Kotivinkki

Villasukat alusta alkaen itse! Tiina osti kolme lammasta ja opetteli kehräämään mummonsa rukilla – ”Ihan naurattaa, kuinka vaikeasti asiat voi tehdä”


Tiina Huhtinen-Siistoselle villasukkien ja -vilttien tekeminen tarkoittaa myös lampaidenhoitoa ja lankojen kehräämistä. Kehrääminen on hänelle meditointia, ja rukin ääressä saattaa kulua kerralla kymmenenkin tuntia.
Kuvat Riina Peuhu

"Halusin eettistä lankaa ja päätin ostaa kolme lammasta. Ihan naurattaa, kuinka vaikeasti asiat voikaan tehdä. Ensin ajattelin lähettää villat kehräämöön, mutta en raaskinutkaan luopua niistä. Muistin, että siskollani on mummon vanha rukki ja päätin opetella kehräämään itse.

Katsoin Youtubesta ohjevideoita, mutta kehrääminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olin ajatellut. Langasta tuli paksua ja möykkyistä. Päätin, etten luovuta. Kun ryhdyn johonkin, haluan oppia siitä kaiken. Sitten menin kehruukurssille, katsoin kuinka opettaja käytti rukkiani ja opin siltä istumalta.

Tiinalla on kolme pässiä, joiden nimet ovat Lasse Pöysti, Late Lammas ja Lauri Viita. Ne ovat rodultaan Kainuun harmaksia ja kotoisin läheiseltä maatilalta. Lampaat keritään keväällä ja syksyllä. Ne ovat poikkeuksellisen isokokoisia, noin 120-kiloisia. Yhdessä kerinnässä tulee lankaa reilu kilo lammasta kohden.
Karstamyllyn läpi pyöritetystä villasta tulee levy. Tiina karstaa lampaallisen kerrallaan. Se kestää useita päiviä. Villojen kehrääminen vie pari viikkoa.
Tiina värjää lankojaan reaktiiviväreillä, koska ei ole innostunut kasvivärien murretusta värimaailmasta.

Kehrääminen on meditatiivista ja todella addiktoivaa. Saatan tehdä sitä kymmenen tuntia päivässä. Jos minulla on muita kiireitä, odotan koko ajan, milloin voin viettää päivän vain kehräten.

Rukin äärellä olen omassa kuplassani. Joskus asetan rukin ranskalaisen parvekkeen eteen, otan lasin kuohuviiniä, laitan äänikirjan päälle ja alan kehrätä. Kesällä saatan kehrätä ulkona, kuunnella tuulen suhinaa ja katsella peltomaisemaa. Voin kehrätä myös televisiota katsellessani.

Hulluinta, mitä olen kehrännyt, on kuivausrummun nöyhtä.
Kaksipolkimisen matkarukin Tiina sai 40-­vuotislahjaksi perheeltään. Se on uusiseelantilainen Ashfordin rukki. ”Rukin ääressä istuminen on minulle hemmottelua. En ajattele silloin mitään.”
”Aluksi kehräsin vain ohutta lankaa, koska se tuntui helpommalta. Nyt kehrään tarkoitukseen sopivaa, esimerkiksi paksumpaa lankaa shaaleja varten.”
Tiinan vanhin rukki on mummon vanha Kiikan rukkitehtaan rukki 1800-luvulta. Se on luultavasti yleisin suomalaiskotien ullakoilta ja navetoista löytyvistä rukeista. 1900-luvun Toikan tehtaan pystyrukin Tiina hankki Facebookin käsityöryhmästä, joista saa apua myös harrastuksen aloittamiseen.

Aluksi kehräsin yksipolkimisella rukilla. Alaselkäni meni jumiin ja jouduin pitämään taukoa. Sitten sain lahjaksi selälle paremman kaksipolkimisen rukin. Olen myös oppinut hengittämään syvään, nojaamaan taakse ja pitämään hartiat alhaalla.

Lampaanvillan lisäksi haluan kokeilla erilaisia materiaaleja. Hulluinta, mitä olen kehrännyt, on kuivausrummun nöyhtä. Oli pakko kokeilla, saisiko siitä lankaa. Sai, mutta siihen ei tullut vetolujuutta.

Tiina on virkannut vilttejä ja huiveja ja kutonut kangaspuilla shaaleja omien lampaiden villoista.
Tummanharmaa Late Lammas on Tiinan paras villalammas. Virkattuun vilttiin kului Laten yhdestä kerinnästä saadut villat. Usein pässeillä on karheaa villaa, mutta Tiinan lampaat ovat karitsanpehmeitä.

Olen kehrännyt myös naapurin angorakanin ja omien koirien karvoja sekä pellavaa. Kun laitoin koirankarvalankojen kuvia Facebookin käsityöryhmään, aloin saada koiranomistajilta kyselyitä, kehräisinkö heidänkin lemmikkiensä karvaa. Teen sitä nyt pienimuotoisesti. Oman lemmikin karvasta tehty lanka on omistajille hyvin tunteisiin käyvää.

Tykkään neuloa sukkia, mutta pelkkä villa ei kestä kulutusta, enkä ole innostunut keinokuituvahvikkeista. Tarkoituksenani on kokeilla vahvikkeeksi nokkosta. Haaveilen, että saisin tehtyä oman pihan nokkosista sellaista kuitua, että sen voisi karstata villan joukkoon.”

Julkaistu: 26.11.2019