Löylyt lyhtyjen valossa! Katja ja Reino rakensivat mökkisaunan kierrätystavarasta
Rakenna ja remontoi
Löylyt lyhtyjen valossa! Katja ja Reino rakensivat mökkisaunan kierrätystavarasta
Katja ja Reijo Lagerlundin saunassa on metsästä löytynyt ovenkahva ja itse tehdyt ikkunat. Kymmenet myrskylyhdyt ja aurinkosähkö valaisevat kierrätystarpeista syntynyttä rakennusta.
Julkaistu 5.8.2019
Meidän Mökki

Kolme ensimmäistä mökkikesäänsä Katja ja Reijo Lagerlund peseytyivät sankojen ja vatien avulla pihamaalla. Saunasta oli tuolloin olemassa vain suunnitelmat.

– Hyvinhän ne pesut niinkin sujuivat, kun oli pakko, Katja muistelee.

Porissa asuvalla pariskunnalla oli aluksi vain mökkitontti. Sille he alkoivat rakentaa omien suunnitelmien mukaista kesäkotia.

– Kävimme katsomassa valmiita mökkejä, mutta mikään ei iskenyt. Niissä oli joko hirveästi remontoitavaa tai hinta oli liian kova. Päätimme tehdä sopivan itse, Reijo kertoo.

Paikkakunnaksi valikoitui Merikarvia, sillä Katja on sieltä kotoisin. Meren läheisyys houkutteli, vaikka tontti onkin kuivalla maalla. Kun punainen mökki saatiin valmiiksi, siitä nautittiin muutama vuosi ilman saunaa.

– Pidimme pienen mietintätauon varsinaisen mökkimme valmistumisen jälkeen. Ensin saunan piti tulla osaksi uutta mökkirakennusta, mutta halusimme siitä erillisen rakennuksen. Hoksasimme, että sauna olisi lämmittänyt koko mökin turhan kuumaksi. Näin siihen jäi myös enemmän oleskelutilaa, Katja kertoo.

Katjalla on silmää yksityiskohdille. Terassia koristaa Arabian puhalluskoristeinen kaadin, jossa on kimpullinen koristekrasseja.

Vuoden 2013 keväällä Katja ja Reijo ryhtyivät vihdoin tuumasta toimeen. Saunan pohjat olivat vähällä tulla lähemmäs etupihaa, mutta lopulta rakennukselle löytyi sopiva paikka havupuiden katveesta mökin takaa. Maa kuorittiin ja sepeliä lisättiin. Sen jälkeen asennettiin harkot ja valettiin betonitassut. Niiden päälle Reijo rakensi rungon yhdessä isänsä kanssa. Myös Katjan veli huhki suurena apuna.

Katja halusi saunaan suuret ristikkoikkunat, joista on näkymät mökille. Tyylillisesti rakennuksen tuli olla samantapainen päämökin kanssa. Löylyhuoneen hän halusi mahdollisimman tilavaksi ja pukuhuoneen ”kunnollisen kokoiseksi”. Sellaiseksi, että siinä pystyy väljästi istuskelemaan löylyttelyn jälkeen. Reijo teki piirustukset ja haki luvat Merikarvian kunnalta.

– Meillä on taipumus tehdä pala kerrallaan ilman tarkkoja suuntaviivoja. Siksi tässäkään projektissa emme nähneet kokonaisuutta valmiina mielessämme vaan toteutimme ideat lennossa. Esimerkiksi saunan seinään upotetut pesuhyllyt ovat tällainen ratkaisu, Reijo toteaa.

Katjan sisustustyyli on kepeän maalaisromanttinen. Hän kiertää kirpputoreja ja tekee sieltä löytöjä.
Melkein kaikki on rakennettu kierrätystavarasta.
Hauskat minifillarit koristavat pukuhuoneen ikkunalautaa.

Runkomateriaalit sekä kiukaan taakse asennetut laatat pariskunta osti uutena paikallisesta rautakaupasta, mutta melkein kaikki muu onkin kierrätettyä.

– Paikallinen rautakauppa on ollut pelastajamme monessa pulmassa. Ilman sitä emme olisi selvinneet! Palvelu on ollut uskomatonta, ja kaikki tarvittava on saatu vähintään seuraavaksi päiväksi, Reijo kehuu.

Kiukaan Katja bongasi Tori.fi-sivustolta, ja ovenkahva ulko-oveen löytyi metsäretkeltä.

– Ulko-ovena on vanha parvekkeen ovi, jonka päälle asensin paneelit, Reijo kertoo.

Mökkiläiset säästivät pitkän pennin löytäessään käytettyjä ja muille tarpeettomia tavaroita omaan saunaansa. Hauskinta on, että mitään tavaraa ei tarvinnut kauan etsiä, sillä ne ikään kuin tupsahtelivat eteen.

– Tuttavat purkivat pihasaunaansa ja kysyivät, olisiko meillä tarvetta kevythormille. Olihan meillä! Minä kävin auttamassa hormin purkamisessa, lastasin sen peräkärryn kyytiin ja asensin täällä paikoilleen, Reijo kertaa.

Rauhallisesti tehden tulee hyvää jälkeä. Eihän tässä ole mihinkään kiire.
Kuusilauteet on käsitelty valkoisella saunasuojalla. Suihkuttelu sujuu akkukäyttöisellä retkisuihkulla. Juoksevaa vettä saunaan ei tule.
Kiukaan taakse ja sen viereiselle seinälle on asennettu lattialaattaa.

Saunan suuret ristikkoikkunat Reijo on tehnyt omin voimin vailla minkäänlaista kokemusta.

– Ajattelin, että kerrankos minä yhdet ikkunat saan tehtyä. Hain lasit ja puutavaraa ja ryhdyin hommiin.

Ikkunoista tuli juuri passelit ja Katjan toivomusten mukaiset. Lauteet Reijo nikkaroi kuusesta. Niihin Katja antoi vapaat kädet toivoen vain paljon tilaa. Sitä tuli, ja löylyihin mahtuu monta kylpijää kerralla. Lagerlundien Toffe-koirakin on vuosien tauon jälkeen innostunut nauttimaan lämmöstä.

Katja on hankkinut suuren määrän myrskylyhtyjä valaisemaan saunan edustaa, sillä hän ei pidä pimeästä. Ulkovalot toimivat mökin katolle asennetun aurinkopaneelin voimalla. Erikokoiset lyhdyt tuovat kuitenkin niin paljon valoa, että muuta valaistusta tarvitaan vain kaikkein pimeimpinä tunteina.

Mökillä on kaikkialla lyhtyjä, joita Katja on asetellut sekä roikkumaan että alas maahan, lauteille ja penkeille. Varastossa lojuu lisää.
Toffe-koira nauttii löylyistä isäntäväkensä seurassa. Kulkureittiä päämökiltä saunalle ryhdistävät pienet, pyöreät ja tiiviisti ladotut reunuskivet.

Katja ja Reijo eivät pidä kierrätystavarasta rakentamista vaikeana. Samalla he ovat säästäneet sekä rahaa että ympäristöä. Kaikki osaset eivät tietenkään aina istuneet täydellisesti paikoilleen, vaan jonkin verran piti tehdä muokkauksia. Reijolta ja Katjalta se on sujunut, vaikka heillä ei olekaan vuosien kokemusta rakentamisesta.

– Opettelemme mielellämme. Rauhallisesti tehden tulee hyvää jälkeä. Eihän tässä ole mihinkään kiire.

Mökin ja saunan välissä on tyhjä kolo, joka paljastaa mökkiläisten seuraavan askeleen. Pohja on jo tasoitettu paljua varten. Nähtäväksi jää, miten paljon kierrätysajatusta kylpytynnyriprojekti aikanaan noudattaa.

Reijo teki itse saunarakennuksen komean ikkunaruudukon Katjan toiveiden mukaan.
Kommentoi »