Mäen päällä nököttää punainen mummonmökki ja sen vieressä piharakennus, joka toimii Liisa Neuvon ja hänen tyttärensä Onerva Niinimäen keramiikkapajana. Rakennuksia ympäröi rehevä piha.

Liisa on istuttanut talon lähelle keskuskasveiksi pensasruusuja ja pioneja 1,5-metrisiin ympyröihin. Syy yllättää.

– Ruohonleikkuu on hauskaa, kun voi kierrellä ryhmien ympärillä. Kierrän trimmerillä ympyrät, välit leikkaan ruohonleikkurilla.

Vihtiläinen keraamikko tietää tarkalleen, millaisen tunnelman hän haluaa pihalleen. Toivottu tyyli kiteytyy kolmeen sanaan: runsas, levollinen ja sattumanvarainen.

Runsautta pihalle tuovat Liisan näyttävät mielikasvit, kuten ruusut, pionit, kurjenmiekat, salkoruusut ja maariankellot.

Rauhallisen tunnelman takaavat vihreys ja näkymät, jotka pilkottavat mäen päältä eri suuntiin pelloille ja metsiin.

Sattumanvaraisen vaikutelman luomisessa ison roolin kantavat ’’seuralaiset’’ eli monet itsestään kylväytyvät kasvit akileijoista sormustinkukkiin ja neidonkieliin. Yksivuotisista lajeista Liisan suosikkeja ovat unikot, joista hän nyppii ylimääräiset taimet maasta tai siirtelee taimia haluttuihin paikkoihin.

– Helpot välikasvit ovat mahtavia. On helpottavaa, kun ei tarvitse istutella penkkeihin kesäkukkia. Ihastelen, kun silkki- tai oopiumiunikko kukkii ranskanruusun edessä.

Unikoista rakkain on kuitenkin oranssina hehkuva siperianunikko. Vaikka laji kukkii loistokkaasti jopa silkassa hiekassa talon seinustalla, se palkitsee hyvän maan pitkällä kukinnalla.

– Kun maassa on voimaa, siperianunikko jatkaa ja jatkaa kukintaansa. Uusia kukkia kasvaa syksyyn saakka, kunhan kuihtuneet kukat muistaa katkaista.

Nurmikolla kylväytyy valkokukkainen tuhatkauno eli bellis, kuivalla seinustalla taas kaksivuotiset tulikukat ja neidonkielet. Monivuotisella kurjenkellolla on lupa levittäytyä niityllä, jossa sen seurana kasvaa muun muassa ketoneilikkaa ja ahomansikkaa.

Ikimuistettava oli, kun Liisa näki ensimmäisen kerran vaaleanpunaisen maariankellon kaikessa komeudessaan.

– Meinasin pökertyä ihastuksesta. En ymmärrä, miksi maariankelloa kasvatetaan niin vähän, hän ihmettelee.

Liisasta kaksivuotinen kellokukka on paitsi uskomattoman näyttävä myös mainettaan helpompi. Kasvatus on sujunut aina ongelmitta.

Maariankellon muhkeat siniset, valkoiset ja vaaleanpunaiset kukinnot ovat avautuneet upeimmilleen kesäkuun lopussa. Kun kuihtuneet kukat nyppäisee pois, maariankello tekee aina vain uusia kukkia. Osan kukista Liisa jättää kypsyttämään siemeniä. Sattumanvaraisesti kerätyistä siemenistä kehittyy eniten sinisiä kukkijoita, valkoinen ja vaaleanpunainen jäävät vähemmistöön.

– Vaikka kaikki maariankellot olisivat sinisiä, minua ei haittaisi yhtään. Sinisestä tulee kivoja värimuunnelmia, kuten laventelinsinistä.

Maariankello ei kylväydy itsekseen, joten Liisa kylvää siemenet pitkään riviin, peittelee ohuelti mullalla ja pitää kylvöksen kosteana. Taimia on myöhemmin helppo siirrellä haluttuihin kasvupaikkoihin.

Maariankellojen kylvöaika koittaa kesällä, myöhään syksyllä tai vasta keväällä. Heinäkuun puoliväliin mennessä kylvetyt kellot ehtivät kasvattaa kookkaan lehtiruusukkeen ja kukkivat kauniisti jo seuraavana vuonna. Myöhään syksyllä kylvetyt siemenet taimettuvat keväällä ja kukkivat vasta seuraavana vuonna.

Liisa muutti tänne 39 vuotta sitten, jolloin tontilla kohosi sankka puusto. Hän keskittyi pitkään valtavan kasvimaan hoitamiseen ja kiinnostui koristekasveista vasta muutama vuosi sitten.

– Kaikki on tapahtunut hitaasti, kukkia alkoi tulla vähitellen. Iän myötä olen oppinut ymmärtämään, mikä on minulle parasta ja mieluisinta.

Perennat ovat Liisalle edelleen aika vieraita, joten hän etsii olosuhteisiin sopivia ja itselleen mieluisia lajeja vähitellen. Hyötykasveista puutarhassa kasvaa enää lähinnä vain perunaa, jota Onerva istuttaa uusia taimia odottaviin perennapenkkeihin torjumaan rikkakasveja peittävällä kasvustollaan.

Maanparannuksesta ja sen tuottamasta kukoistuksesta Liisa on nauttinut aina. Uudet kasviryhmät ja penkit hän kaivaa lapiolla, mutta aurinkoisella savipellolla olevan ruusutarhan perustustyöt on tehnyt kaivinkone. Muhkeista, 80 sentin syvyisistä kohopenkeistä pääsevät nauttimaan kymmenet erilaiset ruusulajit.

– Yhdessä rivissä kasvaa tarhakurtturuusuja. Ranskanruusut ovat tuolla, tässä kanadanruusut, Liisa viittilöi.

Hän hyödyntää savista peltomultaa sekoittamalla sen joukkoon hiekkaa ja turvemultaa. Lisäksi ruusut saavat istutusvaiheessa luujauhoa, joka sisältää hidasliukoisessa muodossa olevaa typpeä. Juhannuksen tienoilla on aika antaa taimille toinen erä kananlantarakeita.

– Pidän siitä kiinni. Remontoivat eli pitkään kukkivat ruusut tarvitsevat lisää ravinteita, jotta ne jaksavat kukkia syksyyn saakka, Liisa kertoo.

Kokoelmaansa Liisa valitsee mahdollisimman varmoja ruusuja. Yhden kutakin.

– Erilaisia ruusuja on tuhansia, miksi kasvattaisin vaikeita lajikkeita tai useita samanlaisia.