Talo on puolet edellistä pienempi. 60 neliöön mahtuu olohuone, lastenhuone, keittiö ja eteinen. Sisävessaa ei ole, eikä suihkua. Hanastakin tulee vain kylmää vettä. Tanja Anttilan ja Tuomas Sandroosin perhe on silti onnellisempi kuin koskaan ennen.

Perheen elämä muuttui nelisen vuotta sitten, kun Turun saaristosta, Kustavista, metsän laidasta löytyi hehtaarin tontti ja sillä sijaitseva pieni 1960-luvulla rakennettu talo piharakennuksineen.

Leppoisana kesäpäivänä elo Kustavissa on idyllistä. Perheen nuorimmainen Aava, 6, juoksee mekko hulmuten, kun chihuahua Chi säntäilee kahdenkymmenen kanan ja parin kukon seassa. Vanhemmat sisarukset Anton, 12, ja Vivian, 9, seuraavat huvittuneina, kun Aava nappaa lempikanansa Iiriksen syliinsä ja nostaa sen olalle.

Iiris on ensimmäinen kana, joka haudottiin Tanjan keittiön kotihautomossa. Vaikka kana on kesy, se ei viihdy kauan sylissä ja lennähtää pian karkuun.

– Tuo kananlento kuvaa hyvin nykyistä elämäämme. Ihan hulluksi on mennyt, Tanja sanoo ja nauraa.

Tanja on asunut lähes koko elämänsä maalla, Mietoisissa.

– Niin kliseiseltä kuin se kuulostaa, maaseudulla on rennompaa ja yksinkertaisempaa. Talvella voin mennä vaikka yöpuvussa kauppaan, kun tiedän, että matkalla törmään vain myyjään, Tanja sanoo.

Tuomas taas on kaupungin kasvatti. Hän ehti asua parikymmentä vuotta Turussa, ja maalle muuttaminen oli suuri muutos, joka vaati sopeutumista.

– Aluksi oli outoa, kun ikkunoista ei nähnyt muita taloja eikä kuulunut liikenteen ääniä. Oli vaikea saada nukuttua, kun oli niin hiljaista ja pimeää.

Perhe asui ensin jonkin aikaa Koskella. Siellä talo oli kuitenkin liian suuri, sähköä kului paljon ja asuminen oli kallista. Tanja ja Tuomas alkoivat etsiä pienempää kotia läheltä merta. He halusivat ison tontin, jossa voisi opetella omavaraiseksi. Kun he kävivät talvella katsomassa Kustavin taloa, näky ei ollut kaunis. Rakennus oli huonossa kunnossa, piha umpeenkasvanutta rämeikköä. Luonto, rauha ja koskemattomuus kuitenkin ihastuttivat, ja perhe muutti uuteen kotiin seuraavana kesänä.

– Vähän harmitti, että toimme muutoksen mukanamme. Jouduimme raivaamaan pihaa, mutta luonto on edelleen vahvasti läsnä. Aamuisin postilaatikolla voi tulla vastaan hirvi tai supikoira. Se tuntuu epätodelliselta, Tuomas kertoo.

Alku uudessa kodissa oli haastava. Edellinen asukas oli tupakoinut, ja haju oli vuosien jälkeenkin niin voimakas, ettei perhe pystynyt nukkumaan sisällä.

– Onneksi se oli hyvä kesä. Nukuimme aluksi teltassa kallion päällä, Tuomas muistelee.

Perhe pyrkii elämään ja asumaan mahdollisimman ekologisesti. Niinpä taloon ei ole rakennettu vesivessaa eikä suihkua. Putkimiehet olivat ymmällään, kun taloon vedettiin vain kylmävesiputki. Piharakennuksen yhteyteen rakennettiin ulkohuussi, ja suihkun sijaan perhe peseytyy puuammeessa suihkupussin alla. Pesuvesi lämpiää puuhellalla. Suuri amme vie niin paljon vettä, että siinä kylvetään harvoin. Tuomas säästää vettä peseytymällä salilla taekwondotreeniensä jälkeen.

Talo lämmitetään puilla. Joka huoneessa on lämmitysuuni. Ruoka valmistetaan puuhellalla tai pienellä sähköhellalla. Tilan säästämiseksi koko perhe nukkuu riippusängyissä, jotka on helppo nostaa päiväksi pois tieltä.

Muuton myötä asumiskulut ovat pienentyneet. Esimerkiksi sähkökulut laskivat 170 eurosta 18 euroon kuukaudessa. Vedenkulutus on tippunut neljännekseen, kun pyykinpesuun ja peseytymiseen käytetään sadevettä.

– Emme ole koskaan tuhlanneet sähköä, mutta sitä kului paljon isossa talossa. Täällä tarkoitus on jossain vaiheessa irtautua sähköverkosta ja tuottaa itse omat sähköt, Tuomas suunnittelee.

Sukulaiset ovat jo tottuneet perheen valintoihin, mutta vierailla riittää kummasteltavaa.

– Kaikkeen tottuu, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Kunhan ehdimme, rakennamme ulos kesäsuihkun, ja saunakin on suunnitelmissa, Tuomas sanoo.

Vanhemmat myöntävät, että etenkin kiireisinä päivinä ja talvipakkasilla olisi mukavaa, kun voisi laskea hanasta lämmintä vettä.

– Kun olen ruokkinut eläimet ja kädet ovat ihan jäässä, olisi ihanaa lämmittää ne kuuman veden alla, Tanja sanoo.

Tanja ja Tuomas eivät ole eläneet aina näin. Aiemmissa kodeissa on ollut tavalliset mukavuudet. Omavarainen elämäntapa on kuitenkin kiehtonut pitkään. Nyt he kasvattavat omalla pihalla vihanneksia ja juureksia. Marjoja ja hortaa kerätään metsästä. Parista angorakanista saadaan kehrättyä villaa, ja mehiläiset tuottavat hunajaa niin paljon, että sitä riittää myytäväksikin. Neitsytlypsävästä Alma-kutusta saadaan maitoa ja kanoista munia yli oman tarpeen.

– Olemme kasvissyöjiä, mutta otimme kanoja, jotta saamme lapsille tuoreita munia. Samalla he oppivat, mistä munat tulevat. On tärkeää, että lapset oppivat arvostamaan luontoa ja eläimiä ja nauttimaan elämästä ilman nykyistä kulutushysteriaa, Tanja sanoo.

Omavaraisuudessa kiehtoo erityisesti itse tekeminen. Pariskunta haluaa välittää lapsillensa taitoja, joita nykyaikana ei helposti opi: miten säilötään, miten vaatteita ja tekstiilejä tehdään ja miten kynttilöitä valetaan. Anton, Vivian ja Aava eivät ole ainakaan tähän mennessä kritisoineet vanhempiensa valitsemaa elämäntapaa.

– Touhuamme paljon perheen kesken, ja lasten kaverit ovat intoa puhkuen tutkimassa, mitä kaikkea jännittävää kotoamme löytyy. He haluavat osallistua munien hakuun, vuohen lypsämiseen ja pupujen hellittelyyn. Meillä vierailleet lapset ovat olleet innoissaan siitä, kuinka erilainen kotimme on. On paljon tutkittavaa ja rento ilmapiiri, Tuomas ja Tanja sanovat.

Omavaraisuudella on silti rajansa. Kaivoveden käytöstä piti luopua, kun vesi oli suodattimesta huolimatta ruosteen värjäämää ja liian suolaista. Polttopuista osa ostetaan nykyisin valmiina, koska niiden itse kaataminen oli turhan työlästä.

– Minä sahasin ja Tanja piti köydestä ja yritti ohjata puuta, mutta ei siitä mitään tullut. Puut kaatuivat minne sattui, Tuomas muistelee.

Lapset alkavat käydä malttamattomiksi. He ovat nähneet äidin leipoman suklaamoussekakun. Kun tässä perheessä herkutellaan, se tarkoittaa kahvia ja suklaata – luomuna ja reiluna. Niissä kahdessa on myös Tanjan ja Tuomaksen tulevaisuus. Pariskunta perusti vuosi sitten kahvipaahtimon kodin kellariin. Ajatus kypsyi, kun pari pähkäili, miten he elättäisivät perheensä.

Tanja on koulutukseltaan parturi-kampaaja. Viimeiset kymmenen vuotta hän on ollut kotiäitinä, eikä paluuta entisiin töihin ole kemikaaliallergian vuoksi. Tuomas aloitti aikoinaan Nokialla työt pakkaamossa. Harrastusten kautta hän päätyi it-alalle ja Nokialle ohjelmoijaksi. Kun it-kupla puhkesi ja Nokian alamäki alkoi, Tuomas sai potkut.

– Olimme jo sopineet asuntolainasta, kun sain lapun käteen, että työt loppuvat. Piti soittaa pankinjohtajalle, että vieläkö saamme lainaa. Hän sanoi, että totta kai – kyllähän uusia töitä tulisi, Tuomas sanoo.

Mutta hommia oli niukasti. Tuomas työskenteli hetken pelifirmassa, mutta porukka oli nuorempaa ja sakkiin oli vaikea sopeutua. Tuomas etsi töitä lähes kaksi vuotta. Tanja valoi kynttilöitä Paratiisipajalla ja pyöritti hetken käsityöpuotia. Se oli kuitenkin ”sellaista nappikauppaa”, jolla ei taloutta pidetty pystyssä.

– Tulimme toimeen, sillä kulutuksemme oli maltillista. Leivoimme, keräsimme marjoja ja sieniä, viljelimme vihanneksia ja valmistimme itse huonekalut ja vaatteet.

Huoli tulevaisuudesta kuitenkin kalvoi, kun suunnitelmat asuntolainan maksusta kariutuivat. Oli myös sokki huomata, että 36-vuotias oli liian vanha saamaan töitä, Tuomas sanoo.

Idea omasta paahtimosta, Mokkapuusta, tuli yhteisen kahviharrastuksen kautta: eettisesti tuotettua ja ekologista kahvia eri puolilta maailmaa tuoreena ja vastapaahdettuna suomalaisiin kahvipöytiin sekä Kustavin kesäturisteille. Se oli myös työ, jota voisi tehdä yhdessä kotona. Myös lapsille jäisi enemmän aikaa.

– Aiemmin ehdin käydä kotona vain kääntymässä, ja olin ihan väsynyt kotiin tullessani. Halusin olla enemmän perheen kanssa, Tuomas sanoo.

Kahvinpaahtajien työpäivät venyvät välillä pitkiksi. Etenkin jouluna ja messujen alla paahtamista, jauhamista ja pussittamista pitää tehdä aamuyön tunneille.

– Yrityksen pyörittäminen on muuttanut meitä joustavammiksi. Olen oppinut sen, ettei maailma kaadu, vaikka aina ei syötäisi kotiruokaa ja luomua. Joskus meillä syödään pakastealtaan soijanakkeja, Tanja sanoo.

Mokkapuun valikoimassa on yhdeksän kahvia. Osa on alkuperäiskahveja ja osa pariskunnan kehittelemiä sekoituksia. 70-kiloiset kahvisäkit kulkevat ongelmitta Etelä-Amerikasta, Tansaniasta ja Sumatralta maaseudulle Kustaviin. Verkkokaupan ja jälleenmyyjien ansiosta paahtimoa voi pyörittää kaukana kaupungista ja palveluista.

– Kaikki tekeminen on yhdistetty. Koska Kustavin keskustaan on matkaa, samalla hoidetaan lapsen hammaslääkärikäynti, pakettien postittaminen ja asiakastapaaminen, Tanja sanoo.

Kahvin lisäksi tuloja saadaan myös sivutöistä. Tanja leikkaa hiuksia ja tekee intialaista päähierontaa. Tuomas tekee graafista suunnittelua ja huoltaa tietokoneita. Jossain vaiheessa myyntiin on tulossa luomusuklaata. Suunnitelmissa on myös perustaa oma kahvila Kustaviin tai Taivassaloon.

– Se olisi enemmän kuin kahvila. Rentoutumispaikka, jonne lapset voisivat tulla kavereineen koulun jälkeen. Tuomas kaataa santsikupin. Hän vakuuttaa, että kahvi maistuu edelleen, vaikka sen juominen on myös työtä.

– Päivässä kuluu parista kupillisesta aivan liialliseen määrään. Luin jostain, että ihmisen pitäisi juoda 83 kuppia kahvia päivässä kuollakseen. Minulla ei siis ole vielä hätää!

Tuomaksen ja Tanjan elämäntapa on vaatinut paljon töitä, mutta tavoite on yksinkertainen.

– Tärkeää on, että voimme hallita paremmin omaa elämäämme, varmistaa että jälkikasvu oppii tärkeitä perustaitoja ja ettei ruoka lopu kesken. Ja, että lapset muistavat aikuisena kodin lämmön ja yhdessäolon.

EDIT: Jutun otsikko Lapsiperhe elää ilman sähköä ja lämmintä vettä on muutettu, koska se oli virheellinen. Sähköä käytetään niukasti, mutta ilman sähköä perhe ei elä. Pahoittelut otsikon virheestä.