. Jaan astioissa kasvavat juurakot noin kolmen vuoden välein joko keväällä tai loppukesällä, jotta ne ehtivät juurtua ennen talvea. Jakaminen on iso homma, sillä juurakot pitää pestä.

Lumpeet kukkivat erityisen hienosti aurinkoisina kesinä – runsas kukinta vaatii suuren lämpösumman. Lisäksi kukintaan vaikuttavat lannoitus ja juurakoiden jakamistarve. Jos kori täyttyy juurista, kukinta jää vaisuksi. Jakamista seuraavan kesän kukinta on aina arvoitus. Myös lajikkeissa on eroa. Huonoiten kukkivat keltaisen- ja oranssinsävyiset lajikkeet, vaikka niitä kutsutaan talvenkestäviksi. Niiden juurakot selviävät talvesta, kunhan ne ovat vähintään 70 sentin syvyisessä vedessä eivätkä jäädy. ’Marliacea Chromatella’ on yksi parhaiten kukkivia keltaisia lajikkeita.

Trooppiset lajikkeet vaativat paljon lämpöä, ne on pidettävä ympäri vuoden 17–20-asteisessa vedessä. Minulla on termostaatilla toimiva akvaariolämmitin, joka pitää niiden halkaisijaltaan 80 sentin kokoisen altaan veden 20 asteessa. Sen ansiosta trooppiset lumpeet kukkivat upeasti kesäkuulta elokuulle ja joskus vielä syyskuussakin. Lannoitan niitä keväällä ja keskikesällä hidasliukoisella lannoitteella. Talvetan trooppiset lajikkeet huoneenlämmössä vesiastiassa ja ajastan päivän ajaksi kasvivalot.

Ranskalaisen Latour-Marliacin taimiston risteyttämät lajikkeet ovat hienoja ja kestäviä. Monissa taimiston punasävyisissä lajikkeissa on käytetty toisena osapuolena ruotsalaisia punertavakukkaisia lumpeita. Pidän myös joistain amerikkalaisista lajikkeista, joskin moni niistä risteytyy ja leviää siemenistä. Latour-Marliacin lajikkeet eivät tuota itäviä siemeniä. Siitä on etua, sillä haluan pitää lumpeeni aisoissa ja lajikeaitoina.