
Pinkkiä, violettia ja oranssia, punaista ja purppuraa… Hanna Luttisen ja Simo Vuorion puutarhassa kukoistavat kukat kaikissa väreissä ja sävyissä. Pihakierroksella riittää katseltavaa, kun vastaan tulee koko ajan hyvää mieltä ja iloa tuovia tuunauksia, pieniä yllätyksiä ja rentoja ratkaisuja.
– Vaaleanpunainen on lempivärini. Pyysin Simoa tuomaan rautakaupasta vaaleanpunaista maalia koirankopin maalaukseen, joten hän toi. Värisävy on nimensä, tai siis sävynsä veroinen: Barbi, nauraa Hanna ja esittelee Pink Panther -koirankoppia.
Koppi on vuokrattu Vaaleanpunaiselle pantterille, joka lekottelee kopissa kesäpäivät. Välillä kopin pehmeä peti sopii myös Elvis-kissalle. Elsa, pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira, sen sijaan toimii ahkerana puutarha-apulaisena.
Itse torpan vanhin osa on peräisin vuodelta 1915, joten pihapiirissä kasvaa myös vanhoja istutuksia. Kukkaistutukset, marjapensaat ja omenapuut sijoittuvat punamultaisen torpan ympärille.
Puutarhassa kulkiessa voi siirtyä tilasta ja tunnelmasta toiseen, sillä omistajien vilkas mielikuvitus ja riemukas ote rikastavat puutarhaa. Vanhimmat omenapuut ovat saaneet persoonalliset nimet: Ulfberht viikinkimiekan mukaan, ja sen tyttöystäväksi on nimetty vieressä kasvava puu, Bertha.
– Viis lajiketiedosta! Riittää, että tiedämme vanhojen omenapuiden kutsumanimet ja saamme satoa. Yleensä omenia tulee joka toinen vuosi reilusti. Ulfberht on kyllä upea kukkiessaan, sellainen pihan kunkku, Hanna sanoo.
Kukkapenkit kukkivat herkullisissa väreissä. Loistoa luovat tutut ja perinteiset perennat kuten väriminttu, syysleimu ja kurjenmiekat. Komeat liljat ovat istutusalueiden kruunuja. Lempikasveja, pioneja, on tietysti monessa paikassa.
Sieltä täältä nousee esiin ylväitä sormustinkukkiakin. Niiden alku ei suinkaan ole yli sata vuotta vanhan torpan historiassa, vaan ystävät toivat muutama vuosi sitten yhden sormustinkukan tuliaisina.
Monet kasvit kertovatkin omaa tarinaansa ja sisältävät muistoja, kun kasveja on jaettu, saatu, vaihdettu – ja tietysti myös hankittu, kun on hurahdettu johonkin ihanuuteen taimimyymälöissä.
– Jokunen taimipurkki on tainnut tänne tulla ja kuoppa kaivettua, sanoo Simo nauraen.
Istutuskuoppia kaivaessa tulee usein vastaan kiviä. Maaperä on osittain vanhaa pellon pohjaa, osittain hiekkaista ja kiviä sisältävää moreenia. Pihan rakentamisessa käytetyt kivet ovat omalta pihalta löytyneitä.








Pihasaunaa ympäröi niittymäinen alue kukkineen. Kun pihan laitamilla puutarhanhoito tuntui toivottomalta, Hanna päätti unohtaa stressin ja laittoi maahan kyltin, joka toivottaa luonnonrakastajat tervetulleiksi. Hannan neuvo onkin, että joskus kannattaa löysätä omia tavoitteitaan ja antaa luonnolle sijaa.
Hanna toimii puutarhassa taiteellisena johtajana, ja Simo on ollut mukana maanrakennuspuuhissa eli lapion varressa.
Puutarhahitsaukset ovat myös Simon hommia. Hanna keräilee Simolle romurautaa, jotta niistä sitten syntyy, mitä mieleen juolahtaa. Simo lupaa tehdä hyvän, jos sattuu tulemaan, ja kahta samanlaista ei tule koskaan.
– Köynnöskaaret ja kasvituet ovat Simon hitsaamia. Kutsunkin häntä Teräsmieheksi.
Hannan puutarharutiineihin kuuluu lisäksi huristella isot nurmialueet päältä ajettavalla ruohonleikkurilla sekä huolehtia kukkapenkkien ja istutusten hyvinvoinnista.
Torpan etelään aukeavalla puolella on oleiluun kutsuva kookas terassi ja uima-allas. Kun Hanna näki terassialueen ensi kertaa, paikalla oli kasvimaa. Hänestä aurinkoinen piha sopi täydellisesti rentoon oleiluun ja torppa kaipasi terassia.
Nyt terassi ja uima-allas ovat olleet ahkerassa käytössä jo kymmenen vuoden ajan. Allas on upotettu, ja sitä varten tehtiin kuoppa kaivinkoneella.
– Kehikon ja altaan tilasimme toimituksena. Altaan vesi on ihanan virkistävää. Emme lämmitä vettä, Hanna kertoo.
Talveksi allas jätetään puolittain vettä täyteen ja siihen upotetaan hiekkaämpäreitä, jolloin jään laajeneminen ei kohdistu laitoihin vaan hiekkaämpäreihin.
– Altaasta on meille iso ilo, Hanna lisää.
Terassillakaan ei ole unohdettu väri-ilottelua, vaan ruukuissa pelargonit kukkivat iloisen pinkkinä. Bougainvillea ja sinisarjat tuovat istutuksiin hurmaavaa Välimeren tunnelmaa. Kasvit Hanna talvettaa vierasmökissä ja naapurin kellarissa.
Aurinkoisen terassin laidalta voi sujahtaa kesäkeittiöön. Sen katosta varjostaa vanhaa kantaa oleva humala, jonka alla nautitaan varjoisasta tunnelmasta ja vehreydestä.
– Ensin istuttamani sinisade ei selvinnyt kuin yhdestä talvesta, joten päätin käyttää kestäviä ja pihan vanhoja kasveja. Riivin pihan perältä palan humalaa, ja nyt se rehottaa kunnolla. Täällä terassilla ollaan siis ihan humalassa, kun istutaan humalakatoksessa. Jos ehditään ja maltetaan istua, kun yleensä tulee aina jotain tehtyä, Hanna kertoo.
Pariskunnan elämänfilosofia on, että elämää ei saa ottaa liian vakavasti: luova hulluus kuuluu elämään ja elämäntyyliin. Hanna hyödyntää kierrätysmateriaaleja puutarhassa aina kun voi. Esineet saavat uuden käyttötarkoituksen, kun niitä vähän muokkaa mieleisekseen.
– Haluamme nähdä värejä, emme harmaata. Karkkivärit ovat Hannan mieleen. Minäkin pidän väreistä ja olen aina halunnut punaisen auton. Vielä se on pelkkä haave, Simo sanoo.
– Maalilla saa muutettua tosi helposti tunnelmaa, on kyse sisätiloista tai puutarhasta. Vähän maalia pintaan, niin pihakalusteet ja viljelylaatikot saavat iloisen ilmeen, Hanna lisää.
Hanna kertoo haahuilevansa ja huuhailevansa niin paljon, että on perustanut jopa yrityksen sitä varten. Mökkikin on saanut kutsumanimekseen Huuhaalandia.
– Luova hulluttelu tuli esiin viidenkympin tienoilla. Päätimme, että tylsyys saa riittää ja teemme elämänmuutoksen. Se kannatti!
Hannan vinkit iloisen puutarhan luomiseen
- Luo puutarhaa itsellesi ja tee siitä juuri omannäköinen.
- Lisää värikirjoa runsaasti kukkivilla perennoilla sekä koristepensailla.
- Uskalla irrotella ja ota rennosti.
- Käytä kierrätysmateriaaleja, mieti asioille ja esineille uusia käyttötarkoituksia. Hyödynnä vanhaa ja yhä käyttökelpoista.
- Tuo pihaan hauskuutta maalaamalla esimerkiksi puutarhakalusteet, viljelylaatikot tai kukkalaatikot mieleisilläsi väreillä.