Meillä on huussi, ja se on seuraavanlainen: Paikka on työkaluvajan nurkassa, ja sinne pääsee kapeasta, hakasella suljettavasta ovesta. Olen maalannut tilaa rajaavat lautaseinät valkoisiksi kahta lukuun ottamatta. Niitä peittää niiteillä kiinnitetty perhoskuvioinen paperitapetti. Lattiaa piristää räsymatto, ja kuivike on nurkassa vanhan ajan sinkkiämpärissä. Käsienpesupiste odottaa kätevästi oven vieressä, seinään naulatun pesusäiliön muodossa.

Ihanteellinen mökkipuucee siis, jos ei piittaa seuraksi tuppautuvista hämähäkeistä, lukeista ja muista pikkueläimistä, joita kutsun paremman tiedon puutteessa ötököiksi. Aivan näin hyvin asiat eivät ole.

Mukavuuslaitos kallistuu hitaasti mutta vakaasti. Katto pitää toistaiseksi vettä, mutta aina, kun istahtaa reiälle, tuntuu siltä kuin koko hökötys kaatuisi minä hetkenä hyvänsä ja itse rojahtaisi arvaat kyllä mihin.

Jos tilanteessa haluaa nähdä myönteisiä puolia, löydän oitis yhden. Tuuletus toimii moitteettomasti, koska laudoitus irvistää suuntaan ja vähän toiseenkin. Sen saisi hajalle yhdellä potkaisulla.

Meillä on myös toinen huussi. Se on ihan uusi ja tosi komea, ja sen saamisessa vierähti vuosia. Sinä aikana kysymyksiä sinkoili. Pitäisikö odottaa siihen asti, että vanha muuttuu täysin käyttökelvottomaksi? Millainen sopii nimenomaan meidän tarpeisiin? Kuinka varmistaa, että jätehuolto takuulla täyttää muuttuvaiset nykyvaatimukset?

Päädyimme elementeistä pystytettävään, puuvalmiiseen kokonaisuuteen ja mahdollisimman vaivattomaan kuivikekäymälään.

Mielikuvissa koko komeus nousi lähes itsestään, todellisuudessa pelkkä perustuksien teko vaikutti ylivoimaiselta. Ilman loistavaa ja monitaitoista naapuria meidän mökkipihamme nurkassa ei seisoisi vieläkään punavalkoiseksi sudittua uudisrakennusta.

Välillä raotan vanhan huussin ovea ja katson, miltä siellä näyttää. Haikeana suljen oven ja kipitän asioimaan uuteen.