
Lukija kysyy
"Keittiön viemäri haisee usein. Miten ja kuinka usein se tulisi puhdistaa? Lavuaariin kertyy helposti kaikenlaista jämää, ja kun avaan korkin, se on täynnä kaikenlaista moskaa. Saako lavuaariin huuhdella pieniä määriä ruokia, kuten astioihin jääneitä leivänmuruja, vai kannattaako valuttaa pelkkää vettä?"
Työtehoseurannan tutkija, Tarja Marjomaa vastaa
"Lavuaariin ei saa huuhdella mitään ylimääräistä. Esimerkiksi hammastikuista ja tilkasta ruokaöljyä voi kasvaa haiseva likatulppa. Ruokajäte kuormittaa putkistoa ja puhdistuslaitosta sekä ruokkii viemärirottia.
Astianpesualtaassa kannattaa käyttää tulppaa ja kerätä ruokajäämät talouspaperiin ennen likaveden laskemista viemäriin. Haalea likavesi ei irrota viemärin poistoputkeen kerääntynyttä likaa.
Lähellä viemäriaukkoa olevat pienet tukokset voi selättää ekologisesti ruokasoodan ja etikan seoksella. Viemäriin kaadetaan desilitra ruokasoodaa ja päälle pari desilitraa etikkaa. Kuplivan seoksen annetaan vaikuttaa puolisen tuntia, jonka jälkeen viemäriin kaadetaan ensin kiehuvaa ja sitten kylmää vettä. Käsittelyllä tuhotaan hajuja aiheuttavat bakteerit. Vaikutus on paikallinen, sillä vaahto ei etene putkistossa kovin pitkälle. Viemärin avaamiseen voi käyttää myös tarkoitukseen suunniteltua viemärivaijeria, imukuppia ja erikoisaineita.
Ikävä tuoksu voi tulla myös hajulukosta. Isännöitsijältä voi varmistaa, kuuluuko avaus huoltoyhtiölle. Hajulukon alle laitetaan ämpäri, kierretään hajulukon osat auki ja puhdistetaan myös lavuaarin poistoputki ja muut osat pulloharjalla. Tukokseen voi käyttää myös putkea avaavaa ainetta."