Konmari opetti löytämään onnellisemman arjen
Ihmiset
Konmari opetti löytämään onnellisemman arjen
Mira Ahjoniemelle siivousfilosofia Konmari opetti muutakin kuin karsimista ja viikkausta. Nyt hän auttaa muita löytämään onnellisemman arjen tavarakasojen alta.
7.3.2017
 |
Kotivinkki

Koska olet sen arvoinen, kuuluu tuttu mainosslogan. Kun Mira Ahjoniemi, 42, törmää kaupassa vaikka kiinnostavaan sisustustavaraan, hän kääntää lauseen toisin: Onko tuote minun arvoiseni? Haluanko järjestää sille paikan kotoani? Haluanko huolehtia siitä vuosia eteenpäin? Onko siihen käytetty raha pois isomman unelman tavoittelusta?

Nykyään hän päätyy usein käyttämään rahansa tavaran sijaan palveluihin – ravintolaan, konserttiin tai hierontaan – ja kannustaa muita tekemään samoin. Toimistopäällikkönä työskentelevä Mira kiertää vapaa-ajallaan ympäri Suomea luennoimassa järjestämisestä ja elämänmuutoksesta, johon se voi johtaa. Sen lisäksi, että hän on kokenut muutoksen itse, hän on lukenut tuhansia kirjoituksia ilosta, onnesta ja tasapainoisemman arjen löytymisestä ylläpitämässään Face­book-ryhmässä Konmari Suomi.

– Monelle tavarasta eroon hankkiutuminen on tarkoittanut sitä, että ihminen on muillakin elämänaloilla ottanut ohjat omiin käsiinsä, kertoo Mira.

PARI VUOTTA SITTEN Mira tuskaili neljänkympin kriisissä: Tunnistanko peilissä näkyvän naisen? Onko elämäni hyvää? Elänkö arvojeni mukaisesti?

Pohdinnat oli lyönyt päälle ikä ja elämän­tilanteen muutos. Miran lapset, 16-vuotiaat kaksoset, olivat muuttaneet Karkkilan-kodista Tampereelle lukiota käymään. Yhtäkkiä oli aikaa miettiä, mitä itse halusi.

160 neliön omakotitalo alkoi tuntua jättimäiseltä, ja Mira ja hänen miehensä panivat sen myyntiin. Tavaraa ei ollut hurjasti mutta silti liikaa haaveissa siintävää 60 neliötä ajatellen. Mira tarttui Konmari-kirjaan. Luettuaan sen yhdeltä istumalta hän tajusi saaneensa muutakin kuin vinkkejä tavaroiden karsimiseen.

Mira aloitti projektin Marie Kondon oppien mukaan vaatteista. Hän kasasi ne röykkiöksi, kävi läpi yksi kerrallaan ja kysyi ”tuottaako tämä minulle iloa”. Samalla kun Mira pakkasi pois vääränkokoiset vaatteet, hän hyväksyi, ettei paluuta 20 vuoden takaiseen vartaloon ole.

– Suurin osa aikuisista on tavalla tai toisella tyytymättömiä kehoonsa, ja tutkimusten mukaan yli puolet naisista laihduttaa jatkuvasti. Minäkin olin ollut dieeteillä 25 vuotta. Konmari-metodi toi armollisuutta itseä kohtaan. En koe enää jatkuvaa tarvetta muuttaa itseäni.

Hittimetodissa onkin kyse myös siitä, että oppii tunnistamaan iloa tuottavat asiat elämässään ja arvostamaan niitä aiempaa enemmän. Niin Miralle kävi.

– Keski-iän kynnyksellä on tärkeää huomata, että on elänyt ihan hyvän elämän tähän asti ja osoittaa aktiivisesti kiitollisuutta. Iloita vaikkapa siitä, että kaapista löytyy lämmin takki puettavaksi pakkasella ja että on koti, jonne tulla lepäämään.

Kun Mira karsi tavaraa, hänen sosiaalinen elämänsä vilkastui. Naisteniltojen järjestäminen kotona oli vaivattomampaa, koska niitä varten ei tarvinnut varta vasten siivota. Hän innostui arkiliikunnasta ja muutti ruokavalionsa terveellisemmäksi. Peilistä katsoi tyytyväinen ja energinen nelikymppinen.

ENSIN MIRA ja muut ”maritukseen” hurahtaneet hehkuttivat metodia Facebookin Paikka kaikelle -ryhmässä.  Joitakin ryhmäläisiä Kondo-fanitus alkoi kuitenkin ärsyttää, joten tarvittiin ihan oma ryhmä. Ajatus oli keskustella aiheesta pienessä piirissä, arviolta 80 jäsenen kesken. Jäseniä on pian 40 000.

– Olin todella hämmästynyt, kun jäsenmäärä alkoi kasvaa räjähdysmäisesti. Nyt ajattelen, että aiheelle oli kysyntää. Tavaratulva kodeissa on saavuttanut lakipisteensä, ja moni etsii tietä ulos kaaoksesta. Eläkeläisten tavaramäärät ovat käyneet ongelmaksi, kun voimat eivät riitä huolehtimaan kaikesta.

Mira huomasi, että samat kysymykset toistuivat ryhmässä viikosta toiseen. Ne koskivat lastenhuoneen kaaosta, puolison tavaroita ja kierrätystä. Niitä aiheita Konmarissa ei juuri käsitelty (Kondo korjasi asiaa myöhemmin toisessa kirjassaan). Toisia ärsyttivät myös Konmarin piirteet, jotka ovat sidoksissa Japanin kulttuuriin. Mira sai idean omasta kirjasta. Nimeksi tuli Loistava järjestys.

– Konmari-metodissa on tarkoitus säästää kaikki, mikä tuottaa iloa. Yltäkylläisessä Pohjolassa ihmisillä on usein iloa tuottavaakin tavaraa enemmän kuin tarpeeksi. Halusin nostaa esiin kysymyksen: mikä on kohtuullista?

Mira näkee, että kohtuullisuus on perinteinen suomalainen arvo, jolle olisi taas käyttöä.

– Kun yhdistää pula-ajan eläneiden kasvatuksen nykypäivän tavaratulvaan, tuloksena on pursuavat kaapit ja kodit täynnä tavaraa, jota kukaan ei käytä. Kondon mukaan luopumisen tuskaa aiheuttaa takertuminen menneisyyteen ja tulevaisuuden pelko. Olen samaa mieltä.

Mikä sitten on sopiva määrä tavaraa? Siihen Miralla on selkeä vastaus.

– Määrä, josta jaksaa ja haluaa huolehtia.

Hän painottaa, että ennen raivaamisen aloittamista projektille pitää löytää syvempi merkitys, jotta sen saa vietyä loppuun. Miksi hommaan ryhtyy? Mikä on elämässä tärkeintä ja millaista arkea haluaa elää? Mihin käyttäisi ajan, joka nyt kuluu siivoukseen ja järjestelyyn?

– Tavaroiden karsiminen ei yksin muuta elämää pysyvästi. Tärkeämpää on, että asenne materiaa kohtaan muuttuu. Kun tavaroita lakkaa hankkimasta ja säilyttämästä velvollisuudentunteesta tai peläten tulevaa ”entä jos tarvitsen sitä” -aikaa, ajatusmalli alkaa vaikuttaa myös muilla elämänalueilla.

AHJONIEMIEN OMAKOTITALO on yhä myytävänä. Mira ja hänen puolisonsa asuvat tyhjien huoneiden ja kaappien keskellä. Mirasta tuntuu hyvältä tietää, että muutto tulee aikanaan oleman helppo. Hän ei malttaisi odottaa.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan omistaa tavaraa. Haluan huolehtia tavaroistani ja niiden hävittämisestä nyt kun vielä kykenen. En kaataa tavarataakkaa lasteni vastuulle.

Eläkepäivien varalle Miralla on unelma. Omistaa vain matkalaukullinen tavaraa ja olla vapaa vaihtamaan maata ja maisemaa milloin vain.

Mutta siihen on vielä aikaa. Keväällä Mira lähtee luentokiertueelle ja varautuu vastaamaan kinkkisiin kysymyksiin järjestämisestä. Yksi yleisimmistä kuuluu: mitä tehdä, kun itse karsisi mutta puoliso ei luovu mistään? Konsteja löytyy, mutta tärkeintä on se, että rakkaus ja ihmisten hyvinvointi menevät aina tavaroiden ja niiden karsimisen edelle.

Minun arkeni

Satsaan vapaa-aikaan. Pyrin lisäämään sitä ja käyttämään sen mukaviin asioihin.

Pihistän arjen ruokailusta. Kokkailen kotona hyvistä mutta edullisista perusraaka-aineista keittoja ja pataruokia ja otan töihin eväät. Sitten voin hyvillä mielin käydä ystävien kanssa usein ulkona syömässä ja käyttää siihen hieman enemmän rahaa.

Lempiesineeni on Iittalan Satumetsä-teemuki. Se tuntuu hyvältä kädessä ja on riittävän suuri. Kupin reuna on juuri sopivan ohut, ja kuvi­tus on kerta kaikkiaan ihastuttava.

Siivotessani kuuntelen musiikkia, tanssin ja jumppaan. Käytän aktiivisuusranneketta ja yritän saada mahdollisimman paljon liikuntapisteitä pölyjä pyyhkiessäni.  

Suosittelemme myös näitä:

Kommentoi »