Surullinen näky. Jonkun pitäisi tajuta, miten hieno talo tämä on, poistaa lastulevyt ja kellastuneet mäntypaneelit, häätää homeenhaju ja sisustaa tilalle kaunis koti, jossa on hyvä elää. Suurin piirtein noin ajattelin vajaat 15 vuotta sitten, kun kävin ensimmäisen kerran tässä vanhan maatilan päärakennuksessa. Se oli asuttu, mutta kaikesta näki, ettei kukaan ollut välittänyt siitä enää pitkiin aikoihin.

Viitisen vuotta sitten talo oli ollut asumattomana jo pitkään, ja sen rappio oli edennyt lähes romahtamispisteeseen. Mutta silloin alkoi tapahtua. Talon osti Alangon perhe, joka lasten varttuessa kaipasi lisää asuintilaa. Sitä tulikin enemmän kuin toivoa saattoi, sillä silloisen kodin 100 neliötä vaihtui nykyiseen 500 neliöön.

Perhe oli etsinyt uutta kotia laajalta alueelta, ja mielessä kävi myös oman talon rakentaminen.

− Sitä varten selailin ilmoituksia vapaista tonteista ja iso, rauhallisella paikalla sijaitseva tontti kiinnitti huomioni. Kuvista päätellen alueella kuitenkin oli jo rakennus. Välittäjä vahvisti havainnon ja paljasti, että kyseessä on suojelukohde, jota ei saa purkaa, Tessalina Alanko kertoo.

Välittäjä vihjaisi puolitosissaan, että kannattaisi pestata joku sytyttämään rötiskö tuleen.

− Puhelun jälkeen halusin välittömästi lähteä katsomaan paikkaa. Otin mukaan rakennusalalla työskentelevän naapurini, koska halusin kuulla hänen mielipiteensä talosta ja sen mahdollisuuksista. Naapuri pudisteli päätään, kun astuimme sisään ja etenimme askel askeleelta lahovaurioiden hapertamilla lattioilla.

Tessalina ei vieläkään tiedä, kuinka hän sai puhuttua puolisonsa ympäri ja ryhtymään kanssaan huimaan pelastamisurakkaan.

Komean rakennuksen perustaa on vahvistettu, ja julkisivupanelointi sekä ikkunat ja osa hirsikehikosta on vaihdettu kymmenien muiden toimenpiteiden lisäksi. Rakennus on valmistunut mahdollisesti 1800-luvulla, mutta tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Ulkoasu ja monet piirteet, kuten kaakeliuunit ja olohuoneen neljän levykerroksen alta paljastanut kattomaalaus kertovat niin 1800-luvun lopun kuin 1900-luvun alun muutostöistä.

− Olemme pyrkineet siihen, että emme omalla remontilla ainakaan pilaa taloa vaan jatkamme sen elämää mahdollisimman pitkään. Onneksi Museovirasto arvostaa sitä, että joku edes yrittää pelastaa vanhan rakennuksen, eikä aseta esimerkiksi sisätilojen muutoksille rajoitteita. Valitettavasti niissä ei ole ollut paljonkaan säästettävää.

Mikään ei enää vastaakaan vuosien takaisia mielikuviani. Eteisestä avautuu näkymä niin olohuoneeseen ja ulos puutarhaan kuin keittiöön. Yläkertaan pääsee kierreportaita pitkin kohdasta, josta rikkonaisen katon läpi vuotanut vesi oli valunut ullakolta kellariin.

− Aiemmat asukkaat ovat jättäneet omat jälkensä, ja nyt on meidän aika jättää omat jälkemme.

Huoneet ovat isoja, aivan kuten monet kalusteet. Tessalinan suunnittelemaa keittiötä halkoo leveä saareke, jonka pituus on 4,5 metriä. Sen betonitaso valettiin olohuoneen lattialla ja kuljetettiin joukolla paikoilleen. Samaan tilaan sijoitetun ruokapöydän ympärille mahtuu 12 ruokailijaa, ja kodin suurimman maton mitat ovat neljä ja puoli kertaa kolme metriä.

− Isossa talossa asumisessa on myös huonoja puolia. Kun lähtee hakemaan jotakin, matkalla unohtaa, mitä on hakemassa, Tessalina huomauttaa.

Sisustukseen on käytetty enemmän kekseliäisyyttä kuin rahaa. Tessalinasta on paljon kiinnostavampaa kehitellä itse uusia sisustusideoita kuin kantaa kaikki valmiina kaupasta sisään.

Keittiöstä tuli todella uniikki, kun edulliset peruskaapistot upotettiin niitä varten rakennettuun kehikkoon. Eleettömät ovet saivat lisää ilmettä, kun niiden reunoihin jyrsittiin koristeuurros ja ne maalattiin.

− Meillä ei ole yhtään standardiratkaisua. Eteisen ja alakerran kylpyhuoneen kattoihin on upotettu Tessalinan ideoima ja piirtämä kukkakuvio, josta siivilöityy pehmeää valoa. Kuvio on peräisin olohuoneen kattomaalauksesta ja toteutettu näin: ensin kattoon on kiinnitetty valonlähde, sen päälle valoa läpäisevä pleksi ja lopuksi vanerilevy, johon on leikattu kukkakuvioita.

− Sisustus pitää tehdä paikan ehdoilla. Tähän vanhaan puutaloon eri-ikäiset ja erityyliset kalusteet sopivat paremmin kuin hyvin, vaikka en missään tapauksessa haluaisi luoda museomaista tunnelmaa. Tuntuu, että kotimme jopa ohjaa valintoja. Jos ihastun johonkin esineeseen, voin olla varma, että se sulautuu täällä jo olevien joukkoon.

Perhe muutti taloon pari vuotta sitten, vaikka remontti vielä oli täydessä vauhdissa. Edelleen muutama paikka odottaa korjaamista tai täydentämistä. Alakerran seinät on päällystetty valkoisiksi käsitellyillä huokoleijonalevyillä, ja Tessalina miettii, ryhtyisikö hän tapetoimaan niitä mielenkiintoisemman näköisiksi.

Ennen tapetointiurakkaa on saatava valmiiksi keittiön liesituuletin, jota varten katossa on jo paikka valmiina. Tuuletin on yhä osina kellarissa, entisen pannuhuoneen paikalla sijaitsevassa Tessalinan työtilassa, jonne puolisokaan ei laskeudu. Tuulettimen koneisto on peräisin huonekaluliikkeen löytönurkasta ja kupu kauniista, teollisuustyylisestä valaisimesta. Enää pitää ratkaista, miten istuttaa osat saumattomasti toisiinsa. Minusta tuntuu, että se on talon nykyiselle emännälle vain ajan kysymys.