
1. Kukkaloisto talteen
Syanotypia kuuluu niihin ikuisuusprojekteihin, joita olen halunnut kokeilla pitkään. Kirkkaan indigonsinisen ja valkoisen yhdistelmä on sykähdyttävän kaunis. Syanotypiatyöt valotetaan auringonvalon avulla siten, että kasvien alla olevat kohdat jäävät värittömiksi. Tekniikkaa olisi ihana kokeilla ainakin saniaisen lehdillä, vuohenputken kukinnoilla ja erilaisilla heinillä. Seinille nostetut työt tuovat kotiin ikikesän. Katso ohje syanotypiatöiden tekoon!
2. Juhlien kaunein asuste
Kukkaseppele kruunaa kesäisen juhlatyylin. Viime vuonna testasin, pärjäisinkö samalla seppeleellä ensin kesäjuhlissa ja viikkoa myöhemmin syntymäpäivänäni. Valitsin kukat tarkoin: neilikoita, erimuotoisia krysanteemeja, ikiviuhkoa ja pienilehtistä eukalyptusta. Säilytin seppelettä muovipussin sisällä jääkaapissa ja suihkuttelin kukkia parin päivän välein. Muutama nuupahtanut kukka pois ja uudet tilalle, ja niin kukkakruunu oli yllättävän upea vielä synttäripäivänä. Tänäkin kesänä on kahdet juhlat viikon sisällä, joten kokeilen ehdottomasti samaa. Kukkaseppeleen ohjeen löydät täältä!
3. Kesäkassi kierrätyskuteesta
Kesäkassit kuuluvat heikkouksiini, ja niitä löytyykin kaapista iso liuta. Kesän vaatetyylini muodostuu usein muutaman huolettoman luottoasun ympärille. Kassia vaihtamalla on helppo piristää ilmettä siinä vaiheessa, kun kolmas päivä samassa mekossa saa kaipaamaan jotain uutta. Ihastuin Molla Millsin Räsylä-kassiin jo aiemmin ja hankinkin materiaalit odottamaan. Nyt kuteet voisi ottaa vihdoin käyttöön.
4. Kaunista kesävarpaille
Kesällä on ihana olla ilman sukkia, ainakin ajatuksen tasolla. Käytännössä se onnistuu kuitenkin vasta kun lämpötila ylittää hellerajan. Sitä viileämmällä säällä varpaani tarvitsevat villasukkansa. Tänä vuonna voisin aikaistaa villasta luopumista puuvillalangasta neulottavilla sukilla. Sähäkänvärisissä Merja Ojanperän suunnittelemissa sukissa on lyhyt varsi ja nätti pitsikuvio. Simppeli sukat sopivat vaikka ensimmäiseksi pitsineuletyöksi.
5. Juutista virkattu ovimatto
Tarvitsisin parvekkeen ison juuttimaton kaveriksi pienemmän maton oven eteen, ja tämä hauskannäköinen matto täyttää tarpeen mainiosti. Ovaalinmallinen matto näyttäisi kivalta ihan yksivärisenäkin, mutta taidan silti tehdä ohjeen mukaisen kolmivärisen version. Värikarttakin on jo mielessä: keskelle pläntti luonnonvalkoista, sen ympärille luonnonväristä juuttilankaa ja reunoille rinkula roosaa. Materiaali kestää myös vesipesua, joten pienet roiskeet eivät haittaa. Kurkkaa virkatun kynnysmaton ohje!