"Teen asiat heti ja loppuun, jotta saan ne pois mielestäni. Toissayönä pesin Topi-koirani viideltä aamulla, koska se haisi. En voi lukea enkä kirjoittaa epäjärjestyksen keskellä. Äitini kasvatti minut niin, että ensin nurkat kuntoon ja sitten voi levätä.
Sisälläni on erittäin ankara kansakoulunopettaja. Olen velvollisuudentuntoinen, enkä pysty ajattelemaan, että tehköön joku muu. Saan paljon aikaiseksi, eivätkä asiat jää koskaan rempalleen. Minulta ilmestyy nyt 80. teos. Ne kaikki ovat valmistuneet ajallaan tai etuajassa. Venkoilu ei käy.
Lopetin alkoholinkäytön lähes 15 vuotta sitten, koska en pystynyt juomaan tolkullisella tavalla. Päätös vei vain sekunnin ja tuntui äärimmäisen vapauttavalta.
Luulen, että löysemmät ihmiset ovat paljon onnellisempia. Sellaiset, jotka eivät välitä niin paljon. Olen kuin palokuntalainen: hälytysvalmiudessa koko ajan. Se ei ole terveellistä, ja kärsin kroonisesta unettomuudesta. Vaarana on, että elämästäni tulee suoritus.
Varmaan vasta kuollessani tunnen tehneeni tarpeeksi. Toisinaan suorastaan uneksin ajasta, jolloin olen niin vanha, ettei minun kerta kaikkiaan tarvitse tehdä mitään. Kun viimeksi kävin sairaalassa tutkimuksissa, oloni oli rauhallinen. Muut tekivät asioita hyväkseni.
Yksi traumaattisimmista muistoistani on se, kun melkein hukuin likakaivoon kolmevuotiaana. Muistan, kuinka taivas kuvastui veden pinnalta, ennen kuin hyppäsin kaivoon. Olen miettinyt, miksi hyppäsin, hyvin pidetty lapsi. Se oli vain niin hypättävä se kaivo. Se täytyi tehdä heti.
Olen kuin vikuri hevonen, joka haluaa laukata koko ajan. En voi sietää kouluratsastusta."
Raija Orasen elämänohje
Raija Orasen Kreivin aikaan (Teos) ilmestyi heinäkuussa.