Koko kesä on ollut ihanaa aikaa pihalla touhutessa. Vasta lomille päästyäni ehdin todella keskittyä puutarhan laittamiseen. Paljon olemme saaneet mieheni kanssa aikaan, sillä olemme pistäneet rikkaruohottuneet istutusalueet kuriin katekankaiden ja hakkeen avulla.
Aikaisemmin vieroksuin haketta mutta nykyään olen loiventanut käsitystäni siitä. Kate on minusta ihan ok, jos sitä käytetään harkitusti. Puutarhassamme olen levittänyt haketta lähinnä pensaiden kasvupaikoille. Perennapenkeissä sen sijaan töitä vielä riittää, kunnes kasvustot ovat riittävän tuuheita, jotta rikkaruohoilla ei ole enää kunnon mahdollisuuksia vallata alaa. Tosin eihän niistä ikinä pääse kokonaan eroon, mutta pienimuotoinen kitkeminen ei minua haittaa. Olen kuitenkin jo voiton puolella. Lisäksi haluan laajentaa pensasaluetta, jotta nurmikkopinta-ala vähenee.
Eräs ystäväni vieraili pihallani ja ihmetteli, milloin puutarhani oikein on valmis, sillä sen laittamiseen on mennyt jo niin monta vuotta. Ihan totta! Koska tämä valmistuu? Voin vastata, että ei koskaan. Ajatus on sinänsä hassu, sillä elävien olentojen kuten kasvien kanssa kaikki on koko ajan muutostilassa. Puutarha onkin kuin elämä itse. Milloin elämä on valmis? Sitten, kun kuolema korjaa. Sitten ei enää mikään muutu. Joten elän mielelläni tämän jatkuvan muutoksen keskellä. Vain siten tunnen eläväni.
