Kun nuori tahtoo omaan kotiin – näin onnistutte yhdessä ensiasunnon hankinnassa

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Kiinteistömaailma
Kun nuori tahtoo omaan kotiin – näin onnistutte yhdessä ensiasunnon hankinnassa
Kuinka ensimmäistä kotiaan hankkivaa nuorta voi tukea? Haaveita ei koskaan pidä lytätä, mutta vanhempi voi auttaa löytämään sellaisia vaihtoehtoja, jotka ovat mahdollisia. Nämä asiantuntijoiden neuvot auttavat ensimmäiseen omaan kotiin.
Julkaistu: 29.6.2021
Ajatus voi olla aika hämmentäväkin. Tuo minun lapseni, jolle vasta ihan äsken järjestin hoitopaikkaa, koulupaikkaa ja harrastuspaikkaa, onkin nyt aikuinen ihminen. Aikuinen, joka miettii ensimmäisen oman kodin ostoa.
Ensikertalaisena hän saattaa kaivata tukea ja apua – tai sitten ei. Miten olla oikealla tavalla tukena nuoren aikuisen isossa päätöksessä?
Yksi tärkeä asia on selvittää, miten nuoren aikuisen unelmat omasta kodista kohtaavat taloudellisen todellisuuden. Instagram on täynnä upeita koteja ja auringonvaloon aseteltuja kukka-asetelmia, joiden ääreen on helppo kuvitella itsensä siemailemaan aamulattea. Mielikuva upeasta, täydellisesti sisustetusta ensikodista on helppo rakentaa, mutta vaikeampi toteuttaa.
– Elämme nykyään hyvin visuaalisessa kulttuurissa ja se saattaa hämätä, huomauttaa Kiinteistömaailma-yrittäjä Pirkko Toiviainen. Hän välittää asuntoja Helsingin kantakaupungissa, erityisesti Taka-Töölö–Meilahti-alueella.
Kotien stailaus eli muokkaaminen asumiskuntoon on muodikasta. Toiviaisen mukaan tässä piilee vaara erityisesti ensimmäistä asuntoaan osaaville.
– Älä rakastu mööpeleihin, stailaukseen ja pintaremonttiin. Tärkeimpiä ovat faktat, kuten korjausvelka ja esimerkiksi tontin vuokrasopimuksen vanheneminen, mikä voi tarkoittaa isoakin kulujen kasvamista, Toiviainen neuvoo.
Jos asuntonäytöllä paljastuu, että seinissä on elämisen jälkiä ja nurkissa romua, nuorta kannattaa kannustaa miettimään, millaisen asunnosta voi saada maalaamalla tai jopa vähän isommalla remontilla.

Asunnon sijainnilla on suuri merkitys

Tampereella asuntoja välittävä Kiinteistömaailman yrittäjä Minna Ehrola korostaa sijainnin merkitystä, kun etsitään ensiasuntoa.
– Koska itsenäinen elämä on ensimmäisen kodin ostajalla usein alussa, kulkeminen korostuu. Pitää päästä kätevästi opiskelupaikkaan tai töihin, eikä nuorilla ole useinkaan omaa autoa, Ehrola sanoo.
Nuoret ovat yleensä myös aktiivisia, joten kannattaa tutkia, kuinka vaivatonta on kulkea harrastuksiin tai muihin vapaa-ajan aktiviteetteihin.
Myös tunnelmalla on väliä, kun tehdään ensimmäistä asuntokauppaa. Esimerkiksi lastaan auttavan vanhemman on hyvä ymmärtää, että nyt etsitään kotia nuorelle ja tilanne on tärkeä ja herkkä. Turha paasaaminen tai tunnelman latistaminen kannattaa unohtaa ja keskittyä ennemminkin tukemaan kodinostajaa tärkeässä päätöksessä. Tärkeintä on kunnioittaa nuoren omia toiveita, jotka voivat erota paljonkin vanhemman tärkeinä pitämistä asioista.
– Suurin osa vanhemmista on kannustavia, kun lapsi on levittämässä siipiään, kertoo yrittäjä Anne-Mari Kalliopuska. Hän työskentelee Kiinteistömaailman Oulun Tuiran asuntomyymälässä.
– Monet kysyvät, että viihdytkö sinä täällä, tuntuuko tämä sinun kodiltasi. Ja ymmärtävät myös sen, että kyseessä on lapsen koti, ei omien unelmien täyttymys.
Toki poikkeuksiakin löytyy. Toisinaan vanhemmat saattavat olla lannistavia ja jopa ohjeistaa väärin. He voivat jopa maalailla riskejä, jotka eivät ole edes totta.
– Moni on esimerkiksi saattanut rakentaa talon 1970-luvulla, minkä jälkeen käsitys hyvästä rakennustavasta on muuttunut. Myös lainoitus- ja rakennuspolitiikka on kehittynyt vuosikymmenien aikana, Anne-Mari Kalliopuska sanoo.
Vanhemman ja lapsen tavassa toimia asuntokaupoissa on kuitenkin lopulta kyse normaalista perhedynamiikasta. Silti on tärkeä muistaa, että lopulta juuri nuori itse asuu hankittavassa asunnossa ja hän päättää, mikä koti tuntuu omalta.

Välittäjä auttaa jo asunnon kartoitusvaiheessa

Nuorella ensiasunnon hankkijalla on usein kiire. Kun lainapäätös on saatu pankista ja unelma omasta kodista polttelee, ei vuosikausia kestävä täydellisen asunnon metsästys ole vaihtoehto. Siksi kannattaakin muistuttaa, että asunto voi olla myös välietappi matkalla isompaa unelmaa, varsinkin jos budjetti on rajallinen.
– Minä kysyn aina, että onko asiakas hakemassa kotia lyhyehköksi vaiheeksi, josta siirrytään isompaan vai kotia, jossa viihdytään pitkään, Minna Ehrola kertoo.
Oulussa asuntoja välittävä Anne-Mari Kalliopuska antaakin yllättävän vinkin: Mitä jos ette lapsen kanssa ryntäisikään suoraan asuntoesittelyyn vaan pyytäisitte asiantuntijan käymään ja auttamaan vaihtoehtojen haarukoinnissa.
– Hyvä välittäjä on valmis myös ostajien kotikäynteihin. Usein ajatellaan, että välittäjät hankkivat vain myytävää, mutta kyllä me ostajillekin tarjoamme tukea, Kalliopuska sanoo.
– Ammattilainen osaa kertoa, mitä ensiasunnon ostamisessa kannattaa ottaa huomioon, kuten rahoitukset, pankkitilit, ASP-tilit ja muut käytännön asiat.
Kun faktat ovat selvillä, on aika unelmoida. Ja löytää se itselle paras koti.
Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman helppoa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi. Löydä unelmiesi koti Kiinteistömaailmasta!

Kuuntele Pekka Saurin Lohdullinen teoria elämästä -podcast tästä!

Kommentoi »