Kodin ja asuinpaikan viihtyisyys on kiinni lukuisista tekijöistä. Tällä kertaa en tarkoita oman maun mukaisia värejä ja huonekaluja enkä esineitä, joihin kätkeytyy rakkaita muistoja, vaikka niillä onkin merkittävä tehtävä siinä missä valoisuudella ja puhtaudella, saati toiminnallisuudella. Kuluneina kuukausina olen ajatellut paljon sitä, miten hyvältä tuntuu, kun seinän takana asuu kivoja naapureita.

Hyvin harvan kohdalle osuu naapureita helvetistä. Tavallisesti kohtaa vain niitä, jotka eivät edes tervehdi ja jättävät tahtomattaankin tympeän vaikutelman itsestään. Ketään ei tietenkään pitäisi moittia suoralta kädeltä, koska joukossa on monia, joille sosiaaliset tilanteet ovat aidosti vaikeita.

Asun Turun Portsassa 1900-luvun alun puutalossa, jossa on kuusi huoneistoa. Meidän seinän takana asuu oopperalaulaja, jonka harjoitellessa joutuu väistämättä testaamaan klassisen musiikin tuntemustaan. Eipä häiritse yhtään, kun on tutustunut perheeseen ja tietää, miten mutkattomia he ovat. Joulun tienoilla jopa nautimme meillä tekemääni illallista ja herkuttelimme jälkiruoaksi oopperalaulajan puolison leipomalla hedelmäkakulla.

Toisella naapurilla on cavalierkingcharlesinspanieli, jonka elämää olen seurannut suloisesta pennusta riehakkaaksi nuorukaiseksi. Börje osaa kipittää meille sisälle pikkunamin toivossa, koska en voi olla avaamatta ulko-ovea aina, kun huomaan koiran tassuttelevan pihalla.

Lumitöistä suorastaan kilpaillaan ja pihasauna jätetään lämpimäksi, jos on muitakin tulijoita. Yksi on kantanut sinne pyyhkeitä ja pesuaineita, minä pienen maton ja kaapin. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon. Täällä turinoidaan myös sujuvasti aitojen yli viereisen talon asukkaiden kanssa. On mielenkiintoista tietää, mitä naapurustossa tapahtuu.

Tällaisessa ympäristössä jää energiaa pitämään paitsi pihamaa myös kotinurkat kauniina, vähintään eteisen osalta. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin naapuri tupsahtaa ovelle vaikka sokeria lainaamaan.