Marin perheen koti on rakennettu Tampereelle vuonna 1853. Alun perin hirsitalo toimi Finlaysonin puuvillatehtaan työntekijöiden kauppana. Pitkään palveltuaan kauppa lopetti, ja rakennus purettiin hirsiksi ja kuljetettiin vuonna 1954 Itä-Helsinkiin. Talo sai uuden elämän osuuskauppamuseona. Kun museon viereinen osuuskauppaopisto lopetti toimintansa, sulkeutui myös museo. Samalla rakennus muutettiin asuinkäyttöön.
Mari ja Juho löysivät talon vuonna 2007. Perhe asui silloin Helsingin keskustan tuntumassa Punavuoressa ja uskoi kerrostalokotinsa olevan loppuelämäksi tarkoitetun.
– Talon myynti-ilmoitus osui silmiin eräänä viikonloppuna Hesarin etusivulla. Tulimme uteliaisuudesta katsomaan, hurahdimme täysin ja pian tehtiin kaupat.
Mari ja Juho lapsineen ovat hirsitalon ensimmäiset vakituiset asukkaat. Asunnon sijainti on perheelle loistava, sillä niin koulu kuin harrastuksetkin ovat lähellä.
Vaikka kodin ympärillä onkin kerrostaloja, suuri piha antaa perheelle oman rauhan. Kesäisin pihasta ja merenrannan läheisyydestä voi nauttia kesämökillä olon tapaan. Mari viljelee kasvihuoneessa omaa satoa.
Asunnon keskeisin tila on keittiö, joka remontoitiin perheen toiveiden mukaan uusiksi. Uusiksi tarkoittaa tässä tapauksessa uuden luomista vanhoista tavaroista.
Keittiö sijaitsi ennen nykyisen työhuoneen paikalla. Mari ja Juho halusivat uudesta keittiöstään suuren ja toimivan. Alkajaisiksi keittiö siirrettiin toiseen huoneeseen, jotta tilasta saatiin tarpeeksi suuri perheen tarpeisiin.
Keittiön kaapistot ja tasot voisivat kertoa uskomattomia tarinoita jo löytöpaikkojensa perusteella. Hellan alla on yliopiston fysiikanlaitoksen vanha pöytä, kuparilevyt ovat osa Gay Gambrini -ravintolan tanssilattiaa, listat ovat Palace Hotellista, kaapistossa on palanen Yrjö Kukkapuron työpöytää ja marmorilevy löytyi roskalavalta. Keittiön runko on rakennettu vanhasta keittiönpöydästä, ja baaritiski on muokattu Billnäsin kirjoituspöydästä. Peili on ollut ennen hississä.
– Keittiö on koko perheemme lemppari ja loistava paikka lukemiseen. Upea nahkainen nojatuoli on yhtiökumppanini kotoa Nairobista, jonne edelliset suomalaiset asukkaat olivat tuoneet sen omasta kodistaan Brasiliasta, Mari kertoo.
Marin työhuone pursuaa värejä. Viehättävät Kiondo-korit ovat Mifukon tuotteita. Mari perusti yrityksen ystävänsä Minnan kanssa 2009.
Yritys sai alkunsa, kun Minna muutti perheineen Keniaan miehensä työn vuoksi. Siellä Minna tutustui moniin käsityöläisiin, joilla oli osaamista ja paljon taitoa, mutta ei minkäänlaisia markkinoita tuotteille.
Minna ja Mari halusivat auttaa paikallisia naisia ja käsityöläisiä, ja niin syntyi Mifuko. Yritys toimii Helsingissä ja Nairobissa: Minna ja Mari suunnittelevat tuotteet Suomessa, ja ne valmistetaan käsityönä Keniassa. Työpajoja on 14 ympäri Keniaa, ja Kiondo-koreja valmistaa kolme naisten selfhelp-ryhmää. Niissä työskentelee yli 75 naista.
Korit tehdään Kenian maaseudulla perinteisen mallin mukaan punoen. Materiaalina käytetään Keniassa kasvavaa sisalkuitua ja paikallisen muovitehtaan leikkuujätettä.
Samalla kun kylien naiset saavat töitä, siirtyy käsityötaito äidiltä tyttärelle. Korien punominen on hiipuva traditio, jonka elpyessä naiset selviävät kuivan kauden yli, koska he saavat koreista lisäansioita. Mifukon tuotevalikoimaan kuuluu myös laukkuja, koruja ja leluja.
Perheen koti on sisustettu vuosien varrella eri puolilta kertyneillä huonekaluilla ja esineillä. Melkein kaikki kalusteet olivat jo edellisessä asunnossa, ja ne ovat peräisin mummolasta, roskalavoilta ja kirpputoreilta.
– Kotimme kaikilla valaisimilla on tarina. Keittiön sininen Murano-valaisin löytyi matkalla Ikaalisiin. Siellä se kirpputorilla odotti löytäjäänsä. Seinälampetit on hankittu Italiasta.
Marin mielestä parasta omassa kodissa on tilan tuntu, suuret huoneet ja vanhan talon tunnelma.
– Haluamme, että kodin historia kauppana ja museona näkyy samalla kun talon rento tunnelma säilyy.
