Terassi autotallin päällä remontoitiin hulppeaksi lasipaviljongiksi – katso kuvat ja muutoksen hinta!
Ennen ja jälkeen
Terassi autotallin päällä remontoitiin hulppeaksi lasipaviljongiksi – katso kuvat ja muutoksen hinta!
Oululaisperheen kesäolohuone uudistettiin remontissa entistä toimivammaksi ja viihtyisämmäksi. Sadan neliön terassista noin puolet katettiin.
Julkaistu 18.7.2023
Meidän Talo

Oululaisperheen 1960-luvulla rakennettu omakotitalo kasvoi 100-neliöisellä autotallilla 2000-luvun alussa. Tallin päälle ideoitiin paikka terassille, jonne oli kulku suoraan pientä kävelysiltaa pitkin kodin keittiöstä sekä ulkoportaita pitkin takapihalta. Parissakymmenessä vuodessa terassi oli päässyt huonoon kuntoon, eikä se vastannut enää asukkaiden toiveita.

Tältä terassi näytti ennen remonttia. Sateessa grillaaminen ei enää maistunut, eikä kesto­puusta tehdyn terassin tikkuisuus antanut syytä riemun kiljahduksiin.

Terassin ilmeestä haluttiin moderninimpi ja puolet tilasta päätettiin kattaa lasisella paviljongilla, jonka suunnittelijaksi valittiin arkkitehti Heikki Kaikkonen. Hän teki myös muun muassa tarvittavat lujuuslaskelmat. Paviljongin seinärakenteet tuettiin auto­tallin katto­palk­keihin, ja uuden terassin juoksut tehtiin 40 sentin välein. Rakenteesta haluttiin mahdollisimman tukeva. Lasipaviljongin kattolasit nostettiin paikalleen nosturilla. Terassi päällystettiin Lunawoodin komposiittilaudalla, jossa ei ole likaa kerääviä uurteita pinnassa.

Terassiremontti valmistui neljässä kuukaudessa. Uudesta terassista on iloa nyt varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Grillaaminen onnistuu lasiseinien ja katon sisässä säässä kuin säässä.

Terassin kunnostuksen yhteydessä osa siitä katettiin. Noin 50-neliöisen paviljongin katto koostuu yhdeksästä lasielementistä, joista jokainen painaa 500 kiloa.
Lasipaviljongin seinistä puolet on avattavia. Näin tilaa ei lasketa asuin­neliöihin. Paviljongin runko on itse tehty liimapuusta. Lasitukset tilattiin Oulun Rakennuslasista.
Lasipaviljongissa kokataan nyt säällä kuin säällä. Kaasugrillin kaveriksi hankittiin Muurikan kotakeittiö.
Viisimetriset komposiittilaudat näyttävät jatkuvan saumattomasti läpi terassin. Lautojen ainoa jatkoskohta on piilossa lasipaviljongin liukuovikiskojen alla.
Terassin riemuihin kuuluu täytettävä poreallas. Uudet maitolasikaiteet eivät varjosta samalla tavalla kuin entiset puiset rimakaiteet.

Mitä remontti maksoi?

  • Lasit ja kaiderakenteet* 15 000 €
  • Takka 1 500 €
  • Suunnittelu 5 000 €
  • Sähkötyöt 3 000 €
  • Sisustus ja valot 10 000 €

Yhteensä 34 500 €

* Lasituksen runko tehtiin itse puusta.

Kommentoi »