Kaksi trampoliinia, nippusiteet ja gorillateippiä! Marja kokosi 21 neliön kasvihuoneen kierrätysromusta
Kierrätysidea
Kaksi trampoliinia, nippusiteet ja gorillateippiä! Marja kokosi 21 neliön kasvihuoneen kierrätysromusta
Marja kokosi seinään kiinnitetyn kasvihuoneen kahdesta vanhasta trampoliininrungosta, uutena hän osti vain muovin. Suuri kasvihuone kestää talven tuiskut, ja siellä mahtuu vaikka kahvittelemaan.
Julkaistu 26.6.2023
Meillä kotona

Marja Vihantola Haapajärveltä rakensi kasvihuoneen kahdesta vanhasta trampoliinista. Hän etsi inspiraatiota ja vinkkejä netistä, mutta idea hänellä oli jo omasta takaa. Trampoliinin rungot löytyivät Facebookin roskalavaryhmästä.

”Kasvihuoneet ovat kalliita ja oman kokemukseni mukaan kennokasvihuoneet eivät kestä Suomen tuulisia ja lumisia olosuhteita. Lisäksi halusin tehdä omani mahdollisimman pikälti kierrätysromusta”, Marja kertoo.

Kasvihuoneen ovi syntyi löytyneistä jämälaudoista ja muovista. Myös laatat ovat kierrätystavaraa. ”Koska kasvihuoneeni on reilun kokoinen, yli 21 neliötä, tein seinustalle pienen laatoitetun alueen. Siellä on mukava nauttia jäätelöä ja kahvit pienen pöydän ääressä”, Marja kertoo.

Koska ohjeita kasvihuoneeseen ei ollut, aloitti Marja projektin kasaamalla putket yhteen ja sovittamalla kaarevan rakennelman paikalleen ulkorakennuksen seinää vasten.

”Apuna käytin gorillateippiä ja tukevia nippusiteitä. Kun olin saanut kehikon mieleisekseni, asensin muovin kiinnittämällä sen sekä rakennelman yläosan trampoliinirunkoputket metallisella reikänauhalla ja peltikattoruuveilla tukevasti piharakennuksen kattoon. Alaosasta vedin muovin putkien alta kasvihuoneen sisään.”

”Joissakin tilanteissa apukäsistä olisi ollut hyötyä, mutta niistäkin selvittiin sisulla.”

Marja rakensi kasvihuoneen päädyt trampoliininkehikoiden mukana tulleista jousista ja entisen pressuautotallin putkista. Hän muotoili kasvihuoneen päädyt laskostamalla muovin ja kiinnittämällä sen rakennuksen seinään listan avulla. Lattian Marja katti toisen trampoliinin mukana tulleella trampoliiniveralla sekä maisemointikankaalla. Oviaukon reunustan muovit hän ompeli muovinarulla pystyputkiin.

Kasvihuoneen perälle Marja teki tuuletusaukon ja rännin. Hän hyödynsi molempiin vanhan kennokasvihuoneen kennoja. Ränniä pitkin vesi valuu katolta isoon tynnyriin, ja siitä Marja kasteluvedet kasvihuoneen kasveille.

”Rakentamiseen meni pari viikkoa, sillä muovin tilasin uutena ja sen saapumista piti hetki odotella. Joissakin tilanteissa apukäsistä olisi ollut hyötyä, mutta niistäkin selvittiin sisulla”, Marja kertoo.

”Levitin lattialle haketta. Kasvit olen istuttanut astioihin ja amppeleihin. Ne tuntuvat viihtyvän. Kasvatan kurkkuja, tomaattia, kurpitsoita, paprikaa, maissia ja yrttejä”, Marja kertoo.
”Halusin tehdä omani mahdollisimman pikälti kierrätysromusta, mutta muovin jouduin ostamaan uutena. Kovatkaan tuulet eivät ole saaneet rakenteita hajalle”, Marja kertoo. Jutun kuvat: Marja Vihantola.

2 kommenttia