Kotivinkki

Television katsominen yhdessä tekee hyvää, sanoo Katja Kallio – kirjailijan perheessä elokuvaillat ovat yhtä tärkeitä kuin yhteiset päivälliset


Elokuvan katsominen yhdessä on yhtä arvokasta ja intiimiä kuin yhdessä syöminen, sanoo kirjailija Katja Kallio. Hänen mielestään elokuvaa ei sitä paitsi aina tarvitse katsoa hiljaa ja keskittyen.
Kuvat Pia Inberg

Katja Kallio istuu Turun Maariankadun Casino-elokuvateatterissa hiukan vanhemman kaverinsa kanssa ja odottaa. Hän tietää, ettei ollut kaverinsa ykkösvalinta leffaseuraksi, koska on vasta kahdeksan. Mutta sillä ei ole väliä: hän on onnellinen, koska on päässyt katsomaan aikuisten elokuvaa. Alkaisi jo!

Vihdoin Julie Andrews pyörähtää alppiniityllä, levittää kätensä ja aloittaa: The hills are alive!

Kun salin valot kolme tuntia myöhemmin syttyvät, mikään ei ole ennallaan. Sound of Music -elokuvasta oli tullut Kallion oma.

– Elokuvan näkeminen oli ihaninta, mitä voi tapahtua. Samaan aikaan se oli musertavaa ja pelonsekaista, koska minulla oli jo menettämisen tietoisuus. Ymmärsin, että elokuva oli ollut ainutlaatuinen kokemus, etten tiedä, näenkö tätä elokuvaa enää koskaan. Ja halusin päästä takaisin elokuvan maailmaan.

Kallion ainoa tapa kokea Sound of Music uudestaan oli näytellä se. Onneksi mummilla oli sen soundtrack ja onneksi kummitäti suomensi tekstit. Kun kaverit lähtivät koulun jälkeen leikkimään, Kallio istui mummin kultaisella sintsikangassohvalla ja oli Liesl von Trapp: I am sixteen going on seventeen.

– Tajusin, että elokuvan leikkiminen oli yksinäistä touhua, mutta en olisi ollut missään muualla mieluummin. Missään muualla en olisi ollut niin onnellinen.

Sillä tavalla Sound of Musicista tuli Kallion paras kaveri, bestis. Kukaan muu ei voinut, osannut tai saanut rakastaa sitä yhtä syvästi kuin hän.

Katja Kallio on katsonut elokuvia ja tv- sarjoja puolisonsa kanssa 25 vuotta. ”Jos keskeytämme katsomisen, kumpikin sanoo saman syyn. Oikeastaan jo siitä, miten toinen hengittää, tietää ettei sarja toimi.”

Kallio on kirjoittanut elokuvista kaksi kirjaa, joista Valkokangastuksia julkaistiin keväällä 2019. Se ja 12 vuotta sitten ilmestynyt Elokuvamuisti ovat henkilökohtaisia havaintoja ja otteita elämästä ja elokuvista ja kuvaavat oikeastaan Kallion kehitystä ihmisenä elokuvien ja televisiosarjojen kautta.

– Olin todella ujo lapsi. Kamppailen yhä ujoutta vastaan, vaikka esiinnyn nykyään paljon. Silti minusta on ärsyttävää olla tämän ikäinen ja ujo. Minusta tulee varmaan myös ujo vanhus, Kallio melkein puuskahtaa.

Ujous ja ulkopuolisuuden tunne ovat sidoksissa toisiinsa, Kallio tietää. Halu eristäytyä ja upota elokuvien maailmaan ottaa helposti vallan varsinkin kirjan kirjoitusvaiheessa. Elokuvat ovat metsä, joka kasvaa sitkeästi takaisin kaikkialle, mistä ihminen katoaa.

Rakkaat elokuvat ovat houkuttaneet Kallion hämäriin saleihin ja olleet tarjoavinaan turvallisen paikan.

– Elämäni ensimmäiset 40 vuotta pyrin kauas ihmisistä, usein elokuvateatteriin. Kymmenen vuotta sitten tajusin, että tämä ei ole sitä, mitä haluan. Siitä alkoi matka takaisin ihmisten luo.

Sama elokuva, joka näytti Kalliolle oven yksinäisyyteen, näytti myös oven takaisin. Talvella 2012 yli sata naista lauloi Sound of Music -elokuvan sing-along- eli yhteislauluversiota. Kalliolle tapahtui jotakin merkillistä.

– Ymmärsin, että Sound of Music voi olla muidenkin bestis. Olin päässyt niin pitkälle muiden ihmisten luo, että ymmärsin sen. Tajusin, että muutkin ovat rakastaneet elokuvaa aivan hirvittävästi eikä se ole minulta pois. Ja mikä tärkeintä, tunsin, kuinka mahtavaa on olla yhdessä.

Yhteinen ruokailu ei Kallion ja hänen puolisonsa, musiikkivaikuttaja Asko Kallosen perheessä onnistu kovin usein. 14- ja 17-vuotiaat tyttäret ovat kiireisiä nuoria naisia, ja Kalliosta olisi kohtuutonta vaatia nälkäistä odottamaan, että kaikki ehtivät pöydän ääreen.

Onneksi on televisio. Sen katsominen yhdessä on Kalliosta yhtä tärkeää kuin yhdessä syöminen.

– Helposti voi ajatella, ettei television katsominen ole arvokasta yhdessäoloa, kun siinä vain kökötetään vierekkäin eikä juuri puhuta. Se on kuitenkin todella intensiivistä. Se on kokemuksen jakamista.

Välillä perhe hotkaisee sarjasta kokonaisen kauden tai kaksi viikonlopun aikana.

– Tykkään ihan hirveästi siitä, että katsomme viikonloppuna sarjan kokonaan. Viimeksi katsoimme äidin kanssa Elena Ferranten Loistava ystäväni -kirjoihin perustuvan tv-sarjan.

Katsoessaan perhe syö ja keskustelee sarjasta ja muustakin. Välillä käydään kävelyllä ja puhutaan lisää. Elena Ferrante -maratonissa tarjoiltiin italialaista ruokaa, munakoisoja ja pizzaa.

– Enemmän kuin mikään muu elokuvan tai sarjan ulkopuolinen tekijä kokemukseen vaikuttaa se, kenen kanssa sitä katson.

Yhdessä voi katsoa myös sarjaa, josta ei ehkä itse ole niin innoissaan.

– En ehkä olisi pitänyt Ferrante-sarjasta yhtä paljon, ellen olisi katsonut sitä äidin kanssa ja tiennyt, että hän pitää siitä. Katsomiskokemus oli niin tärkeä, että olin suopeampi sarjalle kuin olisin muuten ollut.

Kallion puoliso taas sanoo, että hänen on helpompi katsoa joitakin sarjoja ilman Kalliota.

– Vaikken sanoisi mitään, hän tietää, etten tykkää sarjasta. Silloin hän on itsekin kriittisempi.

Yksi uusi vaatimus katsottaviin sarjoihin Kalliolla on.

– En katso enää mitään, missä raiskataan, kidutetaan tai tapetaan nuoria tyttöjä. On mielenkiintoista, kuinka itsestäänselvästi tyttöjen kidutusta pidetään viihteenä. Se on tärkeää tiedostaa.

Kallio ei pysty perustelemaan itselleen, miksi tyttöjen pahoinpitelyä katsoessa pitäisi viihtyä. Siksi häneltä jäivät kesken esimerkiksi True Detective ja Sharp Objects.

Yhteisen elokuvan löytäminen ei Kallion perheessä enää ole helppoa. Tyttäristä on kasvanut omapäisiä eikä häikäilemätön ohjaus enää onnistu, kuten Kallio metodiaan nimittää. Yhteisestä elokuvasta tulee usein kiistaa, mutta toistaiseksi kompromissi on aina löytynyt.

– Meillä on erilaisia tapoja katsoa elokuvaa. Jos katsomme elokuvan, joka on kaikille uusi, sitä katsotaan poppareiden ja karkkien kanssa ja ollaan hiljaa. Se on minusta ihana tapa.

Tuttua elokuvaa katsotaan ihan toisin.

– Meidän ei tarvitse katsoa Harry Pottereita tai Taru sormusten herrasta -elokuvia alusta loppuun. Voimme samalla puhua paljon. Se on sosiaalista katsomista, ruokapöytäkeskustelua.

Yhdessä katsotusta elokuvasta tulee Kallion mielestä yhteinen paikka, jossa ihmisillä on elokuvan katsomisen tuomia elämyksiä ja muistoja.

– Meille Harry Potter on ihana yhteinen maailma.

Yhteiset elokuvat voidaan käydä katsomassa myös eri kokoonpanoissa: vanhemmat yhdessä, tyttäret yhdessä, isä ja tyttäret tai Kallio ja tyttäret.

Nyt melkein koko perhe on nähnyt Bohemian Rhapsody -elokuvan. Siitä puhutaan ja sen biisit soivat kotona, vaikka aikaisemmin kukaan ei ollut erityisen kiinnostunut Queenistä.

– Tunnemme elokuvasta osapuilleen samoin ja tiedämme, mitä se merkitsee kullekin. Meille alkaa muodostua omia sanontoja, lauseita ja biisinpätkiä. Bohemian Rhapsodystäkin tulee vähitellen yhteinen paikka meidän perheelle.

Julkaistu: 20.9.2019