Kun toinen lapsi syntyy, ota nämä asiat huomioon
Ihmiset
Kun toinen lapsi syntyy, ota nämä asiat huomioon
Toisen lapsen odotus tuo mukanaan kysymystulvan. Lue psykologin vinkit, miten uuden vauvan tuloon voisi valmistautua.
Julkaistu 26.2.2016
Kotivinkki

1.Toinen ei mene ”siinä samassa”

Jokainen lapsi vaatii uuden henkisen tilan äidiltään ja isältään. Älä siis usko, jos kuulet tutultasi tämän lohdutuksen. Toinen lapsi kaksinkertaistaa työmäärän. Siksi kannattaa tiedostaa etukäteen, että väsymystä on takuulla luvassa. Varsinkin alussa tarvitaan paljon kykyä sietää stressiä. Onneksi uuden perheenjäsenen mukana tulee kaupan päälle myös tuplamäärä rakkautta ja iloa! Myöhemmin lapset kyllä voivat mennä siinä samassa, kun lasten rytmit ja leikit ovat samanlaisia.

2. Höllää jo

Tingi jo raskausaikana täydellisyydentavoittelusta. Yhden lapsen kanssa siisti koti ja pitkän kaavan kokkailut ovat saattaneet vielä onnistua, mutta kahden kanssa pieni kaaos ei kaada maailmaa. Älä ruoski itseäsi, vaikka suunnittelemasi perhepeti, kantoliinailu tai kestovaippailu eivät tällä kertaa onnistuisikaan. Kun lepohetkiä on yhä vähemmän, käytä ne hyväksesi. Pyydä myös rohkeasti apua kotitöihin ja lastenhoitoon. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.

3. Myös mahavauva kaipaa huomiota

Äitiyden jakaminen kahden lapsen kesken alkaa jo raskausaikana. Äiti tarvitsee omia lepohetkiään, jolloin voi vain keskittyä omaan oloonsa ja vatsassa olevaan tulokkaaseen. Karista kuitenkin syyllisyys, vaikka ajatuksesi eivät useinkaan olisi tulevassa vauvassa, vaan esikoisessa. On luonnollista surra sitä, ettei esikoinen saa olla enää huomion keskipiste.

4. Miten kertoa raskaudesta esikoiselle?

Raskausuutinen kannattaa kertoa esikoiselle vasta sitten, kun vatsa on jo pyöristynyt. Taaperoa auttaa konkrettisuus: vauva syntyy jouluna, tai vauva syntyy, kun lumet sulavat maasta. Myös aiheesta kertovat satukirjat auttavat. Vasta yli 2-vuotias alkaa varsinaisesti ymmärtää uutisen merkityksen. Koululainen voi olla aluksi innostunut uudesta perheenjäsenestä, mutta kiukutella myöhemmin. Anna silloin tilaa lapsen tunteille.

5. Anna esikoisen olla pieni

Unohda ajatus, että esikoisen pitäisi itsenäistyä ennen vauvan syntymää. Tutista vieroittaminen tai potalle opettaminen on huono ajatus juuri ennen h-hetkeä. Homma kannattaa hoitaa pari kuukautta ennen tai jälkeen vauvan syntymän. Moni lapsi taantuu vauvan

synnyttyä. Älä ärsyynny, vaikka esikoinen alkaisi lässyttää tai kastella sänkynsä – vaihe menee ohi.

6. Saakohan vauva tarpeeksi huomiota?

Toinen lapsi ei ehkä pääse vauvamuskariin tai saa koko suvun jakamatonta huomiota. Mutta toinen lapsi saa valmiimmat vanhemmat, jotka osaavat ottaa rennommin ja hoitavat lastenhoidon varmalla otteella. Uusi vauva sitä paitsi nauttii yleensä suunnattomasti, kun saa vain seurailla isomman leikkejä.

7. Muista positiivisuus

Kun vauva syntyy, esikoinen ja isä viettävät usein enemmän aikaa yhdessä. Järjestäkää niin, että myös äiti voi leikkiä esikoisen

kanssa ja antaa hänelle hellyyttä. Leikki on hyvä tapa huomioida lasta: vaikka vartti päivässä riittää. Jos leikki ei ole sinun juttusi, lukekaa yhdessä, tai katsele, kun lapsi rakentaa legoilla. Vaikka positiivinen ilmapiiri on nyt korostetun tärkeä juttu, pidä silti kiinni säännöistä. Älä anna esimerkiksi lapsen kiukutteluille periksi. Lapsesta saattaa tuntua turvattomalta, jos hänen huutonsa saakin yhtäkkiä äidin ostamaan karkkia kaupassa.

8. Rauhoita ruokahetket

Vauvan syöttäminen saattaa aiheuttaa aluksi päänvaivaa, kun esikoinen keksii pissata lattialle ja kiusata koiraa juuri, kun vauva on rinnalla tai pullolla. Erityinen lelukori voi auttaa: kootkaa yhdessä tietyt lelut, jotka otetaan esille, kun koittaa kuopuksen ruoka-aika. Myös esikoiselle lukeminen samaan aikaan voi toimia.

9. Anna esikoisen osallistua

Suurin osa perheistä varautuu paljon suurempaan mustasukkaisuuteen, mitä esikoinen lopulta osoittaa. Varautua siihen silti pitää – mutta täytyy muistaa, että lapsi on mustasukkainen äidin ja isän huomiosta, ei varsinaisesti vihainen vauvalle. Hyvä tapa lähentää sisaruksia ja huomioida myös esikoista on ottaa esikoinen mukaan vauvanhoitoon. Pyydä lasta ojentamaan vaippa, tai näytä, miten vauva nauttii leluista ja esikoisen hymyistä.  

Asiantuntijana psykologi, theraplay-terapeutti ja kolmen lapsen äiti Silja Salmi, joka työskentelee perheneuvolassa.

Kommentoi »