Maku

Leipomisen iloa kaikille

Leipomisen iloa kaikille

Leipominen on hauskaa, makoisaa, ihanasti tuoksuvaa ja vielä kaiken lisäksi kannattavaakin puuhaa. Tässä muutama vinkki onnistuneisiin leivontahetkiin.
Teksti Marita Joutjärvi
Kuvat Kirsi Salovaara
Mainos

Pidä hiivaa hyvänä

* Pussillinen eli 11 g kuivahiivaa vastaa noin 30 g tuoretta hiivaa.

* Lisää hiiva aina kädenlämpöiseen eli noin 37 asteiseen nesteeseen ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut.

* Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon ja käytä lämpimämpää nestettä (noin 45 astetta). Kuivahiivataikinan kohotusaika on tavallista pidempi.

* Kuivahiiva on hyvä "kotivara". Kuivahiiva on tavallista hiivaa, siitä on vain vesi puristettu pois. Kuivattu hiiva säilyy avaamattomana pakkauksessaan noin vuoden. Avattu kuivahiivapussi säilyy jääkaapissa toimintakykyisenä 2–3 päivää.

* Käytä taikinaan aina huoneenlämpöisiä aineita. Kylmistä aineista taikina jäähtyy ja hiivan toiminta hidastuu.

* Pieni sokeri-, hunaja- tai siirappilisäys ei makeuta taikinaa, vaan antaa hiivan toiminnalle potkua.

* Hiivasolut alkavat tuhoutua yli 50 asteessa.

* Voit myös pakastaa hiivaa. Ota hiivapala noin tuntia ennen huoneenlämpöön. Älä sulata pakastettua hiivaa mikrossa.

Mikrouuni myös hommiin

* Lämmitä taikinanesteet suoraan alustuskulhossa. 5 dl maitoa lämpenee kädenlämpöiseksi täydellä teholla 1 minuutissa 600 W:ssa mikrossa.

* Jääkaappikova rasva (250 g) pehmenee notkeaksi puolella teholla 30 sekunnissa. * Rasva (50 g) sulaa täydellä teholla 45 sekunnissa.

* Nostata taikinasi mikroaaltouunissa; paikka on vedoton, joten taikina kohoaa paremmin.

* Mikrossa voit myös notkista siirapin purkistaan ja kiinteän hunajan juoksevaksi.

Mitä tapahtui?

* Taikina ei nouse! Muistithan lisätä hiivan? Oliko hiiva vanhaa? Liuotitko hiivan liian kuumaan nesteeseen?

* Leipä laski uunissa! Alustiko taikinaasi liian vähän jauhoja? Nostatitko leipääsi liian kauan?

* Leipä ja sämpylä repeili! Alustitko taikinan kunnolla? Taisit nostattaa leivonnaistasi liian vähän…

* Sämpylä on kova ja tiivis! Taikinassa oli varmasti liikaa jauhoja tai hiiva ei päässyt toimimaan.

Sydämelliset yrttisämpylät

1/2 l vettä
50 g hiivaa
1 rkl tuoretta tai 1/2 tl kuivattua oreganoa
1 rkl tuoretta tai 1/2 tl kuivattua basilikaa
1 dl hienonnettua persiljaa
1 dl hienonnettua ruoho- tai purjosipulia
1/2 dl seesaminsiemeniä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria tai siirappia
4 dl sämpyläjauhoja
3/4 dl öljyä
8–9 dl vehnäjauhoja
voiteluun muna ja koristeeksi seesaminsiemeniä ja basilikaa

Liuota hiiva haaleaan nesteeseen. Lisää mukaan yrttisilput, seesaminsiemenet, suola ja sokeri. Vatkaa seokseen sämpyläjauhot ja alusta taikina vehnäjauhoilla kimmoisaksi. Lisää taikinaan loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan kohota peitettynä.

Jaa taikina kahteen osaan, molemmat osat 10–12 palaan ja pyöritä ne sämpylöiksi. Tai kauli taikinasta noin parin sentin paksuinen levy ja ota siitä sydänmuotilla sämpylöitä. Kasta muottia välillä jauhoihin. Anna leivonnaisten kohota pellillä, leivinpaperin päällä.

Voitele kohonneet sämpylät munalla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä sekä hienonnettua basilikaa. Paista sämpylät 225 asteisessa uunissa noin 12–15 minuuttia.

Sekoita aamulla taikinanjuuri nousemaan jääkaappiin. Iltapäivällä töistä tullessa alustat vain taikina leiväksi. Näin saat makoisaa, tuoretta kotileipää vaikka sopan seuraksi.

Aurinkoinen juurileipä

Aamulla
5 dl vettä
50 g hiivaa
3 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
2 dl auringonkukansiemeniä
Iltapäivällä lisää
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
noin 4 dl vehnäjauhoja
1 dl öljyä

Liuota hiiva lähes kylmään veteen. Vatkaa mukaan ruis- ja vehnäjauhot sekä auringonkukansiemenet. Peitä kulho ja pane viileään odottamaan jatkokäsittelyä.

Vatkaa taikinaan suola ja siirappi. Alusta taikina pehmeän kimmoisaksi vehnäjauhoilla ja lisää loppuvaiheessa mukaan myös öljy. Muotoile taikinasta heti pellille iso limppu ja nosta kohoamaan.

Paista 200 asteessa reilut 30 minuuttia.

Kauraneliöt

5 dl vettä tai maitoa
50 g hiivaa
1 rkl suolaa
2 tl pizzamaustetta
2 rkl siirappia
5 dl kaurahiutaleita
6–7 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 dl öljyä
voiteluun munaa ja pinnalle kaurahiutaleita

Liuota hiiva haaleaan nesteeseen. Lisää suola ja siirappi sekä kaurahiutaleet. Alusta taikina hiivaleipä- ja vehnäjauhoilla. Lisää loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan kohota.

Kauli taikina leivinpellin kokoiseksi. Nosta taikina kaulimen ympäri kietaistuna leivinpaperin päälle pellille. Aja levy taikinapyörällä neliöiksi ja anna kohota.

Voitele levy munalla ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita. Paista leivonnainen 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Vinkiksi koneleipurille

* Voit ladata aamulla koneen tekemään leivän lounaaksi, lapsille iltapäiväksi tai työstä palattua päivälliseksi. Iltapäivällä täytetty kone tuottaa lämpöisen leipänsä iltateelle tai illalla ladattu aamiaispöytään – aina takuutuoreena.

* Vaikka koneen käyttö ei juuri käyttäjältään jauhopeukaloa vaadikaan, on silti huolellisuus tärkeää. Lue koneen käyttöohjeet aina ensiksi tarkkaan.

* Vehnäjauhoilla syntyy paras tulos. Jos käytät täysjyväjauhoja tulee mukana olla noin 2/3 osaa vehnäjauhoja, jotta leivästä tulee muhkea. Leipä toki syntyy pelkistä täysjyväjauhoistakin, mutta tulos on pienempi ja tiivisrakenteisempi.

* Parhaiten koneleivontaan sopii kuivahiiva. Myös tuorehiiva käy heti-leivontaan, mutta ajatusleivonnassa kuivahiiva on parasta. Avatussa pussissa kuivahiiva säilyy käyttökelpoisena noin viikon.

* Taikinanesteeksi sopii veden ohella myös maito tai piimä, vähennä silloin jauhojen määrää 1/4 dl:lla. Neste voi olla kylmää.

* Ajastusleivonnassa, kun aineet seisovat lämpimässä useamman tunnin, on hyvä käyttää nesteenä vettä tai vettä ja maitojauhetta kuivien aineiden joukossa.

* Sokerilisäys antaa hiivalle elinvoimaa ja leivonnaiselle väriä. Sokeri voi toki jättää poiskin, mutta leivästä ei tule yhtä muhkea.

* Rasva taikinassa irrottaa leivän kulhosta helpommin ja antaa leivonnaiselle mehevyyttä. Öljyä on helppo annostella, ja se sekoittuu taikinaan kätevimmin.

* Ainekset, kannattaa mitata tarkasti ja huolella! Jos kuivahiiva on vanhaa tai ajatusleivonnassa pääsyt liian aikaisin nesteen kanssa kosketuksiin, ei leipä kohoa.

* Huonoista raaka-aineista ei voi syntyä hyvää leipää. Kokkareinen kukkakaalileipä kielii, että olet käyttänyt liian reippaasti jauhoja. Kiinteä, pallomainen taikina taikinasekoittimen ympärillä kertoo sopivasta taikinasta.

* Voit avata koneen kannen alkualustamisen aikana ja tarkkailla taikinaa. Taikina on sopivan pehmeää, kun siitä muodostuu 5–10 minuutin kuluttua alustamisen aloittamisesta yhtenäinen taikinapallo sekoittimen ympärille. Jos taikina on liian pehmeää, lisää 1–3 rkl jauhoja, jos se näyttää liian tiiviiltä, lisää 1–3 rkl vettä. Tämä ei tietenkään ole mahdollista ajastetussa leivonnassa. Vain hiutaleita sisältävät taikinat tekevät poikkeuksen, koska ne imevät hitaasti itseensä kosteutta, on taikina alussa löysää.

* Valitse ajastettuun ohjelmaan aivan tavallisia ohjeita, joissa nesteenä on vesi, eivätkä muut valmistusaineet ole helposti pilaantuvia.

* Voit tehdä leipäkoneelle myös omia ohjeita. Muista kuitenkin noudattaa oikeita ainesuhteita. Älä tee leivistä suurempia kuin koneen annoskoko edellyttää. Liian suuri taikinamäärä saattaa kohoamisen aikana nousta koneen kanteen kiinni tai osa voi tippua jopa lämpövastuksen päälle.

* Voit käyttää leipäkonetta myös pelkän taikinan valmistamiseen. Koneiden omat vain taikina ohjelmat ovat liian pitkiä ja taikinoista tulee silloin vaikeasti käsiteltäviä. Mittaa taikinan aineet paistovuokaan. Voit tämän jälkeen valita minkä tahansa ohjelman. Anna koneen sekoittaa taikinaa noin 10 minuuttia. Varminta on panna minuuttikello soimaan. Keskeytä ohjelma ottamalla pistoke pois pistorasiasta. Jos koneessa on umpipohjainen paistovuoka, voit laittaa taikinan vuoassa kohoamaan lämpimään paikkaan hyvin peitettynä.

Ja muista, että…

* Sijoita leipäkone niin, että myös käytät sitä. Yöunien kannalta ei ole edullista että kone innostuu alustamaan aamun varhaisina tunteina makuuhuoneen vieressä. Kone pitää ääntä vain alustaessaan ja jäähdyttäessään, kohotus- ja paistovaiheet ovat äänettömiä.

* Sijoita leipäkone tukevalle alustalle. Ilmatilaa tulisi käytön aikana olla ympärillä vähintään 10 senttiä. Älä koskaan peitä koneen höyrynpoistoaukkoja.

* Ota pistoke pistorasiasta pois, kun puhdistat konetta ja kun kone ei ole käytössä. Jokaisen käyttökerran jälkeen kulho kannattaa pyyhkäistä tai pestä leivänmuruista. Myös taikinasekoitin ja akseli puhdistetaan. Koneen sisäosista tulee poistaa ylimääräiset jauhot ja murut, etteivät ne pääse seuraavalla kerralla käryämään.

* Kone kannattaa täyttää aina seuraavassa järjestyksessä. Mittaa pohjalle nesteet, päälle jauhot ja mausteet sekä päällimmäiseksi kuivahiiva, joka ei silloin pääse ennen aikojaan tekemisiin nesteen kanssa.

* Käytä leivonnassa mielikuvitusta. Vaihtele jauholaatuja (hiivaleipä-, graham-, sämpylä-, ruis-, ohrajauhoja tai hiutaleita, leseitä ja alkiota), sokereita (fariinisokeri, siirappi, hunaja), eri mausteita (fenkoli, kumina, yrttimausteet ja makusuolat) sekä makuaineita (raastettua porkkanaa, omenaa tai juustoa, pähkinärouhetta, seesamin-, pellavan-, unikon- ja auringonkukansiemeniä). Näillä eväin syntyy jo kymmeniä erilaisia leipiä.

* Keliakiaa sairastavat saavat leipäkoneesta myös oivan apulaisen, sillä gluteenittomat taikinat ovat käsin ikäviä alustettavia.

Julkaistu: 19.10.2005
Katso myös nämä