Meidän Mökki

Kolme sukupolvea viettää joulun 40 neliön minimökissä: "Asumme kaikki eri puolilla Suomea, ja mökki on perheemme yhteinen rauhoittumispaikka"

Kolme sukupolvea viettää joulun 40 neliön minimökissä: "Asumme kaikki eri puolilla Suomea, ja mökki on perheemme yhteinen rauhoittumispaikka"

Miten kolme sukupolvea sopii viettämään joulua yksiön kokoisessa mökkeröisessä? Päivi ja Jukka Rautiaisen luona juhla syntyy perusasioista – ihmisistä ja hyvästä ruuasta.
Teksti Tiiu Kaitalo
Kuvat Tiiu Kaitalo
Mainos

Lumisilla pikkuteillä ei näy vastaantulijoita. Kolmen itäsuomalaisen kunnan rajalla, aivan Varkauden eteläkärjessä, tie kaartuu kapean niemen rantaan.

Suur-Saimaaseen kuuluva Haukivesi on tukevasti jäässä, ja loivasti järvelle laskeva mökkipiha lumen peitossa. Kaamoksen sävyjä henkivät siniharmaat piharakennukset ympäröivät pientä päärakennusta. Takapihalla on kaksi autoa – joulun juhlijoita on jo saapunut.

Rautiaisten mielestä mökillä parasta on seura, rauha ja luonto. Maitotonkka pihavaja ”Pömpelin” nurkalla on Päivin ystävän kotipaikalta ja sen hän on saanut lahjaksi. Pömpeli on viimeisin pihaan tehty rakennus.

Pieni mäyräkoira hyppelehtii vastaan ja uppoaa joka loikalla lumeen. Isäntäväki Päivi ja Jukka Rautiainen sekä Päivin vanhemmat Ilmari ja Maija toivottavat tervetulleeksi. Nuorista paikalla on Lotta. Päivin ja Jukan vanhempi tytär Noora saapuu poikaystävineen myöhemmin illansuussa.

– Tämä paikka on meille tosi tärkeä. Asumme kaikki eri puolilla Suomea, ja mökki on perheemme yhteinen rauhoittumispaikka, Päivi kertoo.

Viime jouluna perhe saapui mökille joulupäivänä. Kaupungista lähtiessä tuli tyypillinen kiire ja höpinä, että pian tulee pimeä.

– Jo alkumatkasta väki alkoi kuitenkin rauhoittua. Kun käännyimme mökkitielle, autossa oli jo ihan hiljaista nuorisoa myöten, Päivi muistaa.

Silloin oli pakkanen, ja auton valot hohtivat pimeässä lumisiin puihin. Koko porukka lumoutui joulupäivän kauneudesta.

– Kun ajoimme mökille, arki jäi matkalle. Siksi halusimme viettää täällä tänä vuonna myös jouluaaton.

Haukiveden mökin kolme sukupolvea: vasemmalta Päivi, Päivin isä Ilmari ja äiti Maija, Jukka ja tytär Lotta sekä pitkäkarvainen mäyräkoira Kimi. Kuvasta puuttuu Päivin ja Jukan vanhempi tytär Noora.

Luontokin on hiljentynyt. Lumi on satanut sopivasti edellisenä yönä ja valkaissut pihamaan. Etupiha on auraamatta, vain terassi on harjattu. Tontin poikki kulkee polkuja sinne tänne. Päivin hakemat havunoksat tuoksuvat lumella.

Pihan keskellä on nuotiopaikka, josta nousee savua. Jukka ja appiukko Ilmari valmistautuvat kalojen ja kinkun savustukseen. Päivi sytyttelee kynttilöitä ja lyhtyjä oksille ja aitan kulmille. Vaikka mökissä on sähköt, pihavaloja ei käytetä. Kun ilta hämärtyy, kynttilät valaisevat sisällä ja ulkona.

Jouluaaton ohjelma on tiivis, koska päivä on lyhyt. Ruuanvalmistukseen ja ruokailuun käytetään runsaasti aikaa.

– Teemme täällä kaiken ruuan, minkä voimme. Laitoin kinkun uuniin heti aamulla, kun saavuimme. Lähes valmiina se käytetään vielä savustuspöntössä saamassa makua. Kalat valmistuvat nopeasti, Jukka kertoo ja lisää samalla savustuspönttöön sokeria ja leppälastuja.

Osan ruuista perhe on esivalmistellut valmiiksi kotona. Mökkikeittiössä on uuni ja keittolevy, ja kaupungista tuodut ruuat on helppo lämmittää. Mökillä on rajallisesti tilaa, mutta ruokapöytään saadaan mahtumaan kerralla kolme sukupolvea ja tarvittaessa muutama vieraskin.

Jukka Rautiainen on tämän perheen ruokavastaava, hän tykkää ruuanlaitosta ja savustamisesta. Vaimo sanookin, että paperimies irtautuu täysin ruumistaan, kun hän laittaa ruokaa.

Maija-mummo puuhailee lapsenlapsensa, 15-vuotiaan Lotan kanssa sisällä. Kun perunat kiehuvat, parivaljakko pistää pitkälleen mökin pieneen makuukamariin. Päivi kohentaa takassa palavaa tulta. Pöytä on jo katettu ja laatikot lämpiämässä.

– Istumme usein takan äärellä tarinoimassa. Keskustelu rönsyilee, ja välillä ollaan vain hiljaa tai odotetaan saunan lämpiämistä. Pelkästään oleminen täällä on erityistä. Kun arki on hektistä, ei mikään ole parempaa kuin se, että pääsemme rauhoittumaan tänne, Päivi huokaa.

Joulukoristeita, kuusta, lahjoja tai jouluvaloja tuvassa ei näy. Tunnelma tehdään muutamalla havunoksalla ja kynttilöillä. Paras tuoksu tulee uunista, eikä joulumusiikkiakaan tarvita, kun takassa rätisee tuli.

Punainen nahkatuoli on Päivin lapsuudenkodista. Makuusopissa oli ennen kerrossänky, mutta parisänky teki tilasta avaramman. Huoneen voi eristää verholla. Tuvan ikkunoista avautuu Haukiveden selkä. Mökin sisustus on yksinkertainen. Virkatun sohvanpäällyksen on tehnyt Jukan mummo, ja pärekori on Maijan lapsuudenkodista.

– Kun katselee vuosisadan alun lehtiä, kuvissa näkee usein perheen syömässä pöydän ympärillä. Ei joulun tunnelmaan tarvita isoa määrää erilaisia ruokia, leivonnaisia tai lahjoja. Läheiset, muutama hyvä ruokalaji ja rauha riittävät, Päivi miettii.

Tupa on lämmin, ja väki kerääntynyt sisään. Pirtin pöydän edustalla pärekori avautuu tiuhaan ja villasukkia sujahtelee jalkoihin. Mäyräkoira Kimi köllöttelee keskellä lattiaa.

– Me emme rytmitä jouluaattoa kellon mukaan. Teemme ruoan rauhassa ja syömme, kun se on valmista. Emme suunnittele liikoja ennakkoon. Jokainen puuhaa, mistä eniten pitää. Päivi tykkää laitella lyhtyjä, Maija touhuaa mielellään keittiössä, ja me Ilmarin kanssa savustamme. Jokainen rauhoittuu omissa puuhissaan, Jukka kertoo ja kantaa samalla kinkun sisään.

Kolmen sukupolven aattoillallinen on valmis.

Maijan lapsuuskodin muistot elävät esineissä: pärekori tuvan lattialla muistuttaa ajasta ennen design-koreja ja muovihuumaa. Rautiaisten joulupöytään kuuluu kinkku, jonka valmistus on Jukka-isän vastuulla. Joroisten leipomon savolainen sihtileipä on joulupöydän ainoa leipä. Valmiiksi siivutetulle leivälle laitetaan voita tai suolakalaa. Joulutortut eivät ole kaupasta, vaan Maija paistoi ne mökin pikku-uunissa. Retrohenkinen termospullo on Päivin ystävän löytö kirpparilta.

Reilut kymmenen vuotta sitten sukupolvista kaksivanhinta hankki tämän paikan. Mökki on vuonna 1967 rakennettu Honkarakenteen pyöröhirsimökki. Aluksi tontilla oli punaisen mökin lisäksi vain leikkimökki. Myöhemmin pihaan nousivat liiteri, aitta ja pihavaja eli tuttavallisimmin Pömpeli.

Kaikki rakennukset saivat siniharmaan värin. Päämökkiin perhe teki pienen remontin ja samalla mökkiä laajennettiin terassille päin muutama neliö.

Nyt aitat eivät ole käytössä, sillä niitä ei saa lämpimiksi. Isovanhemmat sekä Päivin ja Jukan vanhin tytär Noora ja hänen poikaystävänsä palaavat kaupunkiin yöksi. Muut yöpyvät mökillä: Jukka nukkuu makuukammarissa. Päivi, Lotta ja Kimi valtaavat tuvan leivitettävän sohvan.

– Meillä on ollut paljon perinteitä, mutta elämä on muuttunut, lapset ovat kasvaneet, ja Jukka tekee viikot töitä toisella puolella Suomea. Vanhat perinteet ovat väkisin jääneet. Haaveilen, että mökkijoulusta tulisi seuraava perinne. Ensi kesänä saamme isoon aittaan sähköt, joten tulevaisuudessa senkin tilan saisi talvikäyttöön, Päivi suunnittelee.

Mökin etupihalta aukeaa näkymä ison Haukijärvenlaajalle selälle. Päivä on tyyni ja sinertävä, hetki on kauneimmillaan. Taustalla kuuluu puiden pakkaspaukahtelua, ja lumi narisee kenkien alla. Pikkulinnut vilahtelevat kauempana, ja pienten käpälien jälkiä näkyy lumessa.

Pimeys laskeutuu pian. Pakkanen on hieman kiristynyt, ja vaimea valo heijastuu tuvan ikkunoista pihamaalle. Saunan lämpö höyryää pihalle raollaan olevasta ulko-ovesta. Kohta ovi aukeaa, ja kaksi naista ja mäyräkoira pyrähtävät lumihankeen. Päivi ja Lotta tekevät iloisesti kikattaen lumienkelit pihamaan nietoksille. Tähdet loistavat aattoillan taivaalla. Perinne on syntynyt.

Lue lisää:

Rantalan suvun perinnejoulu hirsitorpassa maalla – "Kuuntelemme, miten satoja vuosia vanhat hirret huokailevat pakkasella"

Heppoja, minipossuja ja jättikaneja! Ahdin tunnelmallisella tilalla jouluaatto on täynnä vilskettä

Kodikas tilaihme – 22 neliön mökki hurmaa tyylillään

Julkaistu: 12.12.2017