Kotivinkki

”Tajusin, että asunnossa palaa” – tulipalo vei Anterolta koiran ja melkein hengen, mutta samalla hän sai mahdollisuuden kääntää elämänsä suunnan

Kotona syttynyt tulipalo muutti Anteron elämän suunnan. Onnettomuuden jälkeen hän halusi olla selvä iskä.
Kuvat Johanna Myllymäki

"Olin juuri nukahtanut yöunille, kun keittiöstä kuului kova räsähdys. Hapuilin sänkyni vierestä silmälasit päähäni ja nousin katsomaan, mistä ääni tuli. Oli lauantai-ilta heinäkuussa 2006.

Keittiön ovelle päästyäni tajusin, että asunnossani palaa. Koko hellanpuoleinen seinä oli jääkaappia ja ikkunaa myöten liekeissä. Minut oli herättänyt ilmeisesti hellan päälle romahtanut liesituuletin.

Ensimmäinen ajatukseni oli yrittää sammuttaa tulipalo. Muistin, että kerrostalon rappukäytävässä, kerrosta ylempänä, säilytetään jauhesammutinta.

Juoksin hakemaan sitä ja hätäpäissäni unohdin oman asuntoni oven auki. Se on pahin virhe, jonka tulipalossa voi tehdä. Silloin palo saa lisää happea. Kun pääsin toiseen kerrokseen, huomasin, että sammuttimen paikkaa oli vaihdettu. Sen jälkeen ei ollut enää mitään tehtävissä. Asuntoni oli täyttynyt savusta.

Syöksyin portaat alas pelkissä kalsareissa ja huusin perhoskoiraani Juusoa juostessani.

Pihalla oli vastassa hälytysajoneuvojen vilkkuvat valot. Talossa asuvat lapset olivat nähneet postiluukustani nousevan savun ja soittaneet hätäkeskukseen.

Silmälasit oli ainoa esine, jonka Antero Hirvonen ehti napata palavasta asunnosta mukaansa.
Oven avatessa tuli itku. Seinät, lattiat ja huonekalut olivat kauttaaltaan mustan noen peitossa.

Minut talutettiin ambulanssiin ja pääsin lämpöpeitteen alle. Lääkäri totesi, että jos olisin ollut asunnossa hetken kauemmin, olisin kuollut häkämyrkytykseen. Oli kahdesta minuutista kiinni, ettei minulla lähtenyt henki.

Muistan kyselleeni ambulanssissa, missä Juuso on. Sen jälkeen menin tajuttomaksi. Seuraavista kahdesta vuorokaudesta en muista mitään.

Ensimmäiset muistikuvat ovat maanantailta, kun minut siirrettiin Turun yliopistollisesta sairaalasta Kaarinan terveyskeskukseen lähelle kotiani. Yskiessä kurkusta nousi mustaa limaa. Ilmeisesti olin ehtinyt hengittää savua jonkin verran.

Pyysin, että pääsisin käymään kotonani. Sosiaaliohjaaja lupautui tulemaan mukaani. Minulla oli päälläni vain sairaalapyjaman päälle vedetty aamutakki. Kaikki omat vaatteeni olivat palaneessa asunnossa.

Oven avatessa tuli itku. Seinät, lattiat ja huonekalut olivat kauttaaltaan mustan noen peitossa. Sähkökaappi oli sulanut muodottomaksi möhkäleeksi ja keittiökoneista oli jäljellä vain hiiltyneet aukot. Keittiön rikkoutunut ikkuna oli peitetty vanerilevyllä.

Makuuhuoneessa sänkyni jalkopäässä oli Juuson tyhjä peti. Minulle kerrottiin, ettei koira todennäköisesti kärsinyt kuolleessaan. Se nukkui rauhallisesti pois häkään.

Vasta vauriot nähdessäni ymmärsin, miten lähellä oli, etten minäkin mennyt tulipalon mukana.

Aluksi mieltäni kalvoi, miksi tulipalon piti sattua juuri minulle. Asiaa pahensi, ettei syttymissyy koskaan selvinnyt.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että palo sai alkunsa keraamisen lieden pienimmästä levystä. Minä en ollut levyä laittanut päälle, siitä olen varma.

Ennen nukkumaanmenoa kävimme Juuson kanssa koirapuistossa, kuten meillä oli joka ilta tapana. Sen jälkeen katsoin puoli yhdeksän uutiset ja menin nukkumaan.

Tunsin, että sain mahdollisuuden korjata tekemäni virheet ja paikata suhteet läheisiini.

Ehdin nukkua korkeintaan varttitunnin ennen kuin havahduin hereille. Asunnossani oli kolme palovaroitinta, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, että ne olisivat hälyttäneet. Olen ihmetellyt sitä jälkeenpäin.

Poliisin raporttiin on kirjattu, että koira olisi mahdollisesti hypännyt hellaa vasten ja kytkenyt lieden päälle. Ajatus on naurettava. Nyt puhutaan perhoskoirasta, joka ei pystynyt hyppäämään edes sänkyyni.

Muutamia viikkoja tulipalon jälkeen osallistuin eläkeläismatkalle, jossa oli yhtenä ohjelmanumerona palotarkastajan luento. Palotarkastaja mainitsi puheenvuorossaan, että 30 prosenttia keittiössä syttyvistä tulipaloista saa alkunsa lieden oikosulusta.

Se on tuntunut vaihtoehdoista uskottavimmalta.

Antero kertoo aina olleensa koiraihminen.

Tulipalon jälkeen näin hyvin todentuntuisen unen. Unessa minä ja Juuso seisoimme taivaanportilla Pyhän Pietarin edessä. Pietari osoitti Juusoa kehuen, miten hyvä ja kiltti koira hän oli ollut.

Sitten hän näytti sormella minua ja totesi, että sinut minä lähetän takaisin maan päälle. Sinulla on vielä paljon opittavaa.

En unohda unta koskaan eikä minulla ollut vaikeuksia tulkita sitä. Olen ollut ihmissuhteissani hirveän itsekäs ja itsekeskeinen. Minulla on kaksi nyt jo keski-ikäistä lasta, joille en ole ollut kovin hyvä isä.

Tunsin, että sain mahdollisuuden korjata tekemäni virheet ja paikata suhteet läheisiini. Se auttoi hyväksymään tapahtuneen.

Tulipalon jälkeen pääsin asumaan kaupungin vuokrayksiöön palanutta kotiani vastapäätä. Kalusteet hain kierrätyskeskuksesta sadalla eurolla.

Palaneesta kodista otin mukaani ehjänä säilyneen pikkutelkkarin, valokuvat ja muutaman kirjan. Pidin 11 vuotta kirjakauppaa Turun keskustassa ja minulla oli kotonani iso kokoelma kirjoja. Jouduin hävittämään niistä suurimman osan. Säästin vain harvinaisimmat, mutta niistäkin on selkämys mustana.

Yksi lempisanonnoistani on, että kun yksi ovi sulkeutuu, kolme uutta avautuu.

Jouduin luopumaan myös vaatteistani. Pesetin ne kolme kertaa, mutta savunhaju ei lähtenyt irti. Valkoisissa kauluspaidoissani oli harmaita raitoja, vaikka ne olivat roikkuneet henkarissa kaapissa.

Asuntoni remontti kesti kolme kuukautta. Tapetit ja lattiat uusittiin, ja kattoa jouduttiin madaltamaan, jotta sinne saatiin asennettua uudet sähköjohdot. Edelliset olivat sulaneet.

Remontti maksoi yli 40000 euroa. Siihen päälle tulivat vielä uudet huonekalut ja kodinkoneet. Tragedian keskellä oli onnea, että minulla oli hyvät ja kattavat vakuutukset. Vakuutusyhtiö korvasi kaiken.

Yksi lempisanonnoistani on, että kun yksi ovi sulkeutuu, kolme uutta avautuu. Tiesin, että minulla on edessäni paljon hyviä asioita, jos vain osaan avata oikean oven. Sen eteen olen kolme viime vuotta tehnyt töitä.

Ennen tulipaloa elin vuosikausia avoimessa suhteessa. Olimme naisystäväni kanssa kihloissa, mutta hänen toiveestaan asuimme erillään. Parisuhteesta huolimatta olin usein yksinäinen.

Onnettomuuden jälkeen päästin irti epäselvästä tilanteesta. Netin kautta tutustuin nykyiseen vaimooni. Puhutaan, että vanhempien ihmisten kohdalla rakastuminen on usein rakkautta ensisilmäyksellä. Meille kävi juuri niin.

Olimme tunteneet vain reilut puoli vuotta, kun muutin hänen luokseen Myllykosken Ummeljoelle. Hänellä on siellä vanha rintamamiestalo isolla tontilla. Se sopii minulle, puutarhaihmiselle.

Muuttopäätöstä joudutti, etten voinut enää hyvin omassa kodissani. Sieltä oli hävinnyt kodikkuus. Asunto muistutti minua tulipalosta, vaikka kaikki oli uusittu.

Hankin keraamisen hellan tilalle induktiolieden ja asensin jokaiseen huoneeseen palovaroittimet, mutta silti pelkäsin olla siellä. Heräsin öisin pienimpäänkin ääneen. Jos talon pihalle tuli yöllä auto, havahduin hereille.

Asunnon myyminen oli lopulta helpotus. En kaipaa kotiani tai tavaroitani, mutta Juusoa ikävöin välillä. Olen aina ollut koiraihminen. Juuso oli viides perhoskoirani ja kuvittelin, että se jäisi viimeisekseni. Surin sitä, että olin liian vanha ottamaan uutta pentua.

Vuosi tulipalon jälkeen ex-naisystäväni otti yhteyttä ja kysyi, olisiko Myllykoskella tilaa kahdelle perhoskoiralle. Koirat olivat meidän yhteisiä, mutta ne olivat asuneet siihen asti hänen luonaan kerrostalossa. Täällä Myllykoskella niillä on iso piha, jossa voi juosta ja elää maalaiselämää.

Myllykoskella koiratkin saavat elää maalaiselämää isossa pihapiirissä.
Perhoskoirat Aaro ja Vili ovat tuoneet taloon paljon iloa, vaikka välillä tulee ikävä Juusoa. ”Juuson tuhkat ovat edelleen kirjahyllyssäni. En ole pystynyt heittämään niitä pois. Juuso on ollut viidestä perhoskoirastani kaikkein fiksuin”, Antero Hirvonen kertoo.

Uskon, että tulipalo on muuttanut minua ihmisenä. Ihmissuhteissa ja alkoholinkäytössä on ollut eniten opittavaa. Alkoholi kuului elämääni 50 vuoden ajan. Välillä oli vuosien taukoja, etten juonut edes saunakaljaa, mutta sitten alkoholi taas palasi elämääni.

Myllykoskelle muutettuani olin aluksi hirvittävän yksinäinen. En tuntenut paikkakunnalta entuudestaan ketään. Vaimoni on aktiivinen eläkeläinen, joka on mukana monenlaisessa toiminnassa. Kun hän oli menossa, kulutin aikaani puutarhassa tai tietokoneen ääressä kaljapullo vieressäni.

Alkoholistit sanovat usein ryyppäävänsä yksinäisyyteen, ja niin join minäkin. Juomiseni riistäytyi käsistä.

Isäni kuoli viime vuonna 102-vuotiaana. Hänen kuolemansa avasi silmäni. Ymmärsin, että näillä geeneillä voin elää vielä 20-30 vuotta. En halua, että kuolen aiemmin alkoholiin.

Pari vuotta sitten minulla todettiin sydämen vajaatoiminta, diabetes ja korkea verenpaine. Jouduin ottamaan yhdeksän pilleriä joka aamu. Jätettyäni alkoholin olen saanut vähennettyä päivittäisestä lääkeannoksesta neljä pilleriä. Kaikki veriarvoni palasivat viitearvoihin, kun lopetin juomisen.

Käyn 3-4 kertaa viikossa AA-kerhossa. Sen lisäksi olen mennyt mukaan yhdistystoimintaan. Olen Myllykosken Leijonien sihteeri ja kuulun Odd Fellow -järjestöön. En ole enää yksinäinen, vaan pikemminkin aika ei tahdo riittää kaikkeen. Minulla on näitä veljiä joka puolella.

Tapasin lapseni tänä syksynä puolentoista vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran olimme nähneet viime vuoden helmikuussa isäni hautajaisissa. Hautajaisten jälkeen soittelimme muutamia kertoja, mutta puhelut loppuivat lyhyeen, koska olin usein humalassa.

Olen hirveän kiitollinen elämälle.

Nyt puhuimme asiat halki. Mukana tapaamisessa olivat myös lasten äiti ja ex-naisystäväni.

Esitin toivomuksen, ettei vanhoihin asioihin enää palata eikä juoruta toisista pahaa selän takana. Jos on kysyttävää, voi soittaa. Selvä iskä vastaa aina puhelimeen.

Tapaamisen jälkeen tyttäreni ja poikani sanoivat, että on kiva nähdä, kun entinen iskä on tullut taas takaisin. Yritämme rakentaa uutta suhdetta ja mukavampaa muisteltavaa menneiden tilalle.

Olin lokakuun lopussa tyttäreni luona kaksi yötä Turussa, ja poikani on pyytänyt minut mökilleen Rymättylään saunomaan ja kalastamaan.

Hänellä on ollut mökki vuosia, mutta en ole käynyt siellä kertaakaan. Nyt tuli kutsu! Tuntuu älyttömän hyvältä olla taas mukana heidän elämässään.

Olen hirveän kiitollinen elämälle. Minulla on toimelias, ymmärtäväinen vaimo ja olen taloudellisesti omavarainen. Nyt tuntuu, että olen saanut terveyteni takaisin ja välit lapsiini ovat korjaantuneet.

Minulla on kaikki se, mistä mies voi tässä iässä haaveilla. Olen tainnut avata oikeita ovia.”

Julkaistu: 14.1.2020
1 kommentti