Tänne Louise Karlsson muuttaisi heti eläkkeelle päästyään ja perustaisi uuden puutarhan. Kukkarunsauden keskeltä näkyisi sinisenä ja valkoisena välkkyvälle merelle ja kallioille, ja puutarhaan kuuluisivat vain tuulen humina ja pauhu, lintujen laulu ja lähellä laiduntavien lehmien ja hevosten levolliset äänet.
– Nyt olemme asuneet täällä 10 vuotta, mutta ihastuin maisemaan jo paljon aiemmin. 1980-luvulla meillä oli täällä tyrnikasvustoa. Huomasin silloin, että paikkahan on aivan lumoava, Louise kertoo.
Karlssonien sievän punamultaisen ja valkopielisen kotitalon ympärille levittäytyvä hurjasti kukkiva ja isojen puiden reunustama puutarha Jomalan Ytterbyssä näyttää siltä, kuin se olisi ollut aina olemassa. Louise astelee nurmikon sileällä ja viileältä tuntuvalla samettipinnalla paljain jaloin. Ruusupensaat kurottuvat korkealle ja kisaavat kukkarunsaudesta kärhöjen, syysleimujen, päivänliljojen, unikkojen ja muiden sydänkesän perennojen kanssa. Sisääntulon matalan kukkapenkin päätyyn itsestään ilmestynyt komearaaminen auringonkukka tavoittelee puutarhan korkeimman kukkijan titteliä.
Louise ilahtuu huomatessaan, kuinka ruusu on puskenut soman nuppunsa näkyville hortensian kukkapallon läpi. Vaikka puutarhan kasviyhdistelmät ovat tarkoin suunniteltuja ja väriyhdistelmät mietittyjä, Louise kunnioittaa kasvien omapäisiä ratkaisuja.
– On ihanaa, kun kasvit järjestävät yllätyksiä. Joku päättää, että minäpä kiipeän kasvamaan tätä pitkin, ja toinen asettuu kukkimaan itse valitsemalleen paikalle, niin kuin tuo hassu, yksinäinen auringonkukka penkin päässä.
Kärhöt Louise istuttaa mieluiten niin, että ne pääsevät kiipeämään jotakin toista kasvia, vaikkapa pystypäistä katajaa tai hopeanharmaata tyrnipensasta, pitkin. Hänestä on hauska katsoa, kuinka köynnökset lähtevät kieputtamaan itseään ylöspäin ja kukkivat toisen kasvin keskeltä. Istutustavasta on sekin hyöty, että kärhöt viihtyvät parhaiten, kun niiden tyviosa jää toisen kasvin varjoon.
Tontilla kukki jo paljon ennen kuin uusi kotitalo oli valmis. Louise oli alkanut vähitellen rakentaa uutta puutarhaansa ja siirsi sitä varten taimia, pistokkaita ja jakopaloja vanhan kodin – maitotilan – suuresta puutarhasta. Uusia kasvihankintoja löytyi eri puolille Eurooppaa suuntautuneilta paikallisen puutarhayhdistyksen jäsenmatkoilta.
– Olen aina ollut vähän keräilijäluonne. Siksi kasveja on kertynyt näin paljon.
Ensin Louise innostui verenpisaroista, joita hänellä oli parhaimmillaan noin 250 lajiketta, sitten tulivat kuunliljat, ruusut, päivänliljat ja syysleimut. Hän on kiinnostunut myös kasvikaimoistaan. Louise-nimisistä lajikkeista löytyy ainakin yksi pelargoni ja useitakin ruusuja.
– Nyt jännitän, onnistuivatko päärynäpuuhun ymppäämäni venäläislajikkeiden pistokkaat.
Louise on lisännyt monia muitakin kasveja pistokkaista. Hän saa sen kuulostamaan vaivattomalta – yksinkertaisimmillaan emokasvista vain leikataan noin vaaksan mittainen pala. Siitä poistetaan alimmat lehdet ja sitten pistokas tökätään syvälle multaan.
– Esimerkiksi puksipuun ja mustaseljan sekä monien perinneperennoiden pistokaslisäys on helppoa. Se on myös kätevä tapa saada lisää kasveja. Kyllä jokaisella puutarhurilla pitää oma taimitarha olla, Louise virnistää.
Elämäniloinen nainen vakavoituu hetkeksi kertoessaan, mitä kaikkea puutarha hänelle merkitsee. Paikka on erilainen päivän jokaisena tuntina. Kun sää vaihtuu, puutarhan tunnelmakin muuttuu. Jos puutarhatöissä on oikeanlainen rytmi, ajatukset lentävät vapaina ja mielessään voi ratkaista vaikka koko maailman murheet. Työn lomassa Louise juttelee kasveille, ja ne vastaavat hänelle.
Vastapainona yltäkylläiselle kukkarunsaudelle Louise kulkee joka päivä myös talon takana kiertävää meditaatiopolkua. Siellä on vain vihreää ja puita. Maasta nousee sieltä täältä villivadelmia, joiden meheviä marjoja Louise on tänäänkin poiminut litran verran. Kauriit kulkevat aidan toiselta puolelta omaa polkuaan joka päivä samaan aikaan. Yhdellä lähistöllä laiduntavalla lehmällä on kaulassaan vanhanaikainen kello, jonka kilkahtelua Louise istahtaa iltaisin kuuntelemaan kotitalon rappusille. Päivän päätteeksi hän kipuaa kalliolle ihailemaan auringonlaskua. Sen värit ja varjot ovat joka kerta erilaisia.
